Asiakastarinat

Telesten verkkosivu-uudistus: kuuleeko Littoinen?

Maaliskuun alussa Telesten uusi, WordPress-julkaisualustalle rakennettu verkkosivusto näki päivänvalon. Karhu Helsinki yhdessä Telesten kanssa konseptoi ja suunnitteli uuden verkkopalvelun, Karhu myös vastasi sivuston teknisestä toteutuksesta. Projekti työllisti useita ihmisiä pöydän molemmin puolin ja onnistui erinomaisesti siitä huolimatta, että se toteutettiin täysin etänä.

Verkkosivu-uudistuksen pääkohdat

Telesten edellisestä verkkosivu-uudistuksesta oli ehtinyt vierähtää tovi, ja jo sen vuoksi kehitystarpeita oli kertynyt pitkä lista ja paineet uudistukselle olivat kovat. Ennen lopullisen tarjouksen laatimista kävimme asiakkaan kanssa pitkiä keskusteluja Telesten liiketoiminnasta, projektin tavoitteista ja sivuston tärkeimmistä ominaisuuksista.

Rakenne ja sisällöt

Teleste on alallaan merkittävä toimija, jolle ajatusjohtajan rooli on tässä elinkaarensa vaiheessa luonteva. Yrityksen palveluksessa on runsaasti alan kovia ammattilaisia, joilta tekstintuotanto ja vaikeista asioista kertominen ymmärrettävästi sujuu hienosti. Vanhalla sivustolla alan ihmisiä kiinnostavat sisällöt ja suurelle yleisölle tarkoitetut kiteytykset eivät aivan nousseet arvoiseensa asemaan. Uuden verkkosivuston yhdeksi tavoitteeksi muotoutui sivuston rakenteen parantaminen ja sisältöjen vahvistaminen. Käytännössä tämä tarkoitti myös sivuston tekniseen toteutukseen ja hakukoneoptimointiin panostamista, jotta sivustolla julkaistavat sisällöt menestyvät hakukoneiden tuloksissa.

Visuaalisuus

Verkkosivuston visuaalisuuteen panostettiin useista eri syistä. Uuden sivuston toivottiin olevan moderni, selkeä ja alan yrityksille ominaisella tavalla sopivasti elämää sekä korkeaa teknologiaa yhdistävä.

Telesten leipälajina ovat informatio ja videokuva, ja jo sen takia tuntui luontevalta korostaa visuaalista puolta video- ja kuvamateriaalin muodossa.

Visuaalisuuden tehtävänä oli myös yrityksen toiminnan tekeminen ymmärrettäväksi. Maallikon korvaan Telesten liiketoiminta kuulostaa varsin monimutkaiselta, vaikka todellisuudessa yrityksen tuotteisiin törmää päivittäin. Teleste Oyj on vuonna 1954 perustettu teknologiayritys, joka kehittää video- ja laajakaistateknologioita sekä niihin liittyviä palveluita. Yhtiön liiketoiminta jakautuu kahteen liiketoiminta-alueeseen, jotka ovat Broadband Networks ja Public Safety and Mobility. Jälkimmäinen keskittyy tilaajaverkkojen ja videovalvontasovellusten kehittämiseen ja implementointiin, edellinen vastaa verkkojen suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta. Kuulostaa hankalalta, mutta käytännössä Telesten vahvistimet tuovat internetin ja kaapelitelevision kerrostaloihin, liikenteen valvontajärjestelmät pitävät junat ja raitiovaunut aikataulussaan sekä sujuvoittavat muuta liikennettä.

Projektin aikana Teleste otti tehtäväkseen tuottaa kävijöitä puhuttelevia kuvasisältöjä. Uuden verkkosivuston elementit rakennettiin tukemaan tämänkaltaisten sisältöjen esittämistä ja niiden tasapainottamista teknisempien visualisointien kanssa.

Käyttökokemus

Käyttäjäkokemusta parannettiin niin sivuston rakenteen osalta kuin myös selkeiden ja tehokkaiden tuotefilttereiden avulla.

