Vaasan yliopisto
Asiakas

Vaasan yliopisto

Asiakastarina Vaasan yliopisto

Suomen paras opiskelijaintra on yksi syy lisää opiskella Vaasan yliopistossa

Vaasan yliopisto on vastuulliseen liiketoimintaan suuntautunut yliopisto. Yliopiston toiminnan ytimessä on kauppatieteiden, tekniikan sekä hallinto- ja viestintätieteiden korkeatasoinen osaaminen. Vaasan yliopisto toimii keskellä Pohjois-Euroopan suurinta energia- ja ympäristöalan osaamiskeskittymää. Yliopisto pitää tärkeänä tehtävänään vaikuttaa energiasektorin uudistamiseen ja ilmastonmuutoksen torjumiseen.

Vaasan yliopisto on käyttänyt pitkään Drupal-järjestelmää, ja talon sisällä on vahvaa Drupal-osaamista. Yliopisto valitsi Karhu Helsingin täydentämään ja tukemaan omien asiantuntijoidensa työtä verkkopalveluiden kehittämisessä. Olemme tehneet monipuolista käyttökokemuksen ja visuaalisuuden suunnittelua ja front-end-painotteista kehitystä sekä yliopiston intranetiin että julkisille verkkosivuille. Olemme valmiina palvelukseen ja ottamaan sen roolin, jossa yliopiston tiimi näkee meidän tuovan lisäarvoa.

Palveluita, joita Vaasan yliopisto on hankkinut meiltä

Myös heidän onnensa eteen teemme töitä