Karhulla on asiaa

Mikä on domain? – Verk­ko­tun­nuk­sen tasot avattuna

Inari Lepistö 5

Domain eli sivuston verkkotunnus on yksinkertaistettuna selkokielinen tapa erottaa ja löytää sivusto internetissä – eräänlainen katuosoite sivustolle. Ilman domainia löytyisi verkkosivusto hankalasti muistettavan ip-numerosarjan takaa.

Julkisen sivuston käytössä oleva domain koostuu tyypillisesti kolmesta osasta – subdomainista eli aliverkkotunnuksesta, domainista eli verkkotunnuksesta ja top level domainista (usein käytetään lyhennettä TLD) eli ylätason verkkotunnuksesta. On huomioitava, että subdomain voi sisältää pisteitä, joten kokonaisuudessaan tunnus voisi näyttää vaikkapa kuusiosaiselta: asia.aihe.teema.taso.yritys.fi – mutta tämä ei olisi kovin käyttäjätystävällistä, joten sitä ei suositella.

Top level domain eli ylätason verkkotunnus

Ylätason verkkotunnus on verkkotunnuksen viimeinen osa ennen yksittäisen sivun polkua. Ylätason verkkotunnukset ovat perinteisesti lyhyitä tunnuksia, joilla verkkotunnuksia voidaan jaotella eri luokkiin – suomalaiset verkkotunnukset luokitellaan ylätason verkkotunnukseen ”fi”.

Internetin osoitteistoja hallinnoiva järjestö ICANN jakaa ylätason verkkotunnukset kolmeen luokkaan: yleisiin ylätason verkkotunnuksiin (Generic Top Level Domain, gTLD), maakohtaisiin ylätason verkkotunnuksiin (Country Code Top Level Domain, ccTLD) sekä infrastruktuurin ylätason verkkotunnuksiin (Infrastructure Top Level Domain). Kaksi ensimmäistä listattua on varsin tuttuja tavan pulliaisille, mutta viimeiseen luokkaan kuuluu ainoastaan verkkotunnus .arpa, joka on varattu erityisiin infrastruktuurin tarpeisiin Internetissä, eikä niinkään yleiseen rekisteröintiin.

Yleisiä ylätason verkkotunnuksia käytetään tyypillisesti erilaisten organisaatioiden, yritysten ja yksilöiden verkkotunnusten rekisteröintiin. Yleisiä ylätason verkkotunnuksia ovat esimerkiksi:

  1. .com – Kaupalliset organisaatiot ja yritykset
  2. .org – Voittoa tavoittelemattomat organisaatiot
  3. .net – Verkkoalan organisaatiot ja infrastruktuuri

Maakohtaisia ylätason verkkotunnuksia käytetään pääasiassa kyseisen maan verkkosivustojen tunnistamiseen ja erottamiseen muista maista peräisin olevista verkkotunnuksista. Ne antavat verkkosivuston kävijöille ja hakukoneille viitteen siitä, missä maassa tai maantieteellisellä alueella verkkosivusto sijaitsee, mikä voi olla hyödyllistä paikalliselle kohderyhmälle tai alueellisten hakutulosten optimoinnissa. Maakohtaisia verkkotunnuksia ovat esimerkiksi

  1. .fi – Suomi
  2. .se – Ruotsi
  3. .us – Yhdysvallat

Tässä kohtaa on hyvä kiinnittää huomiota maatunnuksen ja kielitunnuksen eroon. Esimerkiksi Ruotsin maatunnuksena käytetään kirjoitusasua ”se”, kun taas ruotsin kieleen viitatessa käytetään lyhennettä ”sv”. Esimerkiksi Suomen verotoimistolla on ruotsinkielinen kieliversio https://vero.fi/sv/ – palvelu on tarkoitettu Suomeen veroja maksaville ruotsinkieltä suosiville käyttäjille. Maatunnuksena ”sv” sen sijaan viittaa El Salvadoriin.

Tätä blogikirjoitusta kirjoittaessa löytyy ylätason verkkotunnuksia hallinnoivan Internet Assigned Numbers Authority (IANA) hakemistosta yli 1500 ylätason verkkotunnusta. Ylätason verkkotunnukset eivät rajoitu pelkästään muutaman kirjaimen lyhenteisiin, vaan luettelosta löytyy myös pidempiä termejä, kuten .cool, .global ja .helsinki.

Domain eli verkkotunnus

Verkkotunnuksen keskiosa – se pihvi itsessään eli verkkotunnus tai domain – on osoitteen perusosa, joka tunnistaa tietyn verkkosivuston tai palvelun. Kun ylätason verkkotunnus luokittelee sivuston yleiseen kontekstiin, auttaa itsessään verkkotunnus tunnistamaan yrityksen, palvelun tai aiheen, jota verkkosivusto käsittelee. Hyvin tyypillisesti verkkotunnus onkin yrityksen nimi – esim. karhuhelsinki.

