Luonteen muuttaminen työpaikan normien mukaan voi tuntua naamarin asettamiselta kasvoille
Karhulla on asiaa

Kannattaako työpaikalla olla oma itsensä?

Inari Lepistö 21

Moni meistä on varmasti sisäistänyt ajatuksen siitä, että työelämää varten on luotava itselleen ”työminä” ja oma varsinainen minä on varattu vapaa-ajalle. Omaa persoonaa tulisi työpaikalla hillitä, jotta vaikuttaisi ammattimaiselta eikä vaan vahingossa olisi liikaa.

Hetkinen – liikaa… mitä? Liian iloinen? Liian apea? Liian hiljainen? Liian äänekäs? Liian ujo? Liikaa… minä? Mistä kumpuaa ajatusrakenne siitä, että oman persoonan ytimen paljastuminen vaarantaisi kasvojen menettämiselle työelämässä? Eikö suurempi riski ole silloin, kun työminämaski asetetaan kasvoille aamuisin, mutta siitä vahingossa lipsuu huomaamattaan. Minä väitän, että työelämästä selviää parhaiten olemalla rehellisesti oma itsensä.

Perinteinen muotti on ahdas

Yhteiskunnassa on ollut pitkään vallalla ajatus, että työelämässä olisi syytä käyttäytyä tietyllä tavalla. Muotti on ollut tiukka myös meillä Suomessa, jossa vieläpä oman osaamisen esittelyä ylpeydellä pidetään paheksuttavana kehuskeluna. On oltava ahkera, hillitty, pitkäjänteinen, tarkka, kunnianhimoinen (mutta mieluusti hiljaa kenellekään kertomatta), aina ajoissa, hyväntuulinen mutta kuitenkin vakavastiotettavalla tavalla, järjestelmällinen, otettava uudet innovaatiot aina avoimin mielin vastaan, tehtävä niin kuin pomo sanoo ja vähän vielä lisää. Jos persoonallisuus on mitä tahansa muuta, kuin stereotyyppiseltä työntekijältä odotetaan, on se piilotettava ja mukauduttava muottiin.

Naisen muotti on ollut vielä tätäkin tiukempi. Meikkaamista ja hiusten huolittelua rinnastetaan perushygieniaan – eli sen lisäksi, että naisen oletetaan käyvän suihkussa ja käyttävän deodoranttia, kuuluu perinteisessä mielessä myös kasvojen ehostaminen meikillä ja kampauksen tekeminen “perushygienisiin toimenpiteisiin”. Mutta liikaa ei kuitenkaan saa meikata ja meikin tulee noudattaa Suomessa tietysti luonnollisen kauneuden standardia (“luonnollinen kauneus” – tuo käsite, jonka saavuttamiseen tarvitaan vähintään 3–5 erilaista tuotetta).

Vaatteilla ei myöskään tule erottua. On pukeuduttava siististi, hillittyihin murrettuihin väreihin. Isot printit ja kirkkaat värit säästetään korkeintaan kesäjuhlille. Naisilta odotetaan tässäkin asiassa tiukempaa muottia kuin miehiltä. Ei ole erityisen kummeksuttavaa, jos mies saapuu työpaikalle isossa hupparissa ja löysissä farkuissa, mutta naisen pukeutuessa samaan asuun on tämä todennäköisesti jollain tasolla tolaltaan ja pitäisi ehkä passittaa sairaslomalle.

Olen kirjoittanut toistaiseksi vain naisista ja miehistä, sillä sellaisiksi perinteinen yhteiskunta työntekijät jakaa. Muille ei ole tilaa perinteisessä muotissa. On mahduttava näihin kahteen binääriin tai muuten nousukiitoiselle uralle (mitä meidän kaikkien tietysti odotetaan himoitsevan) voi heittää haikeat hyvästit.

Työelämä murroksessa

Viime vuosien yksi keskeisimmistä puheenaiheista työelämässä on ollut mielenterveys ja jaksaminen. Kun maailma sulkeutui keväällä 2020 ja oravanpyörän rattaat pysähtyivät hetkeksi, löysimme me toimistotyötä tekevät itsemme tilasta, jossa kuin tyhjästä päiviin ilmestyi aikaa. Aikaa, jota ei voinut käyttää kuten aiemmin, vaikka olisi kuinka toivonut. Eristys oli monille psyykkisesti raskasta – erityisesti sosiaalisille ja toimistolla viihtyville. Fokus siirtyi mielenterveyden vaalimiseen. Aloimme huoltaa mieltämme, jotta emme sekoaisi eristäytymisestä. Monissa työpaikoissa alettiin eri tavalla panostaa jaksamiseen ja mielenterveyden palveluihin.

