Karhujen esittely jatkuu! Tällä kertaa vuorossa huippukaksikkomme – kehittäjien ja projektipäälliköiden esihenkilö Camilla ja huolenpidon tiimin esihenkilö Inari. Heidän tarkkuutensa ja asioihin paneutumisensa on ihailtavaa. Heidän iloisuutensa ja nauravaisuutensa ilahduttaa meitä kaikkia täällä Karhulinnassa. Mitä me voimme oppia heistä?
Mistä olet kotoisin?
Camilla: Pitäjien pitäjästä eli Liperistä. Karjalanpiirakat siis kuuluvat joulupöytään ja puhun mie, sie, myö, työ ja hyö. Jos kartalta haluaa Liperin löytää, kannattaa suunnata katseensa Joensuun suunnalle, hieman Kuopioon päin.
Inari: Tillimakaronien, jatkuvan tuulen ja hyvin tiukasti kahteen erilliseen kielikastiin jakautuneesta länsirannikon helmestä eli Vaasasta. Ihan kiva kesäkaupunki, kuten noin jokainen Suomen kunta.
Milloin ja miten aloitit Karhulla?
Camilla: Aloitin vuosi sitten elokuussa 2021 ja itse asiassa en hakenut Karhulle vaan minulle soitettiin Karhun puolesta. Kehittäjien esihenkilöksi etsittiin rekrytointikonsultin kautta tekijää, ja satuin osumaan oikeaan paikkaan oikeaan aikaan, koska sain kutsun haastatteluun. Loppu onkin historiaa, koska olen nykyisin yksi karhuista – tosin nykyisin olen myös projektipäälliköiden esihenkilö eli vastaan koko kehitystiimeistämme.
Inari: Jo muinaisten roomalaisten aikaan, kun… No eipä tokkiinsa! Taipaleeni Karhun tiellä alkoi kuitenkin jo vuonna 2014, kun yritys tunnettiin vielä nimellä Verkkotyypit… eikun Verkkotaittajat… eikun Verkkojulkaisut. Tittelini oli AD-assistentti ja tehtäviin kuului muun muassa bannerituotanto esimerkiksi ”Mikä grilli olisit?” -visaan, kymmenien keväisten uutuusjäätelöiden lisääminen sivustolle ja HTML-uutiskirjeiden kirjoittaminen taitetusta Word-dokumentista päätellen (kyllä, käsin alusta loppuun).
Tuolloin pääasiallinen alusta, jolla sivustoja rakensimme, oli Drupal 7. Kyseiseen Drupalin versioon oli mahdollista hieman nykyistä vapaammin toteuttaa suoraan tuotantoympäristössä muun muassa Views-näkymiä, Webform-lomakkeita ja lohkorakenteita. Olen aina ollut teknologia-curious, joten näiden kanssa puljaaminen osoittautui todella kiinnostavaksi puuhaksi ja kehittäjämme ulkoistivatkin minulle mielellään pikkumuutoksia. Pääsin myös sukeltamaan Nginx-ohjausten maailmaan ja muutamat massiiviset loop-paniikit koulivat minusta melkoisen ohjauslogistikon, jos nyt tällä lailla kehtaa ihan itseään kehaista.
Mikä oli epätavallisin työsi ennen kuin tulit Karhulle ja mitä opit siellä?
Camilla: Epätavallisin työni on varmaankin lasten liikunnanohjaaja, koska sillä ei ole mitään tekemistä koulutukseni eikä nykyisen työni kanssa. Rakastan liikuntaa ja pidän todella paljon lapsista. Ihan alun perin minusta pitikin tulla luokanopettaja, joten sinällään lasten liikunnanohjaan työllä on paljonkin tekemistä minun kanssani.
Opin paljon siitä, miten asiat voi kertoa ymmärrettävästi ja erittäin epäymmärrettävästi. Opin ennakoimaan monia tilanteita sekä pitämään silmät myös selässäni. Tärkein oppi kuitenkin oli lasten lähtökohtainen asenne – innostutaan uusista asioista, tsempataan toisia onnistumaan ja ennen kaikkea pidetään hauskaa.