Perinteisesti verkkotunnuksissa sallitut merkit ovat rajoittuneet kirjaimiin (A-Z), numeroihin (0-9) ja tavuviivaan (”-”). Kuitenkin Internationalized Domain Name (IDN) -standardi mahdollistaa monikielisten merkkien, kuten ääkkösten, aksenttien ja muiden erikoismerkkien käytön verkkotunnuksissa. On kuitenkin tärkeää huomata, että kaikki verkkotunnusrekisterit eivät välttämättä tue kaikkia erikoismerkkejä, ja saatavilla olevat merkit voivat vaihdella rekisterin mukaan. Lisäksi, kun käytetään erikoismerkkejä, on tärkeää varmistaa, että verkkotunnus näkyy odotetulla tavalla kaikissa selaimissa ja järjestelmissä. Erikoismerkkien käyttö verkkotunnuksessa hankaloittaa aavistuksen verkkotunnuksen käsittelyä palvelimilla, sillä nimipalvelimet osaavat käsitellä ainoastaan latinalaisia aakkosia – erikoismerkit käännetään punycode-esitystavalla nimipalvimille ymmärrettävään muotoon, esimerkiksi hämmentävähökötys.fi kääntyy muotoon xn--hmmentvhktys-gcbfb30ab.fi.

Verkkotunnusta käytetään tyypillisesti sivuston näkyvänä osoitteena, mutta verkkosivustolle voi ottaa pääverkkotunnuksen rinnalle käyttöön myös vaihtoehtoisen verkkotunnuksen. Vaihtoehtoiset verkkotunnukset ovat yleensä vaihtoehtoisia nimiä, osoitteita tai laajennuksia, jotka ohjaavat käyttäjät samaan verkkosivustoon. Vaihtoehtoisia verkkotunnuksia voidaan käyttää esimerkiksi markkinointitarkoituksiin tai kampanjoiden aikana tarjoamaan lyhyitä ja muistettavia osoitteita. Toisaalta rinnakkainen verkkotunnus voidaan ohjata sivuston tiettyyn osioon, esimerkiksi Traficom hyödyntää verkkotunnusta domain.fi ohjaamaan liikennettä suoraan top level domain fi-verkkotunnushakuun, joka on osa www.traficom.fi-sivustoa.

Millainen sitten on hyvä verkkotunnus sivustolle? Olemme listanneet blogiimme 11 hyvän verkkotunnuksen kriteeriä – listan avulla hyvän verkkotunnuksen valinta helpottuu varmasti.

Subdomain eli aliverkkotunnus

Aliverkkotunnus eli subdomain on osa verkkotunnusta, joka sijaitsee verkkotunnuksen edessä tai sen yhteydessä ja toimii eräänlaisena alueena tai osiona yrityksen verkkopalvelukokonaisuudessa. Aliverkkotunnus on laajennos verkkotunnuksen ja ylätason verkkotunnuksen edessä. Esimerkiksi, jos pääverkkotunnus on ”sivusto.fi”, niin aliverkkotunnuksia voisivat olla ”blogi.sivusto.fi” ja ”intra.sivusto.fi”. Myös etuliite ”www” on aliverkkotunnus – esimerkiksi www.karhuhelsinki.fi on verkkotunnuksen karhuhelsinki.fi aliverkkotunnus, vaikka käytämme sitä sivustomme pääasiallisena verkkotunnuksena. Tämä on tärkeä huomioida, kun sivuston näkyvästä verkko-osoitteesta sovitaan.

Aliverkkotunnus voi osoittaa tiettyyn osaan verkkosivustoa, erilliseen palveluun tai muuhun sisältöön, ja niitä käytetään usein sivuston organisoinnissa ja rakenteen hallinnassa. Tässä muutamia esimerkkejä aliverkkotunnuksista ja niiden mahdollisista käyttötarkoituksista:

