Karhulla on asiaa

Karhut esit­täy­ty­vät: Uusi WordPress-vah­vis­tuk­sem­me Petri

Camilla Kuntsi

WordPress-liiketoimintamme on kasvussa, joten palkkasimme uusia kehittäjiä joukkoomme, jotta Drupal-osaajamme pääsevät entistä paremmin keskittymään Drupaliin.

Meillä Karhulla onkin monenlaisia osaajia kehittäjissämme: osa keskittyy backendiin, osa frontendiin, toiset ovat fullstack-kehittäjiä. Sama koskee myös eri sisällönhallintajärjestelmiä – joukosta löytyy WordPressiin tai Drupaliin keskittyneitä kehittäjiä, mutta myös niitä, jotka tekevät molempia. Avainasemassa Karhulla on se, että jokainen kehittäjä pääsee kehittymään ja tutustumaan niihin teknologioihin, joista innostuu.

Tällä kertaa haastattelussa yksi kolmesta uudesta WordPress-vahvistuksestamme, Petri.

Olet uusi tulokas Karhun WordPress-tekijöiden joukkoon. Milloin aloitit ja mikä Karhulla työskentelyssä innostaa eniten?

Aloitin kolme viikkoa sitten, eli olen hyvin uusi tulokas. Eniten Karhulla työskentelyssä innostaa se, että WordPress-tekeminen on verrattaen alussa, joten pääsen rakentamaan sekä edistämään työkaluja ja käytäntöjä. Yleisestikin innostaa se, että pääsen auttamaan Karhulla WordPress-tekemisen edistämisessä.

Mikä Web Developerin työssä on mielenkiintoisinta?

Voi olla, että moni kehittäjä on tätä mieltä, mutta mielenkiintoisimpia ovat ongelmanratkaisu ja uuden oppiminen. Esimerkiksi ongelmien ratkaiseminen koodin tasolla tai asiakkaan ongelman ratkaisu on mielenkiintoista, sillä silloin luo ratkaisuja, joita ei välttämättä edes aikaisemmin ole ollut.

Mikä on mielipuuhaasi työn ulkopuolella?

Olen luontoihminen ja tykkään liikkua. Tykkään juosta metsässä ja tuntureilla tai milloin missäkin, minne pääseekin. Liikunnan ja luonnon yhdistäminen on paras juttu. Myös äänikirjat ja podcastit ovat olleet mukana pidemmän aikaa. Lukeminenkin on tullut mukaan viime aikoina. Vuosi sitten hankimme myös retkeilyauton ja etenkin keväällä pääsee sillä taas reissaamaan pitkin Suomea. Retkeilyautosta saakin hyvän etätyöpisteen.

Myös koodaamista tulee tehtyä vapaa-ajalla. Opiskelen ja teen omasta mielenkiinnosta joitain siistejä koodaamisjuttuja, mutta toki ne välillä liittyvät myös työhön. Oman mielenkiinnon mukaisesti opiskeltuja, koodaamiseen liittyviä asioita voi mahdollisesti ehkä hyödyntää myös työssä. Uuden oppiminen on kuitenkin kivointa.

Mikä oli unelma-ammattisi lapsena?

En muista, että minulla olisi ollut mitään unelma-ammattia. Koen, ettei lapsilla tarvitse välttämättä olla mitään unelma-ammattia, ettei tule keskityttyä vain tiettyyn suuntaan, vaan pitää mielen avoimena. Nykyisin uusia ammatteja tulee niin nopeasti ja vanhoja poistuu, että ajan myötä mahdollisuudetkin muuttuvat ja oma unelma-ammatti aikuisena voikin olla jo poistunut.

Mikä oli ensimmäinen tai mieleenpainuvin aikaisempi työpaikkasi? Mitä siitä on jäänyt mieleen tai opiksi?

Ei ole jäänyt mitään erityistä työpaikkaa mieleen, sillä kaikki aikaisemmat työpaikkani ovat jääneet jollain tavalla mieleen. Muutamassa paikassa olen ollut myyntipuolella ja kolmessa paikassa kehittäjäpuolella.

Opiksi jokaisesta työpaikasta on jäänyt se, miten asioita voi tehdä ja miten niitä kannattaa tehdä. Kollegoilla on ollut myös erilaisia tapoja ajatella ja tehdä asioita, joista voi oppia myös itse. Jokaisessa työpaikassa oppii, miten erilaisia me ihmiset olemme ja miten eri tavalla ihmiset ajattelevat.

Mitä uutta haluaisit oppia?

Haluaisin oppia kaiken, mutta se ei ole ihan mahdollista. 😀 Kehittäjäpuolelta haluaisin oppia erilaisista frontend-teknologioista, kuten React ja Svelte, Web AR, PWA, Blockchain – hirveä määrä asioita, mitkä kiinnostavat.

Pyrin ja haluan oppia olemaan parempi ihminen, mitä ikinä se pitääkään sisällään. Ajattelen, että se pitää sisällään esimerkiksi näitä: parempaa kommunikointia ja parempaa reagointia asioihin – sitä voisi kuvailla stoalaisena ajattelutapana.

Jos WordPressistä pitäisi valita yksi ominaisuus ylitse muiden, mikä se olisi? Miten asiakkaamme voisivat hyödyntää tätä ominaisuutta?

Pyrin aina miettimään, miten helppokäyttöinen lopullinen sivusto on loppukäyttäjälle ja sinällään en koe, että sisällönhallintajärjestelmällä pitäisi olla merkitystä loppukäyttäjälle. Koen, että ylläpidettävyydessä tulee ne erot järjestelmien välillä. WordPressin etu on se, että se on laajasti käytetty järjestelmä ja laajasti löytyy myös valmiita lisäosia, mutta toki itse tehtynä saadaan asiakkaalle juuri sellainen toteutus kuin tarvitaan.

WordPress on hyvin vahvasti sidoksissa Gutenberg-editoriin, mikä helpottaa etenkin sisällön syöttäjiä. Gutenbergin avulla WordPress on helppokäyttöinen ylipäätään ylläpitoon ja helpottaa asiakkaidemme arkea.

Minkä näet WordPress-tekemisessä tulevaisuuden trendiksi?

WordPressin uusimpaan 5.9-versioon tuli full site edit, eli kaikkien sivujen muokkauksen mahdollisuus Gutenberg-editorilla. Näen, että JavaScriptin merkitys WordPressin frontendissa on kasvamassa ja ns. headless-toteutuksia tehdään tulevaisuudessa merkittävästi enemmän. Tätä suuntausta vahvistaa se, että WordPressin taustalla toimiva yritys Automattic osti Frontity-frameworkin. Frontity on WordPressille tehty headless React framework. Kokonaan headlessina toteutettuja sivustoja toki rakennetaan WordPressin päälle jo nykyäänkin, mutta yleisimmin JavaScript-äppeinä rakennetaan yksittäisiä kokonaisuuksia, kuten sisällön haku ja suodatus. Tällaisia toteutuksia on myös Karhulla ja olen tehnyt aikaisemminkin niitä.

 

Tutustu myös muihin karhuihin:

Tykkäsitkö tästä jutusta?

0
0
0
0
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Jaa juttu somessa
Tällä viikolla näitä luettiin eniten
  1. Terminaalimultiplekseri tmux – ystävä, johon voi luottaa
  2. Karhu Kaizen: Verkkopalvelun jatkuva optimointi datavetoisesti
  3. Miksi sähköposti menee roskapostiin?
Viime aikoina eniten reaktioita herättivät
Ota yhteyttä
Tilaa uutiskirje