Myös käytöksemme muuttui. Kun aamuisin ei ollut tarvetta pukeutua jakkupukuun ja suoriin housuihin, oli vapaus valita sellainen asu, jossa itse viihtyi parhaiten. Oli vapaus luukuttaa sellaista musiikkia, joka juuri itselle oli mieluista ja syödä lounasta ilman pelkoa annoskokoa tuomitsevista katseista. Toisille, omassa rauhassa viihtyville, tuntui etätyö paratiisilta – vihdoin rauhaa keskittyä työhön ilman ylimääräistä kanssakäymistä. Nyt, kun on ollut mahdollisuus siirtyä takaisin vanhaan tuttuun rajoitusten purun jälkeen, tuntuu vanha muotti entistä ahtaammalta – eikä siihen pitäisi mielestäni enää palata.

Minä väitän, että mielenterveydelle parasta on vapaus olla oma itsensä, eikä siinä työyhteisön näkökulmasta pitäisi olla mitään estettä. Uusista asioista innostuva kollega tempaa mukaansa muutoksiin, kun hänellä on lupa olla rehellisesti innostunut. Kun sosiaalisia tilanteita jännittävä saa itse valita työtapansa ja -ympäristönsä, säästyy tämän energia tehokkaaseen työskentelyyn käytäväkohtaamisten välttelyn sijaan. Asiallisen huumorin viljely palaveriesityksiin ja koulutusmuistiinpanoihin auttaa muistamista ja keventää tunnelmaa. Kun esihenkilölle uskaltaa myöntää pelkäävänsä muutosta tai kamppailevansa keskittymisen kanssa, on esihenkilöllä paremmat työkalut auttaa löytämään oikeat työskentelytavat. Saman lopputuloksen saavuttamiseen on olemassa satoja eri keinoja – on vain löydettävä ne, jotka parhaiten itselle sopivat, eikä oletettava, että jokainen asettuu runnomalla samaan muottiin.

Luottamus perustuu rehellisyyteen

Erityisesti ihmissuhteissa luottamuksellisen yhteyden syntymiseen tarvitaan aina rehellisyyttä. Rehellisyys taas syntyy mielestäni aitoudesta – olemalla aidosti oma itsensä, näyttämällä parhaiden puoliensa lisäksi myös heikkoutensa ja myöntämällä olevansa erehtyväinen, on parhaat edellytykset muodostaa avoin ja rehellinen suhde ystävän, puolison, työkaverin tai vaikka alaisen kohdalla.

Henkilökohtaisesti pyrin olemaan aito itseni myös työelämässä, ja esihenkilöksi siirryttyäni olen kokenut sen olevan yksi tärkeimmistä työkaluista alaisiini tutustuessa ja luottamussuhteita rakentaessa. Olen hupsu ja vähän hömelö, pidän huumorista ja nauramisesta ja otan elämän rennosti. Ainakaan alaisiltani saamani palautteen perusteella nämä persoonani perusominaisuudet eivät ole heikentäneet uskottavuuttani hyvänä ihmisten johtajana – ehkä jopa päinvastoin. Toivon välittäväni alaisilleni viestiä, että minulle voi kertoa asiat juuri niin kuin ne ovat, minua ei tarvitse pelätä eikä esittää jotain, mitä kuvittelee minun arvostavan.

Totta kai jokaisella on erilaisia versioita itsestään, on työminä ja viikonloppuminä. On olemassa varautunut Inari, joka mieluummin istuu bileiden nurkassa söpön koiran kanssa kahdestaan, kuin on minglaamassa uusien ihmisten kanssa. On olemassa asiallinen Inari, joka osaa laittaa asiat järjestykseen ja pitää langoista kiinni. Sitten on se värikkäästi pukeutuva outolintu, joka uskaltaa, kehtaa, heittäytyy ja nauraa kaikista äänekkäimmin. Jokainen näistä versioista olen silti minä – tiedän sen siitä, ettei yksikään rooli tunnu ahdistavalta.

Huono käytös tai asiaton huumori ei ole luonteenpiirre

Persoonia on monia – on äänekkäitä huumoriveikkoja, suoria totuuden torvia, varovaisia muiden miellyttäjiä. Huonoa käytöstä ei voi kuitenkaan paeta luonteen taakse. Ei myöskään kannata antaa muiden kävellä itsensä yli, vaikka toisen vastustaminen ei tuntuisi itselle luontevalta.