  • intra.sivusto.fi – yrityksen suljettu intranet-ympäristö, jossa hallinnoidaan yrityksen sisäistä informaatiota. Intranet on tyypillisesti suljettu ympäristö, johon tarvitaan käyttäjäkohtaiset käyttäjätunnukset.
  • blogi.sivusto.fi – erillinen alusta pelkästään blogikirjoituksille ja markkinointiin. Kun käytetään aliverkkotunnusta, voidaan esimerkiksi blogi perustaa kokonaan verkkosivustosta erilliseen ympäristöön, joka tarjoaa blogisisällön tuotannolle paremmat ominaisuudet, mikäli pääsivuston teknologia ei palvele blogisisältöä optimaalisesti.
  • brändi.sivusto.fi – yksittäisen brändin verkkosivusto. Mikäli yrityksen liiketoiminta perustuu tuotteisiin, joilla on vahvasti itsenäiset brändit ja esimerkiksi toisistaan selkeästi erottuvat ilmeet, voidaan yksittäisille brändeille perustaa kokonaan toisistaan erottuvat verkkosivustot kyseisen brändin ilmeellä. Hyödyntämällä yrityksen nimeä kantavan pääverkkotunnuksesta laajennettua aliverkkotunnusta, säilyy brädin selkeä yhteys yritykseen. Tällainen ratkaisu on hyödyllinen esimerkiksi hotelliketjuilla, kun yksittäiset hotellit kantavat tunnettua nimeä, mutta esimerkiksi bonusjärjestelmän takia yhteys yritykseen halutaan säilyttää.
  • vanha.sivusto.fi – arkistoitu verkkosivusto. Sivustouudistusten yhteydessä on tietyissä tilanteissa tarpeellista jättää edellinen verkkosivusto palvelimelle pystyyn, jossa vanhan verkkosivuston sisältöön on mahdollista päästä uuden sivuston julkaisun jälkeen käsiksi. Tällainen tilanne voi tulla esiin esimerkiksi verkkokauppojen kohdalla, jotta kaikkea vanhaa tilauskantaa ei tarvitse siirtää uudelle alustalle, mutta siihen on tarpeellista säilyttää pääsy. Koska yksittäinen domain voi olla käytössä vain yhdellä sivustolla, voidaan pääverkkotunnusta laajentaa ottamalla käyttöön aliverkkotunnus, josta arkistoitu verkkosivusto näytetään.
  • www.sivusto.fi – aliverkkotunnuksen ”www” käyttö juontaa juurensa historiallisiin käytänntöihin. ”www” on lyenne sanoista ”World Wide Web”, ja se on perinteinen tapa viitata verkkosivustoon. Käytännössä ”www” toimi aliverkkotunnuksena, joka osoitti, että kyseessä on verkkosivusto. Vaikka ”www” on perinteinen ja laajalti tunnettu tapa, se ei ole teknisesti välttämätön. Käytännössä valtaosa verkkosivustoista toimii myös ilman ”www”-alkua, ja monet sivustot ovat valinneet jättää sen pois kokonaan. Vaikka www-aliverkkotunnuksen päättää jättää näkyvästä verkkotunnuksesta pois, on kyseiselle aliverkkotunnukselle kuitekin hyvä määritellä ohjaus, jotta liikenne toimii myös tästä osoitteesta.

Yleensä aliverkkotunnuksen luominen ei maksa erikseen, sillä ne ovat osa pääverkkotunnusta, joka on jo rekisteröity ja omistusoikeus maksettu. Kun verkkotunnuksen omistaa, voi aliverkkotunnuksia luoda vapaasti ilman erillisiä kustannuksia. Aliverkkotunnukset voidaan määrittää verkkotunnuksen hallintapaneelista tai palveluntarjoajan käyttöliittymästä.

IP, DNS, TTL, HTTP, SSL, URL – lopuksi lyhyesti lyhenteistä

IP-osoite (Internet Protocol address) on verkkolaitteen eli esimerkiksi palvelimen numeerinen tunniste. IP-osoitteet mahdollistavat tietokoneiden ja laitteiden kommunikoinnin verkon kautta, olipa kyseessä sitten verkkosivuston hakeminen selaimessa, sähköpostin lähettäminen, tiedostojen jakaminen tai mikä tahansa muu verkkoon liittyvä toiminta. IP-osoitteet auttavat ohjaamaan tiedonsiirtoa oikeiden laitteiden välillä. On myös tärkeää mainita, että IP-osoitteet voivat olla joko staattisia tai dynaamisia. Staattiset IP-osoitteet ovat pysyviä ja määrätty kullekin laitteelle, kun taas dynaamiset IP-osoitteet voivat vaihdella kunkin laitteen yhteyden aikana ja jakautua dynaamisesti verkonhallintapalvelimelta.

DNS eli Domain Name System on järjestelmä, joka mahdollistaa verkkotunnusten (kuten www.sivusto.fi) muuttamisen niitä vastaaviin IP-osoitteisiin. Koska tietokoneet ja verkkopalvelimet käyttävät IP-osoitteita kommunikointiin verkossa, DNS on olennainen osa Internetin toimintaa. DNS toimii samalla tavalla kuin puhelinluettelo. Kun syötät verkkosivuston osoitteen selaimen osoiteriville, esimerkiksi ”www.karhuhelsinki.fi”, DNS-järjestelmä kääntää tämän helposti muistettavan nimen siihen liittyväksi IP-osoitteeksi, kuten ”123.123.21.123”. Näin tietokoneet voivat tunnistaa ja kommunikoida keskenään verkossa.