Telesten tuotevalikoimassa on runsaasti samankaltaisia tuotteita, joita erottavat toisistaan muutamat ratkaisevat ominaisuudet. Tuotefiltterit suunniteltiin niin, että toteutus oli riittävän kevyt, mutta selkeytti tiedon löytämistä ja sen myötä paransi käyttäjäkokemusta selvästi.

Päivittämisen helppous

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä tavoitteena oli rakentaa verkkosivusto, jota on ilo päivittää. Julkaisualustana WordPress tarjosi tähän erinomaisen hyvän lähtökohdan. Muokkausnäkymät suunniteltiin niin, ettei niissä ole ylimääräisiä elementtejä.

Sivusto rakennettiin modulaarisena. Tämä ratkaisu on WordPressissa luonteva, ja se tarjoaa päivittäjälle runsaasti mahdollisuuksia muokata sivuja ja esittää erilaisia sisältöjä.  Modulaariset sivupohjat ovat päivittäjän kannalta perinteisempiä sivupohjia hieman työläämpiä käyttää, sillä elementit täytyy tuoda sivulle yksitellen. Moduulien rajattu määrä sekä toisaalta yksittäisten moduulien variaatiot nopeuttivat sisällönsyöttöä ja elävöittivät näkymiä.

Kuvapaikkojen kokosuhteita mietittiin asiakkaan kanssa moneen eri otteeseen, ja hyvä niin, koska päivittäjän kannalta kuvien muokkaaminen eri kokoihin listausnäkymiä ja pääkuvia varten, erilaiset laitteet, näytön koot ja selaimet edes teoriassa huomioiden, on pidemmän päälle raskasta hommaa.

Verkkosivuprojektin onnistumiset ja haasteet

Telesten verkkosivu-uudistus pääsi vauhtiin elokuussa 2021, julkaisu oli vuoden 2022 maaliskuussa. Nyt kun saitti on ulkona, projektiin mennyt aika tuntuu varsin pitkältä: eikö verkkosivustoa voi saada ulos vähän nopeammin? Mahdollisesti, mutta projektin aikana tunne oli aivan toinen ja varsinkin suunnitteluvaiheessa tilanne oli toisinaan se, että tunnit loppuivat kesken pikemmin kuin niitä olisi ollut liikaa. Mitä olisimme voineet tehdä paremmin? Mikä meni ennakko-oletuksiin nähden poikkeuksellisen hyvin?

Kuuleeko Littoinen?

Nimensä mukaisesti Karhu Helsinki sijaitsee Helsingissä, Telesten pääkonttori taas on Turussa tai tarkemmin, Littoisissa. Projektin alkaessa elettiin syvintä koronavaihetta ja loputtomalta tuntuvaa etätyöskentelyä. Onnistuuko tämän kokoluokan projekti täysin etänä?

Vaikka etänä toteutetut pitkät projektit ja useita tunteja putkeen kestävät suunnittelupalaverit olivat Karhulle tässä vaiheessa arkipäivää, asiasta ei voinut olla varma. Löytyykö yhteisymmärrystä? Jaksaako asiakas panostaa projektiin loppuun saakka? Pysyykö projekti aikataulussa, jos ei nähdä koskaan livenä?

Pelot osoittautuivat turhiksi. Telesten toiminta on kansainvälistä, ja vaikka projektin ydintiimi on Turussa, tottumus digitaalisten viestintävälineiden käyttöön näkyi työtavoissa: yhteistyö oli mutkatonta ja sujuvaa siitä huolimatta, että päätöspalaveriin asti olimme toisillemme postimerkin kokoisia pikselijoukkoja ja eri värisiä palloja Teamsin näkymässä. Voi olla, että muutamia palavereja olisi voinut jättää väliin ja hoitaa asiat kirjallisesti tai pienemmällä porukalla. Toisaalta etämoodissa oleminen vaatii projektilta vahvempaa struktuuria, säännöllisiä status-checkeja ja jatkuvaa kommunikaatiota.

Riittääkö aika?