Inari: Luulen, että epätavallisin työni on ollut valokuvaajan assistentti. Opiskelin valokuvausta, mutta valmistuttuani vuoden freelancer-työn jälkeen totesin, että inhoan myymistä. Valitettavasti noin 80 % freelancer-valokuvaajan työstä on omien taitojensa kaupittelua. Tästä siis alan vaihto. Ennen freelancer-vuotta ehdin kuitenkin toimia useille eri kuvaajille assistenttina – ja voi pojat miten hauskaa hommaa se olikin! Pääsin maistelemaan Michelin-tason ruoka-annoksia, tutustuin hauskoihin ihmisiin eri aloilta ja minusta hioutui syväämisen mestari (kuvankäsittelytekniikka, jossa elementti irrotetaan kuvasta). Paras oppi oli kuitenkin se, että huomasin rakastavani nimenomaan muiden auttamista. Olen hyvä ennakoimaan askeleen tai pari pidemmälle ja nautin tilanteista, joissa tiesin tasan, mitä lamppua pitää siirtää tai koska setti pitää purkaa ennen kuin sitä minulta pyydettiin.
Huolenpidon tiimissä ja nykyisin esihenkilönä iso osa arjestani koostuu muiden auttamisesta ja ennakoinnista, joten ehkäpä nykyinen tie olisi pitänyt aavistaa ennakkoon.
Mitä teet mieluiten vapaa-ajallasi?
Camilla: Kuten mainitsin, rakastan liikuntaa eli sitä teen pitkälti vapaa-ajallani, etenkin viikolla. On hyvin tavallista, että on todella pimeä, kun lähden töihin ja vielä pimeämpi, kun saavun illalla kotiin. Mutta sitä matkustaa vaikka tunnin suuntaansa bussilla, jotta pääsee rakkaiden lajien äärelle. Punttien heiluttelu sekä voimistelu ovat kaikista parhaimpia lajeja. Ulkoilu ja luonnossa liikkuminen on myös todella ihanaa! Jos en ole liikkumassa, makaan sohvalla viltin alla ja katson sarjoja tai lojun kahviloissa ystävieni kanssa eli siis minulla on muutakin elämää kuin harrastushiireily.
Inari: Liikaa kaikkea. Käyn kolme-neljä kertaa viikossa tanssitunnilla ja kuulun kahteen esiintyvään tanssiryhmään. Käyn aamuakrobatiassa ja käsilläseisontatunneilla. Olen parhaillaan uintitekniikkakurssilla sekä oma-aloitteisesti hiomassa taitojani keskiviikkoaamuisin. Käyn satunnaisesti hot joogassa, juoksulenkeillä, merenneitouinnissa ja avannossa. Kuuntelen äänikirjoja ja podcasteja aina kun en kirjoita, nuku tai puhu muiden ihmisten kanssa. Yritän neuloa puuvillaneuletta. Opiskelen espanjaa Duolingossa ja olen jatkuvasti tilanteessa, jossa pitäisi keksiä uusia sarjoja katsottavaksi Netflixistä ja HBO:sta.
Asioita joita en tee mielelläni vapaa-ajallani: pidä välipäiviä ja harjoita mindfulnessia.
Kuinka kuvailisit työpäivääsi 7-vuotiaalle?
Camilla: Minun työni on vähän samanlaista, kuin teidän opettajanne siellä koulussa, mutta aikuisille. Opettaja auttaa sinua koulupäivän aikana kaikissa asioissa, kertoo uusista tehtävistä tai mitä sinun pitäisi seuraavaksi opetella. Sitä samaa teen minäkin aikuisten kanssa työpäivän aikana.
Inari: Olen salapoliisijoukon kapteeni, joka valaisee taskulampullaan salapoliisijoukkonsa tietä ja tarttuu välillä itsekin suurennuslasiin, jos pulma on oikein kryptinen.
