
WordPress-toimisto, joka saa tulosta aikaan
Konseptoimme, suunnittelemme ja tuotamme verkkosivuja Suomen kokeneimpiin kuuluvan tiimin voimin. Asiakkaamme kiittävät meitä erityisesti ripeästä ja ystävällisestä palvelusta.
Miksi WordPress-kumppaniksi kannattaa valita Karhu?
Karhu Helsinki Oy on yksi maan kokeneimmista yritysten ja järjestöjen verkkosivustoja suunnittelevista toimistoista. Tehtävämme on tarjota asiakkaillemme tuloksellisia ideoita verkkosivuston suunnitteluun ja kehitykseen. Pidämme huolta sivustoista ja rakennamme niille pitkää elinkaarta. Olemme myös valmiit adoptoimaan muualla tehtyjä sivustoja huolenpitoomme.
Karhu tuo pöytään konseptiosaamisen, tekniset kyvyt ja projektinhallintataidot
WordPress-toimistoja on Suomessa lukuisia. Meitä kiitetään erityisesti konseptisuunnittelun osaamisesta, teknisestä kyvykkyydestä, rautaisesta projektinhallinnasta sekä ystävällisestä ja ripeästä palvelusta.
Karhu on vahvimmillaan keskisuurien ja suurien WordPress-verkkosivustojen rakentajana ja kehittäjänä. Niissä asiakkaamme saavat eniten hyötyä kokemuksestamme.
WordPress yritykselle | WordPress järjestölle | WordPress julkisen sektorin sivustoille
Miksi meistä tykätään
Ponnistelemme ymmärtääksemme teitä
Ennen kuin suunnittelemme verkkosivunne, teemme kovasti työtä sen eteen, että ymmärrämme toimintaanne ja tavoitteitanne.
Asetamme tavoitteet ja pidämme katseemme niissä
Sovimme yhdessä kanssanne realistiset mutta kunnianhimoiset tavoitteet yhteistyöllemme. Meillä on vahvat näytöt tavoitteiden saavuttamisesta.
Vaikuttava visuaalisuus ja käyttökokemus
Suunnittelemme verkkosivuille modernin ilmeen, joka tukee ja vie eteenpäin brandianne. Sujuva käyttökokemus nivoutuu tiiviisti ilmeeseen ja tekniikkaan.
Jämäkkää ja tietoturvallista tekniikkaa
Uskomme että kestävä liiketoimintaa verkkosivustoilla voi tehdä vain jos tietoturva on luja ja tekniikka on tuotettu vastuullisesti. Sivustojemme elinkaari on pitkä.
Projekti, joka etenee kuin juna
Olemme hioneet verkkopalveluprojektien prosessia perusteellisesti. Meillä on aktiivinen ote projektin johtamiseen.
Kokeneet tekijät, jotka saavuttavat projektin tavoitteet
Karhussa on töissä yksi Suomen kokeneimmista verkkosivustojen suunnittelu- ja rakennustiimeistä. Kokemus tuo varmuutta tekemiseen.
Huolenpitoa, jota on helppo rakastaa
Meitä kiitetään eniten nopeasta ja ystävällisestä palvelusta projektien välillä. Pidämme huolta verkkosivuista ja ihmisistänne, jotka ovat sivustosta vastuussa.

Keskitymme myyntinne kasvattamiseen – oli sitten kaupan tuotteita tai ajatuksia
Teemme verkkosivuja, joiden ansiosta asiakkaamme myyvät enemmän. Moni asiakkaamme tavoittelee verkosta suoraa euromääräistä myyntiä tai liidejä, jotka muuttuvat eurojen virraksi. On myös sivustoja, joilla konkreettisten tuotteiden sijaan myydään ajatuksia ja ideoita. Kun tällaisella sivustolla päästään tavoitteisiin, asiakkaamme vaikuttavuus paranee.

Suunnittelemme verkkosivuja, joita on ilo käyttää ja päivittää
Tuotamme sivustoja, joiden käyttö on antoisaa sekä kävijälle että päivittäjälle. Suunnittelemme sivujen kävijäpolut niin, että ne ohjaavat kohti tavoitteita, jotka olemme yhdessä kanssanne määritelleet. Talossamme asuu vahva käyttökokemuksen suunnittelun ja saavutettavuuden osaaminen.

Laskutamme vasta kun kaikki on valmista
Tapamme laskuttaa erottaa meidät useimmista alan yrityksistä. Laskutamme suuretkin verkkosivuprojektit vasta kun kaikki on valmista ja te olette sitä mieltä. Tämä antaa meille ylivertaisen motivaation saada valmista aikaan ja tuottaa tuloksia, joihin olette tyytyväisiä. Toki jos toivotte laskutusta vaiheittain tai budjettikausittain, olemme siihenkin valmiit.
Tarinoita onnistuneita projekteistamme

Karhussa ymmärsitte bisnestämme ja veitte projektin sujuvasti alusta loppuun. Odotuksemme olivat kovat, mutta ne täyttyivät.
Laura Peltonen, Okmetic

Käyttäjätutkimus auttoi ymmärtämään, mikä vanhalla sivustolla toimi ja mikä ei. Uudistuksessa voitiin keskittyä asioihin, jotka todennäköisimmin parantavat käyttökokemusta.

