Tekoälyn näkemys roboteista keskustelemassa vuoden 2024 trendeistä
Karhulla on asiaa

Pyysimme tekoälyä kertomaan verk­ko­si­vus­tot­ren­dit – taas

Atte Mäkinen 1

Viime vuonna pyysimme tekoälyä kertomaan vuoden 2023 verkkosivustotrendit. Vastauksia toki saatiin, mutta tulokset jäivät hieman yleiselle tasolle, sillä ChatGPT oli opetettu vuoden 2021 aineistolla.

Vuodessa erilaiset tekoälymallit ovat kehittyneet valtavasti, ja OpenAI:n ChatGPT-tekoälyn versio 4 osaa hakea tietoa myös verkosta. Niinpä lähestyimme teemaa hieman eri kulmasta: pyysimme tekoälyä etsimään verkkosivustojen kehityksen trendejä verkosta, ja tiivistämään tulokset puolestamme.

Pyysimme tekoälyä etsimään verkkosivustojen kehityksen trendejä verkosta

Yhteensä yhdeksästä erilaisesta kansainvälisestä blogikirjoituksesta (mm. Hostinger ja Webflow) löytyi lähemmäs viisikymmentä erilaista yksittäistä trendiä. Hyödyntäen tekoälyä (mitäpäs muutakaan), listasimme 13 trendiä, jotka toistuivat vähintään kahdessa lähteessä. Trendit, jotka toistuivat vain yhdessä artikkelissa jätimme listalta pois. Selkeyden vuoksi jaoimme trendit kolmeen kategoriaan: teknologia, käyttäjäkokemus ja visuaalisuus.

Kategoria 1: edistynyt teknologia

Kategoria keskittyy siihen, miten uudet teknologiat muuttavat verkkosivustoja.

  • Tekoäly (6 mainintaa) tarjoaa alati kehittyviä mahdollisuuksia niin suunnitteluun, tekniseen toteutukseen kuin sisällöntuotantoon
  • Chatbotit (3 mainintaa) kehittyvät ja muuttuvat tekoälyn ansiosta yhä kaverillisemmiksi
  • Äänipohjaiset käyttöliittymät tai haut (2 mainintaa) palvelevat erityisesti mobiilikäyttäjiä
  • Saavutettavuus (2 mainintaa) on viimeistään vuonna 2025 muuttuvan lainsäädännön takia pinnalla.

Kategoria 2: käyttäjäkokemus

Kategoria keskittyy siihen, miten verkkosivustojen käyttökokemusta kehitetään.

  • Mikrointeraktiot (4 mainintaa) rikastuttavat käyttökokemusta pienillä, vuorovaikutteisilla elementeillä ja tehosteilla.
  • Käyttäjäkohtainen personointi (2 mainintaa) muokkaa sisältöjä entistä enemmän käyttäjän historian, valintojen tai käyttäytymisen perusteella
  • Tumma tila (2 mainintaa) nousee suosioon mobiilikäytön ja ruudun ääressä käytettyjen tuntien kasvaessa.
  • Parallaksiskrollaus (2 mainintaa) tarjoaa syvyyden tuntua ja dynaamista visuaalisuutta

Kategoria 3: visuaalisuus

Kategoria keskittyy siihen, millaisia trendejä verkkosivustojen visuaalinen ilmeessä nähdään.

  • Liikkuva teksti (3 mainintaa) herättää huomiota ja elävöittää sisältöä.
  • Bento-ruudukot ja selkeät ruudukot (3 mainintaa) inspiroituvat mm. Applen muotokielestä ja tarjoavat selkeän asettelun
  • Kuvien ja grafiikan yhdistäminen (2 mainintaa) luo kerroksellisia ja näyttäviä visuaalisia tarinoita.
  • Gradientit ja värisiirtymät (2 mainintaa) tekevät paluun, mutta tyylikkäämpinä kuin historiassa.
  • Käsin piirretyt elementit (3 mainintaa) tuovat inhimillistä ja persoonallista visuaalista ilmettä

Mitä trendeistä tulisi ajatella?

Tulevaisuuden ennustaminen on yksi ihmisten lempipuuhista, mutta erityisen hyviä emme siinä aina ole. Tässä tapauksessa en usko tekoälyn olevan sen parempi. Listalla on kuitenkin monia trendejä, joihin Karhulla uskomme ja samaistumme täysin. Esimerkiksi saavutettavuus, mikrointeraktiot, personointi ja tekoäly ovat teemoja, joiden vaikutukset olemme jo nähneet. Osin trendit ovat ristiriidassa jopa keskenään. 50 trendin listalta löytyvät mm. ”maksimalismi” ja ”minimaalinen brutalismi” jotka ovat lähes päinvastaisia trendejä.

Uskomme, että jatkossakin tärkeintä on tehdä verkkosivustoja, jotka täyttävät tavoitteensa. Niin teknologian, käyttökokemuksen kuin visuaalisenkin ilmeen osalta valintojen tulee perustua käyttäjien ja organisaation tarpeisiin. Välillä tarpeet täyttää maximalismi, välillä brutalismi ja välillä jotain siltä väliltä.

Tilaa Karhun uutiskirje, ja pysyt perillä, mitä verkkosivustomaailmassa tapahtuu.

Tykkäsitkö tästä jutusta?

0
1
0
0
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Jaa juttu somessa
Tällä viikolla näitä luettiin eniten
  1. Karhu Helsinki esittäytyi Huomenta Suomessa koiraystävällisenä työpaikkana – blogin hakukoneoptimointi tuotti mittavan medianäkyvyyden
  2. Uusi ura koulutusohjelman kautta — haastattelussa kolme karhua
  3. Koira työpaikalla – Karhu Helsingissä toimistokoirat ovat tervetulleita
Viime aikoina eniten reaktioita herättivät
Ota yhteyttä
Tilaa uutiskirje