Always be yourself, everyone else is taken.
Camilla
Mitä salaisia kykyjä tai taitoja sinulla on?
Camilla: Olen todella hyvä organisoimaan ja järjestelemään asioita. Näytän kaikille vieraille aina meidän siivouskomeromme, sillä olen itse järjestellyt sen maagisen toimivaksi kamalasta ”täältä ei löydä koskaan mitään” -kaapista, jolla tavalla edelliset asukkaan sitä käyttivät. Olen myös hyvä tekemään sellaisia töitä ja asioita, joita ei inspiroi tehdä, koska kun se on tehtävälistalla, niin se tulee tehdä. Rakastan siis sääntöjä ja pääni sisällä tehtävälistan sääntö on se, että siellä olevat tehtävät tulee tehdä.
Inari: Olen mielestäni aika hyvä keksimään vertauskuvia erilaisista teknologisista ratkaisuista. Sitten on toinen asia ymmärtääkö kukaan muu vertauskuvistani mitään. Lisäksi osaan heiluttaa korvia ja sieraimiani, taitella kieleeni kolme taitosta yhtä aikaa sekä käännellä kieltä nopeasti puolelta toiselle väärin päin (taito jonka opettelin yläasteella äidinkielentunnilla). Olen myös erittäin hyvä viihdyttämään itseäni. Kerran kun kuulokkeistani loppui virta kesken kävelyretken, viihdytin itseäni keksimällä sanamuunnoksia. Tuossa yhteydessä tajusin, ettei Helsingistä taida löytyä yhtään Kallion kukka -nimistä liikettä.
Mikä on paras neuvosi, jonka olet koskaan saanut?
Inari: Ensin täytyy huomauttaa, että olen tullut tähän päätelmään ihan itsenäisesti, joten tavallaan neuvo on sisäsyntyinen. Sittemmin kuitenkin kyseistä neuvoa on viljellyt henkieläimeni Antti Holma – neuvo on nimittäin se, ettei ketään kiinnosta. Ketään ei yksinkertaisesti kiinnosta. Voit elää juuri sellaista elämää, tehdä juuri niitä asioita tai pukea vaikka kaksi viikkoa samat vaatteet päällesi, koska lähtökohtaisesti kukaan ei huomaa eikä ketään kiinnosta – ja jos kiinnostaa niin varmaan olisi parempi kiinnostua jostain vähän tärkeämmistä asioista. On ihan turha jäädä hilloamaan mielessään jotain menneitä mokia tai tuskastella sitä miltä näyttää muiden mielestä, koska ketään ei kuitenkaan kiinnosta.
Camilla: Always be yourself, everyone else is taken.
Suosikkitervehdyksesi Slackissa?
Camilla: Ei tämä taida olla tervehdys, mutta aloitan usein asiani jommallakummalla näistä 1. ”Hei, eikös niin..” 2. ”Hei, ois semmonen juttu, kun…”.
Inari: Seuraa paljastus: olen jo yläasteikäisestä vieroksunut ”huomenta”-tervehdystä. En osaa oikein itsekään selittää miksi – se on jotenkin liian pirtsakka noin aamutuimaan, siinä on liikaa energiaa ja positiivista latausta. Siitä syystä en ikinä itse käytä kyseistä sanaa (lausuessani sen ääneen, vatsanpohjaa kouraisee ja tekee mieli ravistella jäseniä). Kyseisen tiedät-kyllä-minkä-termin sijaan yritän keksiä uusia tervehdyskeinoja aamuisille moikkailuille. ”Silirimpsis” ja ”Holihoi helihei” ovat viimeaikoina kihertäneet mukavasti. Vanha kunnon ”Oikein hyvää, oikein hyvää, oikein hyvää” on tietysti klassinen anttiholma-tervehdys ja toimii kellonajasta, päivästä ja vuodenajasta toiseen.
