Karhulla on asiaa

SMO ja VEO – lisää kol­mi­kir­jai­mi­sia lyhenteitä di­gi­mark­ki­noin­nin kenttään

Sanna Lindholm

Erilaiset kolmikirjaimiset lyhenteet ovat arkipäivää useimmilla toimialoilla, myös digimarkkinoinnissa. Tässä kirjoituksessa esitellään kaksi lyhennettä: vanha, mutta harvemmin vastaan tuleva SMO sekä hieman tuoreempi VEO. Mistä oikeastaan on kysymys?

SMO – Social Media Optimization

Hakukoneoptimoinnin kuplassa, ainakin omassani, usein unohtuu se tosiasia, että varsinaisten hakukoneiden lisäksi myös sosiaalisen median kanavat toimivat nykyään hakukoneina.

Forbes uutisoi jo vuonna 2017, että YouTube on maailman toiseksi suosituin hakukone heti Googlen jälkeen.  Tätä viestiä myös Google on vuosien varrella innokkaasti markkinoijille levittänyt.

Myös muilla sosiaalisen median kanavilla on omat hyvinkin monipuoliset sisäiset hakutoimintonsa, joiden avulla käyttäjät voivat etsiä haluamaansa sisältöä kanavan sisältä. Esimerkiksi Facebookissa hakuja voi tehdä vaikkapa minkä tahansa aiheen, organisaation tai henkilön nimen perusteella.

Mitä sosiaalisen median optimoinnissa pitää huomioida

Selvitäensimmäiseksi mistä kanavista organisaation tavoittelema kohdeyleisö löytyy ja päätä sen perusteella, miten ja mitä somekanavia haluat käyttää. Tavoitteena voi olla esimerkiksi liiketoiminnan tai brändimielikuvan kehittäminen.

Käytä organisaation nimeä johdonmukaisesti myös somekanavissa ja sisällytä esittelytekstiin oleellisia avainsanoja.

Lisääsomekanavaan linkki verkkosivustollesi ja päinvastoin.

Sisältöjen ristiinmarkkinointi SEO- ja SMO-mielessä

Rajaa hakukoneoptimoinnin ja sosiaalisen median välillä voi häivyttää ja se on myös suositeltavaa. Sosiaalinen media voi toimia joillakin toimialoilla tai brändeillä merkittävänä liidienhankintakanavana tai myynnin kasvattajana.

  • Julkaise sivustolla olevia SEO-sisältöjä (esim. artikkelit) somessa
  • Tee sivustolla olevasta sisällöstä jakopainikkeiden avulla helposti jaettavaa
  • Varmista, että sivuston jakotoiminnon käyttämät metatiedot ovat kunnossa eli vievät somekanavalle haluamasi kuvan, otsikon ja tekstin

Sosiaalisen median optimoinnissa käytetään hyväksi myös hashtagejä. Hashtagien käyttö on levinnyt Twitteristä Facebookiin ja myös LinkedInissä niitä on totuttu näkemään.

Kannattaa kuitenkin huomioida, että pelkät orgaaniset (maksuttomat) postaukset somessa eivät saa kovin laajaa näkyvyyttä tai tavoita kaikkia seuraajia. Näkyvyyden kasvattamiseksi tarvitaan maksullista some-mainontaa.

Auttavatko sosiaalisen median signaalit hakukoneoptimoinnissa?

Paljon on keskusteltu siitä, ovatko sosiaalisen median signaalit (tykkäykset, jaot ja kommentit) suoraan hakutuloksiin ja niiden järjestykseen vaikuttavia tekijöitä.

Tästä on kuultu Googlelta erilaisia kommentteja ja vaikka he eivät virallisesti kerrokaan algoritmin tällä hetkellä huomioivan some-signaaleja, voi tilanne tulevaisuudessa olla toinen.

