AI-bottien vaikutus sivustoihin
Olemme tulleet pisteeseen, missä automatisoitu liikenne verkkosivustoille on ylittänyt ihmisten tuottaman liikenteen. Arviolta 51 prosenttia verkon liikenteestä on automatisoitua, ja puolestaan 37 % kaikesta liikenteestä on ”pahoja botteja”. Tekoälyllä on ollut vaikutusta kehityksen kiihtymiseen. Generatiivinen AI ja LLM:t lisäävät bottien määrää. Cloudflaren katsauksen mukaan AI-botit muodostavat kasvavan osan HTML-pyyntöjä, mikä kasvattaa palvelinkustannuksia.
AI-botit
Tekoälysovellukset tarvitsevat toimiakseen valtavat määrät dataa. Varta vasten tekoälysovelluksien datatarpeita tyydyttäviä botteja kutsutaan AI-boteiksi. Niitä käytetään keräämään dataa, jota käytetään mallien kouluttamiseen ja parantamiseen sekä erilaisten tekoälysovellusten tukemiseen. Käytännössä ne eivät eroa esim. perinteisistä hakukoneiden indeksointiin käytetyistä boteista mitenkään, mutta koko ajan kiihtyvä tekoälykehitys on lisännyt bottien kokonaismäärää räjähdysmäisesti.
Johdannossa mainitusta Cloudflaren raportista käy ilmi, että Internetin kokonaisliikennemäärä on kasvanut vuodessa 19 prosenttia. Useat raportit osoittavat, että AI-boteilla ja tekoälyjärjestelmillä on merkittävä rooli tässä kasvussa, vaikkakin video- ja suoratoistopalvelut tuottavat edelleen suurimman osan liikenteestä.
Mitä haittaa boteista on?
On erittäin tärkeää pitää mielessä, että bottiliikenne on valtaosalle verkkosivustoista elinehto. Jos verkkosivusto estää bottien pääsyn sisältöön, se menettää näkyvyytensä hakukoneissa, aggregaattoreissa sekä jatkuvasti kasvavassa määrässä erilaisia tekoälysovelluksia. Bottiliikenteestä aiheutuu kuitenkin myös merkittäviä haittoja:
- Palvelinkustannukset: Jokainen bottien tekemä pyyntö kuluttaa palvelinresursseja, mikä voi johtaa korkeampiin kustannuksiin erityisesti sellaisilla sivustoilla, joilla ei voida hyödyntää välimuistia tehokkaasti. On myös huomioitava, että jotkin hosting-palveluntarjoajat laskuttavat palvelimelle kohdistuvien HTTP-pyyntömäärien perusteella, jolloin bottiliikenne lisää suoraan kustannuksia.
- Suorituskykyongelmat: Liiallinen bottiliikenne voi aiheuttaa palvelimen ylikuormitusta, mikä heikentää sivuston suorituskykyä ja käyttäjäkokemusta.
- Turvallisuusuhat: Jotkut botit voivat olla haitallisia, esimerkiksi ne voivat yrittää murtautua sivustolle, varastaa tietoja tai suorittaa DDoS-hyökkäyksiä.
- Analytiikan vääristyminen: Bottiliikenne voi vääristää verkkosivuston analytiikkatietoja, mikä vaikeuttaa todellisen käyttäjäkäyttäytymisen ymmärtämistä ja päätöksenteon tukemista.
- Sisällön varastaminen: Jotkut botit voivat kopioida verkkosivuston sisältöä, mikä voi johtaa tekijänoikeusongelmiin ja sisällön väärinkäyttöön.
Digitaaliset trendit: Lue lisää
Miten bottiliikennettä voi hallita?
