Karhulla on asiaa

Murupolku verk­ko­si­vuil­la – 6 syytä, joiden takia se on arvokas

Timo Salminen 9

Murupolku (englanniksi trail of breadcrumbs) on verkkosivujen klassikkoelementti, jota on hyödynnetty niin kauan, kuin web-sisältöjä on ylipäätään rakennettu.

Murupolku on visuaalisesti vaatimaton verkkosivun osanen, mutta väitän, että sen merkitys käyttökokemukselle on mittava ja nykyisin suurempi kuin aiemmin.

Tässä kirjoituksessa tuon esiin kuusi syytä sille, miksi murupolku on hyödyllistä suunnitella osaksi verkkosivuston näkymiä.

Murupolun arvo on sitä suurempi, mitä laajemmasta ja hierarkisemmasta sivustosta on kyse. Kaikkein pienimmillä, yhdestä tai muutamasta sivusta koostuvilla, sivustoilla tai vaikkapa pelkän blogin sisältävällä sivustolla se ei puolusta paikkaansa.

Mikä murupolku on

Murupolku on pätkä tekstiä, joka kertoo kävijälle hänen sijaintinsa verkkosivuston hierarkiassa. Klassikkosadussa murupolun oli tarkoitus auttaa Hannua ja Kerttua löytämään tiensä kotiin. Sadussa tosin linnut söivät murut. Verkkosivuilla murupolku toimii kävijää ohjaavana suuntaviittana, joka on hyvä suunnitella kiinteäksi osaksi varsinkin suurempia sivustoja.

Esimerkiksi ruokakaupan sivustolla Granny Smith -omenoita tarjoavan sivun murupolku voisi olla tällainen:

Etusivu > Hedelmät > Omenat > Granny Smith

Murupolun tekstit, viimeistä lukuunottamatta, ovat linkkejä, joita klikkaamalla kävijä pääsee avoinna olevaa sivua sivustohierarkiassa ylempänä oleville sivuille. Murupolun viimeinen teksti (esim. ”Granny Smith”) on tavallisesti otsikko siltä sivulta, jolla kävijä parhaillaan on.

Syy 1: Murupolku antaa kävijälle hänen sijaintinsa koordinaatit

Murupolku on arvokas, koska se kertoo kävijälle, miten hänen avaamansa sivu sijoittuu sivustohierarkiassa. Verkkosivuston käyttökokemuksen miellyttävyyden kannalta on olennaista, että kävijä hahmottaa oman sijaintinsa sivustolla. Kävijät eivät pidä siitä, että kokevat olevansa eksyksissä.

Sijainnin hahmottamisen merkitys on erityisen suuri tilanteissa, joissa kävijä saapuu sivustolla ensimmäiseksi etusivun sijaan suoraan sisältösivulle tai vaikkapa uutiseen. Asiakkaidemme sivustoilla tyypillisesti yli 80 % laskeutuu nykyisin muualle kuin etusivulle. Ajat, jolloin useimmat kävijäpolut alkoivat etusivulta, ovat historiaa.

Syy 2: Murupolku antaa sisällölle asiayhteyden

Murupolku auttaa kävijää ymmärtämään, mitä aihetta hänen avaamansa sivu käsittelee.

Yllä mainitussa ruokakauppaesimerkissä kävijän kohtaaman sivun otsikko olisi voinut olla ”Granny Smith”. Se, että murupolku selittää sivun sijaitsevan ”Hedelmät”-pääosiossa ja ”Omenat”-alaosiossa, auttaa olennaisesti hahmottamaan sitä, mitä sivu käsittelee, ja sitä, kannattaako kävijän tutustua siihen.

Suosittelemme asiakkaillemme, että verkkosivuja otsikoidessaan he tavoittelisivat itse itsensä selittäviä otsikoita. Esimerkiksi siis ”Granny Smith -omenat” eikä pelkkä ”Granny Smith”. Aina tähän ei kuitenkaan päästä, ja silloin murupolku on erityisen merkittävässä asemassa – tuomassa sivun sisällölle asiayhteyden.

Syy 3: Mobiilikävijälle murupolku on usein ainoa suuntaviitta

Mobiilikävijät laskeutuvat tietokonekävijöitä useammin suoraan sisältösivuille. Kun kävijä katselee verkkosivua puhelimella, hän näkee ilman vierittämistä tyypillisesti vain otsikon, mahdollisesti pääkuvan ja hieman sisältötekstin alkua. Valikoita tai muita kävijän sijaintia kertovia elementtejä ei mobiilinäkymään yleensä mahdu.

Vaatimaton ja pienikokoinen murupolku sen sijaan saadaan usein mahdutettua myös puhelinkäyttäjän näkymään. Se onkin monella sivulla ainoa suuntaviitta, joka kertoo kävijälle, missä päin sivustoa ja minkä tyyppisessä sisällössä hän kullakin hetkellä on.

Asiakkaidemme sivustojen analytiikan perusteella mobiilikävijät saapuvat verkkosivustoilla tietokonekävijöitä useammin suoraan sisältösivuille, yleensä hakukoneen kautta. Tämä korostaa murupolun merkitystä mobiilissa.