Huumori kuuluu työpaikalle, mutta kukaan ei ole niin hauska, etteikö pystyisi pysähtymään ja miettimään, onko juttu oikeasti asiayhteyteen sopiva. Toisen kehosta ei vitsailla töissä (eikä missään muuallakaan), eikä henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaaminen ole asia, josta sopii heittää läppää kahvihuoneessa. Avoimuus ja rehellisyys on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on miettiä, miten asiansa esittää. Töykeys ei ole luonteenpiirre. Huonoon käytökseen tulee puuttua, eikä ”No se nyt vaan on sellainen” ole mikään perusteltu syy käyttäytyä tökerösti.

Toisaalta on hyvä tiedostaa omat rajansa ja pitää niistä kiinni, vaikka se joskus tuntuisi epämieluisalta. Avoimessa ja rehellisessä työyhteisössä pitäisi olla ongelmatonta vetää selkeästi omat rajansa ja sanoa ääneen, jos toisen käytös ei tunnu hyvältä.

Oikolukuvaiheessa kollegani Riku huomautti, että heijastanko tässä kirjoituksessa kuitenkin olettamuksia ihmisten persoonallisuudenpiirteistä liikaa itseeni. Pakko myöntää – aivan varmasti teenkin niin. Koska olen persoonallisuudeltani suhteellisen ulospäinsuuntautuva ja rento, haluan julistaa kaikille oikeutta olla oma itsensä – koska rennot ja ulospäinsuuntautuneet ihmiset ovat minusta lähtökohtaisesti hauskoja. Mutta entä, jos Rikua lainatakseni ”jonkun todellinen perusluonne on lähtökohtaisesti itsekeskeinen, negatiivinen ihmisvihaaja”, pitääkö tällaisenkin ihmisen antaa olla oma itsensä? Toki. Itse haluan kuitenkin uskoa, että kukaan ei ole läpeensä kamala, vaan kysymys on asenteesta. Kukin voi päättää, haluaako käyttäytyä asiallisesti vai asennoitua asioihin jo valmiiksi poikkiteloin niin, että ei varmasti kyllä muuten missään nimessä halua tulla kenenkään kanssa toimeen ja kaikki on ankeaa ja ikävää.

Henkilökohtaisesti en näkisi ongelmana kollegaa, joka kokee sosiaaliset tilanteet ahdistavina ja raskaina, eikä tästä syystä haluaisi minuun tutustua. Kunkin pitää saada osallistua työyhteisön sosiaalisiin tapahtumiin omalla tasollaan, kunhan yhteisistä työskentelytavoista pystyy pitämään kiinni – joko kuten oletetaan, tai soveltaen niin, että lopputulos on sama. Jos työelämässä hiljaiset ja introvertit uskaltavat olla avoimia sen suhteen, että tykkäävät kyllä työstään ja työpaikasta, mutta muiden ihmisten kanssa toimiminen vie paljon energiaa, avaisi se varmasti meidän sosiaalisten silmiä ja näin ollen tulisi lisää tilaa ja mahdollisuuksia myös hiljaisille ja yksin viihtyville.

Maailma muuttuu esimerkin kautta

Varmaan yksi yleisimmistä valheista, joita työhaastatteluissa viljellään, on väite siitä, että pitää kaikenlaisista ihmisistä. Kaikenlaisista ihmisistä ei tarvitse pitää, mutta kaikenlaisten persoonallisuuksien kanssa pitäisi pystyä työskentelemään. Kaikenlaisten persoonallisuuksien pitäisi kuitenkin osata seuraavat yksinkertaiset käytöstavat: kuuntele muita ja ota muut huomioon, kysy, älä oleta, ole kohtelias ja kiitä hyvästä työstä.

Minä uskon, että kaikenlaisille persoonille on tilaa. Maailmaa ei voi kuitenkaan muuttaa muiden kautta – on itse askellettava ylpeästi omaa lippua liehuttaen ja esimerkkiä näyttäen. Ajatusrakenteita muuttamalla ja stereotypioista luopumalla teemme tilaa erilaisuudelle – rakennamme työyhteisöä, johon mahtuvat kaikki, eivätkä vain he, jotka pystyvät runnomaan itsensä tietynlaiseen muottiin. Omana itsenä oleminen luo myös luottamusta muihin, ei päinvastoin. Samalla pidät huolta omasta mielenterveydestäsi. Sanoisin, että kannattava vaihtoehto!

Tykkäsitkö tästä jutusta?

14
4
1
2
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Jaa juttu somessa
Tällä viikolla näitä luettiin eniten
  1. Sisäiset linkit verkkosivustolla
  2. Huolenpito on palvelu ihmisiltä ihmisille
  3. NPS 85 – Huolenpitomme puisteli pölyt aiemmista tyytyväisyyskyselyiden ennätyksistä
Viime viikkoina eniten reaktioita herättivät
Ota yhteyttä
Tilaa uutiskirje