Bottiliikenteen hallinta on tärkeää, jotta voidaan minimoida sen aiheuttamat haitat samalla kun varmistetaan, että hyödylliset botit pääsevät käsiksi sivuston sisältöön. Tärkeimmät keinot bottiliikenteen hallintaan ovat:
- Analytiikan ja lokien seuranta: Säännöllinen bottiliikenteen seuranta auttaa tunnistamaan epätavallisen liikenteen ja mahdolliset haitalliset botit. Analytiikkatyökalut voivat tarjota tietoa siitä, mistä bottiliikenne tulee ja miten se käyttäytyy. Tämä on edellytys sille, että muita bottiliikenteen hallintakeinoja voidaan ylipäänsä käyttää.
- Robots.txt: Sivuston juuresta tarjoiltu
robots.txt-tiedosto on yksinkertainen tapa ohjeistaa botteja siitä, mitä sivuston osia ne voivat indeksoida. Lisäksirobots.txt-tiedostoon voidaan lisätäcrawl-delay-määre, joka kertoo boteille, kuinka kauan niiden pitää odottaa HTTP-pyyntöjen välissä. Tämä saattaa usein jo yksinään riittää korjaukseksi, jos bottiliikenteestä ilmenee haittaa sivuston suorituskyvylle. On kuitenkin huomioitava, että kaikki botit eivät noudata robots.txt-tiedostoa – ja vielä harvemmat botit noudattavatcrawl-delay-määrettä. - Cloudflare tai vastaavat palvelut: Palvelut kuten Cloudflare tarjoavat kehittyneitä botinhallintaratkaisuja, jotka voivat tunnistaa ja hallita bottiliikennettä tehokkaasti. Ne voivat mm. suodattaa haitalliset botit ja rajoittaa pyyntöjen määrää. Suurimmat riskit näissä järjestelmissä liittyvät konfigurointiin ja huonoihin oletusasetuksiin: väärin asetettu järjestelmä voi estää hyödylliset botit tai päästää haitalliset botit läpi. Esim. Cloudflaren Bot Fight Mode on oletuksena erittäin aggressiivinen, jolloin myöskään sivuston näkökulmasta hyödylliset botit eivät pääse käsiksi sivuston sisältöön.
- ”Rate limiting”: Rajoittamalla pyyntöjen määrää tietyiltä IP-osoitteilta tai käyttäjäagenteilta voidaan estää liiallinen bottiliikenne. Tämä on työläs tapa hallita bottiliikennettä, koska se vaatii jatkuvaa seurantaa ja säätöä.
- Sisällönhallintajärjestelmien (CMS) lisäosat: Monet CMS-alustat, kuten WordPress, tarjoavat lisäosia, jotka auttavat hallitsemaan bottiliikennettä. Nämä lisäosat voivat tarjota erilaisia toimintoja, kuten bottien tunnistamista ja rajoittamista. Ongelmana näissä on kuitenkin se, että bottiliikennettä rajoitetaan vasta myöhäisessä vaiheessa pyyntöketjua, jolloin resursseja on jo ehditty kuluttaa botin pyynnön käsittelyyn. Lisäksi lisäosat voivat jossain määrin kasvattaa sivuston resurssitarvetta sekä aiheuttaa yhteensopivuusongelmia.
Miten tästä eteenpäin?
Botit tulevat jatkossa olemaan yhä merkittävämpi osa sivustoille kohdistuvaa verkkoliikennettä, ja sen hallinta on välttämätöntä sivustojen suorituskyvyn, turvallisuuden ja kustannustehokkuuden kannalta. On tärkeää, että bottien kasvava merkistys huomioidaan niin verkkosivustojen taustalla olevassa infrastruktuurissa kuin sisällönhallintajärjestelmissä ja sisällöntuotannossakin. Samalla kun bottiliikenne verkkosivustoille kasvaa, verkkosivustojen kävijämäärät romahtavat. Tämä johtuu siitä, että yhä useammat käyttäjät saavat tarvitsemansa tiedon suoraan tekoälysovelluksista, jotka hyödyntävät bottien keräämää dataa. Jos verkkosivustot eivät pysty toimimaan järkevästi bottien kanssa, ne menettävät näkyvyytensä ja merkityksensä verkossa. Verkkosivustojen on sopeuduttava.