Domainin TTL-aika tarkoittaa aikaa, jonka kuluessa internetissä olevat verkkolaitteet (kuten palvelimet) voivat pitää tallessa tiedon siitä, mihin verkkosivustoon tietty domain osoittaa. TTL on lyhenne sanoista ”Time To Live,” mikä suomeksi tarkoittaa ”elinaikaa.” Kun joku kirjoittaa verkkoselaimeen domainin, kuten www.sivusto.fi, selaimen tulee tietää, miltä verkkopalvelimelta se pyytää sivuston tietoja. Jos TTL-aika on esimerkiksi 3600 sekuntia (eli 1 tunti), laitteesi tietää, että se voi pitää tiedon ”www.sivusto.fi” osoittamasta verkkopalvelimesta muistissaan 1 tunnin ajan. Tämä tarkoittaa, että jos jossain vaiheessa sivuston osoite muuttuu tai tarvitaan päivityksiä, muutokset eivät näy heti kaikille, vaan ne tulevat voimaan vasta kun TTL-aika on kulunut umpeen. On huomioitava, että TTL-aika vaikuttaa päätelaitteiden lisäksi koko DNS-palvelinverkostoon, joten muutosten välittyminen eri puolille maailmaa kestää pitempään kuin TTL-aika antaisi ymmärtää. Tämä johtuu siitä, että DNS-palvelinverkostossa tiedot välittyvät ketjuna ja kukin ketjun palvelin voi pitää tiedot välimuistissaan TTL:n osoittaman ajan verran. TTL-aika auttaakin merkittävästi hallinnoimaan ja nopeuttamaan verkkoliikennettä. Kuitenkin, jos tarvitaan nopeaa muutosta, kuten verkkosivuston siirtämistä uudelle palvelimelle, TTL-aikaa voidaan tilapäisesti lyhentää hyvissä ajoin ennen tehtäviä muutoksia, jotta muutokset tulevat voimaan nopeammin.

HTTP (Hypertext Transfer Protocol) on protokolla, jota käytetään tiedonsiirtoon ja tiedon jakamiseen Internetissä. Se määrittelee, miten tietoa siirretään ja muotoillaan verkkosivustojen ja asiakasohjelmien välillä. HTTP on asiakas-palvelinprotokolla, mikä tarkoittaa, että se määrittelee, miten asiakas (yleensä selain) ja palvelin vuorovaikuttavat keskenään.

SSL-sertifikaatti (Secure Sockets Layer) on digitaalinen sertifikaatti, joka auttaa turvaamaan tietoliikennettä mahdollistamalla salatun yhteyden verkkosivuston ja käyttäjän välillä. Käytännössä tiedonsiirto sivuston ja käyttäjän välillä on salattu ja siten suojattu kolmansilta osapuolilta, jotka saattaisivat yrittää vakoilla tai manipuloida tietoliikennettä. SSL-sertifikaatit käyttävät nykyään yleisemmin TLS (Transport Layer Security) -protokollaa, joka on SSL:n seuraava ja turvallisempi versio. Teknologiaa hyödyntävä verkkosivusto käyttääkin salattua tiedonsiirtoprotokollaa, jolloin verkkosivuston absoluuttinen osoite alkaa muodolla ”https://”. Nykyisin useat modernit internetselaimet antavat varoituksen, mikäli käyttäjä pyrkii sivustolle, joka ei hyödynnä salattua yhteyttä.

URL (Uniform Resource Locator) on yksilöity osoite, joka kuvaa yksittäisen verkkoresurssin sijaintia verkossa. Se on tapa kertoa selaimelle, missä haettu esimerkiksi sivu sijaitsee ja miten siihen pääsee käsiksi. URL koostuu yleensä useista osista, kuten protokollasta (HTTP tai HTTPS), aliverkkotunnuksesta (www.), verkkotunnuksesta (sivusto.fi) ja sivun polusta tai tiedostonimestä (/yhteystiedot). URL on siis yksittäisen sivun koko osoite protokollasta sivun polkuun asti – https://www.sivusto.fi/yhteystiedot.

Tykkäsitkö tästä jutusta?

3
2
0
0
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Jaa juttu somessa
Tällä viikolla näitä luettiin eniten
Viime viikkoina eniten reaktioita herättivät
Ota yhteyttä
Tilaa uutiskirje