Liidien määrä kasvoi 500 % ensimmäisten 2 kuukauden aikana siitä kun sivusto oli julkaistu
Mari Makkonen, Canatu
Otteenne oli jämäkkä, mutta kannustava – muistitte myös valaa meihin uskoa vaikeina hetkinä.
Kirsi Helstelä, Kansallisteatterin projektipäällikkö
Mitä tarjoamme verkkosivuprojektiinne?
- Tutkimustyöt suunnittelun pohjaksi
- Määrittely ja konseptisuunnittelu
- Visuaalisuuden ja käyttökokemuksen suunnittelu
- Tekninen suunnittelu ja tuotanto
- Hakukoneoptimointi ja analytiikka
- Kattava projektinhallinta ja dokumentointi
- Ystävällinen huolenpito koko sivuston elinkaaren ajalle
Usein kysyttyä WordPress-työskentelystämme
WordPress-projektiemme hinnat alkavat noin 20 000 eurosta ja projektien tyypillinen hintahaarukka on 30 – 80 000 euroa. Meillä on eniten annettavaa keskikokoisissa ja suuremmissa sivustohankkeissa.
Uuden WordPress-verkkopalvelun rakentaminen vie tyypillisesti aikaa 3-6 kuukautta. Yleensä meidät valitaan mittavampiin sivustoprojekteihin ja niihin on tärkeää varata aikaa riittävästi. Kokemuksemme mukaan realistinen aikataulu on projektien tärkein yksittäinen menestystekijä.
Vaihtelua on jonkin verran tapauskohtaisesti, mutta usein se menee näin: Projekti käynnistyy määrittelyllä. Sitä seuraavat konseptisuunnittelu sekä visuaalisen ilmeen ja käyttökokemuksen suunnittelu. Visuaalisia näkymiä ja konseptia koskevien kommenttikierrosten tuloksena saadaan hyväksytyt näkymät ja ominaisuudet, joiden perusteella käynnistämme teknisen tuotannon. Samaan aikaan tuotetaan sisältöä. Koulutamme asiakkaan sisältötiimin, joka yleensä vastaa sisällönsyötöstä. Huolellisen testaamisen jälkeen sivusto julkaistaan.
Hinnoittelemme WordPress-verkkosivustoprojekteissa valtaosan työstä kiinteällä hinnalla. Asiakkaallamme on tällöin hyvät edellytykset hahmottaa projektin kulut etukäteen. Kiinteä hinta koskee kaikkia muita töitä paitsi järjestelmien välisiä integraatioita sekä eräitä muita teknisesti tai projektinhallinnan kannalta haastavampia tehtäviä, joiden tarkan työmäärän arviointi etukäteen ei ole mahdollista. Kerromme tarjouksissamme aina selkeästi, jos jotkin projektin osat ovat toteumahintaisia. Jatkokehitystyössä käytäntö vaihtelee tapauskohtaisesti.
Kyllä. Olemme valmiit keskustelemaan myös muualla tehtyjen WordPress-sivustojen adoptoinnista. Meillä on sivustoadoptioista kattava kokemus.
Karhu Huolenpito, oma projektipäällikkonne ja teknologiatiiminne valmiina palvelukseen
Karhu Huolenpito varmistaa, että sivustonne pysyy hyvässä toimintakunnossa ja tietoturvallisena koko elinkaarensa ajan. Huolehdimme myös yhteyshenkilöidenne mielenrauhasta. Olemme rinnallanne helpottamassa arkea vuoden jokaisena työpäivänä. Asiakkaamme voivat luottaa siihen, että sivuston tuntevan ihmisen tavoittaa ripeästi. Huolenpito on palveluistamme se, joka kerää asiakkailtamme eniten kiitosta.
Kun WordPress-sivustonne on Huolenpidossamme, palveluidenne kehityksestä vastaa tuttu projektipäällikkö ja kehitystyötä tekee sama tekninen tiimi koko sivuston elinkaaren ajan.
Ajattelemme sivuston rakentamista hyvän yhteistyön ensimmäisenä askeleena – uskomme tarjoavamme suurimman lisäarvon asiakkaillemme nimenomaan pitkäaikaisen yhteistyön ja suunnitelmallisen digitaalisten palveluiden kehittämisen kautta.
Asiakkaita, joiden tyytyväisyyden eteen teemme töitä
Kutsu meidät keskustelemaan tai pyydä tarjous
Vaikuttaako siltä, että voisimme löytää yhteisen sävelen WordPress-projektissa? Toivomme ja uskomme näin. Järjestetään yhteinen keskustelutuokio ja selvitetään, miten voisimme edetä asiassa. Lähetä viesti alla näkyvällä lomakkeella, odotamme innolla yhteydenottoasi. Voit myös lähettää tarjouspyynnön.
Anna Karhun tehdä verkkosivuistanne paremmat – ota yhteyttä!

Timo Salminen asiakkuusjohtaja timo.salminen@karhuhelsinki.fi 050 518 0085