Syy 4: Murupolku rohkaisee vierailemaan useammilla sivuilla

Säännöllisesti asiakkaille tekemiemme kuumakarttatestien perusteella olemme havainneet, että kävijät mielellään klikkaavat tai napauttavat murupolun linkkejä. Hillitty murupolku houkuttelee usein puoleensa enemmän klikkauksia kuin näyttävät bannerit tai kuvaelementit.

Koska murupolku toimii klikkimagneettina, se myös lisää todennäköisyyttä sille, että kävijä vierailee sivuston sisällä useammilla sivuilla ja tulee viettäneeksi sivustolla enemmän aikaa. Moni sivuston omistaja rohkaisee mielellään kävijöitään tällaiseen.

Jos palataan ruokakauppaan ja Granny Smith -sivuun: usea kävijä voisi murupolun kautta innostua katsomaan, mitä muita omenia tai muita hedelmiä kaupassa on tarjolla. Ja tämä todennäköisesti johtaisi siihen, että ainakin osa asiakkaista ostaisi kaupasta enemmän tuotteita.

Syy 5: Murupolku parantaa hakukonenäkyvyyttä

Murupolku on hakukoneoptimoijan ystävä. Murupolun myötä sivustolle muodostuu kuin itsestään lukuisia sivuston sisäisiä linkkejä, joiden linkkitekstissä näkyy kohdesivun otsikko. Tällaiset linkit ovat omiaan vahvistamaan sivuston sivujen näkyvyyttä hakukoneissa.

Ruokakauppaesimerkin murupolulla olisi todennäköisesti ”Hedelmät” ja ”Omenat” -sivujen näkyvyyttä vahvistava vaikutus.

Google ja muut hakukoneet haluavat hahmottaa sivustojen rakenteen ja logiikan voidakseen tarjota relevantteja hakutuloksia. Murupolku on siinä avuksi.

Murupolun sivustovierailun kestoa pidentävä efekti (ks. Syy 4) vahvistaa osaltaan Googlen käsitystä siitä, kuinka korkealla sivun tulisi sijaita hakutuloksissa. Google arvostaa sitä, ettei hakukoneesta kohdesivustolle edennyt kävijä palaa saman tien hakutuloksiin, vaan viettää sivustolla enemmän aikaa.

Googlen ohjeissa verkkosivustojen kehittäjille rohkaistaan murupolun käyttöön. Murupolun merkitystä alleviivataan myös mm. hakukoneoptimointityökalu Yoastin blogikirjoituksessa.

Syy 6: Murupolku parantaa saavutettavuutta

Saavutettavuuden kannalta on tärkeää, että kävijä hahmottaa sijaintinsa sivustolla ja ymmärtää, mille sivulle hän on saapunut.

Johtava kotimainen, saavutettavuusaiheinen sivusto Papunet mainitsee murupolun yhtenä keskeisenä elementtinä, joka parantaa saavutettavuutta hahmotettavuuden osalta.

Murupolun merkitys on viime aikoina kasvanut – miksi?

Murupolku oli muutamia vuosia sitten menossa pois muodista. Niitä pidettiin vanhahtavina eikä niiden hyötyä aina hahmotettu. Murupolun suosio on kuitenkin taas kasvanut viime aikoina ja ennakoimme suosion pysyvän vahvana lähitulevaisuudessa.

Murupolun merkitys on korostunut seuraavista syistä, jotka olemme Karhu Helsingissä omakohtaisesti havainnoineet.

  • Yhä suurempi osa kävijöistä saapuu verkkosivustoille hakukoneista ja laskeutuu etusivun sijaan sisältösivuille. Silloin on erityisen olennaista, että kävijä hahmottaa sijaintinsa (ks. Syyt 1 ja 2).
  • Kasvava osuus kävijöistä vierailee sivustoilla puhelimella (ks. Syy 3).
  • Saavutettavuus on lainsäädännön muutosten tuloksena tullut vaatimukseksi julkisilla verkkosivuilla ja sen painoarvo on kasvanut myös yrityssivustoilla (ks. Syy 6).

Murupolku ei ole verkkosivudesignissa se kaikkein seksikkäin elementti. Asiakkaidemme sivustoille tekemiemme tutkimusten perusteella olemme kuitenkin havainneet sen parantavan käyttökokemusta ja auttavan saavuttamaan sivuston omistajan tavoitteita. Siksi suosimme murupolkua suunnittelemillamme sivustoilla ja näemme mielellämme sen käytön yleistyvän laajemminkin.

Tykkäsitkö tästä jutusta?

6
3
0
0
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Jaa juttu somessa
Tällä viikolla näitä luettiin eniten
  1. Terminaalimultiplekseri tmux – ystävä, johon voi luottaa
  2. Karhu Kaizen: Verkkopalvelun jatkuva optimointi datavetoisesti
  3. Miksi sähköposti menee roskapostiin?
Viime aikoina eniten reaktioita herättivät
Ota yhteyttä
Tilaa uutiskirje