Projektina Telesten verkkosivu-uudistus oli hyvin innostava ja samaan aikaan vaativa.  Teknologiayritykset ovat yleisesti ottaen mukavia asiakkaita, koska heillä on lähes poikkeuksetta suuri tarve kertoa palveluistaan ymmärrettävästi ja vetävästi. Hyvin harva haluaa kuulostaa etäiseltä ja tarkoituksellisesti kryptiseltä. Samankaltainen sanoman selkeyden ja ajankohtaisuuden vaatimus pätee myös pörssiyrityksiin yleisesti.

Muun muassa näistä syistä johtuen projektin suunnitteluvaihe oli hyvin intensiivinen: alkuvaiheessa kommentteja ehdotettuun layoutiin, sivupohjiin ja muihin elementteihin, tuli runsaasti. Kommenttien runsaus ei ole huono asia, ja viime kädessä se viestii siitä, että yleisilme ja konsepti kaipaavat vielä työstämistä. Suunnittelijan kannalta tämä vaatii sen, ettei tyydy pelkästään yksittäisten muokkausten tekemiseen vaan pitää kokonaisuutta eheänä ja omissa käsissään, asiakkaan kommentteja unohtamatta. Tämä kokonaisuuden uudelleenhahmottaminen vaatii aina hieman aikaa.

Uusia elementtejä ja toiminnallisuuksia lisättiin sivustolle ihan loppumetreillä, ennen teknisen työn aloittamista. Vaikkei mikään yksittäinen lisäpalikka, moduulin versio tai toiminnallisuus ollut tavattoman isotöinen, lisäominaisuuksien suurehko määrä sai muutaman kerran tarkistamaan aikataulua: mahtaakohan tämä vielä onnistua vai pitäisikö sittenkin ehdottaa aikataulumuutosta, ihan varmuuden vuoksi jottei käy huonosti? Emme ehdottaneet, vaan kävimme kehittäjien kanssa läpi työmääräarviot palikka kerrallaan ja todettiin, että kyllä se vielä on tehtävissä aikataulun puitteissa.

Tästä matka vasta alkaa

Projektin päätöspalaveri pidettiin 5.4. Telesten tiloissa, ensimmäistä kertaa livenä. Lähdimme aikaisin aamulla ajamaan Turkua kohti. Vaikka oli huhtikuu ja takana oli useita aurinkoisia päiviä ellei peräti viikkoja, tiistaina aamulla 5.4. sää oli mitä surkein: lunta tuli niin paljon, että juuri ja ja juuri näki eteenpäin, moottoritien pinta oli ruskeanmustaa märkää mössöä ja siellä täällä lojui rekkojen sisuksista tielle pudonneita isoja jääkimpaleita, joita kuskina toiminut projektipäällikkömme Ann-Mari Luoma kunniakkaasti väisti.

Muuten matka sujui oikein rattoisasti, kaneista, taideopiskelijoiden pukeutumistyylistä ja lomasuunnitelmista keskustellen (Telesten amplifaiereita unohtamatta!). Telestenkatu 1:een saavuttuaan konsultit ottivat konsultti-ilmeet, suoristivat konsulttikauluksiaan, tarkistivat, että tukka on hyvin, läppärit kainalossa ja palaveriagendat mukana, avasivat auton ovet – ja astuivat yli polveen ulottuvaan, upottavaan hankeen. Helsinkiin oli iskenyt takatalvi, mutta Littoisissa sitä lunta vasta olikin.

Lähdimme tarpomaan hangen läpi Telesten pääovea kohti. Meni hetki, kun saimme enimmät lumet putsattua ja tukat taas suunnilleen ojennukseen.

Päätöspalaveri meni mukavasti. Totesimme yhdessä jossakin vaiheessa, että moderni verkkosivusto ei ole koskaan valmis, vaan se elää jatkuvasti. Tästä matka vasta alkaa, Telesten yhteyshenkilömme Simo Peltonen kommentoi ja huokasimme helpotuksesta, kun kalentereissamme palaverin nimeksi oli merkitty: ”Lopetuspalaveri”.

Tällä viikolla näitä luettiin eniten
  1. Terminaalimultiplekseri tmux – ystävä, johon voi luottaa
  2. Karhu Kaizen: Verkkopalvelun jatkuva optimointi datavetoisesti
  3. 9 tärkeintä Google Analytics -mittaria
Viime aikoina eniten reaktioita herättivät
Ota yhteyttä