Sosiaalisen median avulla voi kuitenkin epäsuorasti vaikuttaa hakutuloksiin. Mitä enemmän oman organisaatiosi sisältöä somessa jaetaan, sitä useampi käyttäjä voi päätyä sivustollesi lukemaan sitä ja jopa linkittämään sivuillesi. Näillä molemmilla on merkitystä hakukoneoptimoinnin näkökulmasta.

VEO eli äänihakujen optimointi

VEO – Voice Engine Optimization

Blogissamme on käsitelty äänihakua aikaisemminkin. Aihe on sen verran mielenkiintoinen, että se ansaitsisi taas ihan oman artikkelinsa, mutta tässä lyhyt päivitys.

Äänihakujen määrä on kasvussa

Tammikuun 2020 tilastojen mukaan 41 % aikuisista tekee äänihaun vähintään kerran päivässä. Monet tekevät useamman haun, joten myös äänihakujen kokonaismäärä kasvaa.  

Google on raportoinut satojen prosenttien kasvusta “near me” tyyppisissä hauissa.

Perficientin mukaan 55 % älypuhelimen käyttäjistä tekee äänihakuja. Älykaiuttimen omistajista noin 25 % käyttää äänihakua 2–5 kertaa viikossa.

Miten hakutulokset eroavat toisistaan?

Perinteisen hakukoneoptimoinnin (SEO) tavoitteena on saavuttaa mahdollisimman hyvä sijoitus hakutuloksissa eli tähdätään vähintään ensimmäisten kymmenen hakutuloksen joukkoon. Se on siinä mielessä helpompaa, että hakukoneeseen kirjoitettuun hakuun saa vastauksena listan tuloksia, joista voi valita mieleisensä.

Puhuttuihin kysymyksiin esim. “missä on lähin pesula”, saa aina vain yhden vastauksen.

Optimointi äänihakuja varten (VEO)

Jos kohderyhmäsi sisältää paljon älypuhelimen käyttäjiä tai haluat saada kävijöitä kivijalkaan, tässä on pari tapaa äänihakujen optimointiin.

Kysymys ja vastaus -menetelmä

Usein käytetty tapa on tehdä sivu, jonka otsikkona on kysymys ja välittömästi sen alla ytimekäs vastaus. Itse asiaa voi sivulla käsitellä laveammaltikin, kunhan ensin on tarjonnut tiivistetyn vastauksen.

Tämä menetelmä sopii hyvin usein kysytyt kysymykset –tyyppisiin tilanteisiin. Se myös toimii sekä SEO- että VEO-mielessä hyvin: lyhyt vastaus äänihakua varten ja pidempi ja perusteellisempi sisältö hakukoneille.

Mobiilikäyttäjät ja paikallisuus

Puhelin kulkee aina mukana ja sillä on helppo tehdä hakuja matkan varrella. Varmista, että kaikkien toimipisteidesi sijainti (osoite) on kerrottu selkeästi sivustollasi ja että toimipisteiden sivut tarjoillaan XML-sivukartassa hakukoneille.

Mobiilikäytössä myös sivujen latausnopeus on tärkeää, vastaukset halutaan heti eikä niitä ole aikaa odotella.

 

Useiden lähteiden mukaan äänihakuja tehdään eniten puhelimilla, kun etsitään paikallisia tuotteita ja palveluita.

Tämän kirjoituksen alkuperäisenä innoittajana toimi Falcon.io-sivuston 2020 Digital Marketing Trends.

Tykkäsitkö tästä jutusta?

0
0
0
0
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Jaa juttu somessa
Tällä viikolla näitä luettiin eniten
  1. Terminaalimultiplekseri tmux – ystävä, johon voi luottaa
  2. Karhu Kaizen: Verkkopalvelun jatkuva optimointi datavetoisesti
  3. Miksi sähköposti menee roskapostiin?
Viime aikoina eniten reaktioita herättivät
Ota yhteyttä
Tilaa uutiskirje