Mitä tekemistä klassisella musiikilla on projektityön kanssa?
Klassinen musiikki ja projektityö eivät ensi kuulemalta tunnu kuuluvan samaan keskusteluun. Ensimmäinen luokitellaan monesti korkeakulttuuriksi, jonka juuret ulottuvat länsimaisessa taidemusiikissa 1700- ja 1800-luvuille. Mieleen tulevat säveltäjät kuten Mozart, Beethoven, Vivaldi ja meille suomalaisille tietysti ennen kaikkea kansallissäveltäjämme Sibelius. Nämä ovat nimiä, joiden ympärille on muodostunut vahva sädekehä.
Projektityöllä ei vastaavaa hohdokkuutta useinkaan ole. Jos kävelisi Helsingin keskustassa ja kyselisi ihmisiltä, että mitä heille tulee mieleen projektityöstä tai projektienhallinnasta, veikkaan että monien vastauksena olisi jatkuva aikataulutus ja suunnitelmien teko. Yhtenä vastauksena voisi olla myös loputtomat Teams-palaverit. Heh, tälle projektityö voi monesti näyttäytyä, jos sitä tekee täysipäiväisesti työkseen.
Mitä yhteistä näillä kahdella voisi siis oikeastaan edes olla?
Projektityö ja klassinen musiikki käytännössä
Kun klassista musiikkia tarkastelee hieman lähempää, huomaa nopeasti, että kyse ei ole vain historian suurista säveltäjäneroista. Itselleni tämä ymmärrys syntyi Minna Lindgrenin ja Olli Löytyn Sinfoniaanisin terveisin -kirjan kautta. Tätä ennen klassinen musiikki oli itselleni täysin outo maailma, josta en kokenut saavani minkäänlaista otetta.
Kirjan luettuani aloin kuitenkin hahmottamaan paremmin sitä, mistä klassisessa musiikissa oikeastaan on kyse. Yksi keskeinen havaintoni oli, että orkesteri toimii ennen kaikkea yhteistyön varassa. Jokaisella soittajalla on oma tarkka tehtävänsä, joka heidän tulee suorittaa. Viulistit, puhaltajat ja lyömäsoittajat hoitavat omia tonttejaan, mutta heidän on silti kuunneltava toisiaan tarkasti. Yksittäiset soittajat voivat olla kuinka taitavia tahansa, mutta ilman yhteistä rytmiä ja suuntaa kokonaisuus ei toimi.
Tässä kohtaa orkesteri alkaakin jo muistuttaa yllättävän paljon projektitiimiä. Projekteissahan on nimenomaan kyse siitä, että eri alojen asiantuntijoilla on omat roolinsa ja vastuualueensa. Verkkosivukehityksestä löytyy kehittäjiä, UX- ja UI-suunnittelijoita sekä SEO-asiantuntijoita. On myös projektipäällikkö, joka pitää kokonaisuutta kasassa aivan kuten kapellimestari.
Yksittäiset soittajat voivat olla kuinka taitavia tahansa, mutta ilman yhteistä rytmiä ja suuntaa kokonaisuus ei toimi.
Yhteiset kokemukset parantavat projektiryhmän sekä orkesterin yhteistyötä
Opin, että kun orkesteri aloittaa yhteistyötään, ensimmäisissä harjoituksissa yhteissoitto ei vielä kuulosta valmiilta teokselta. Tempo hakee paikkaansa ja sisääntulot eivät ehkä osu täysin kohdilleen. Vasta toistojen myötä muusikot alkavat aistia toisiaan ja löytävät pieniä nyansseja, joilla yhteistyö paranee. Kokemus synnyttää vähitellen luottamusta ja varmuutta.
Sama ilmiö näkyy projektiryhmässä. Projektiryhmän ensimmäinen yhteinen projekti on harvoin täydellinen, eikä tiimin yhteistyökään toimi heti saumattomasti. Jokainen yhteinen kokemus vie kuitenkin yhteistyötä eteenpäin, ja vähitellen ryhmä löytää rytminsä. Ja kun yhteinen rytmi löytyy, työskentely muuttuu sujuvammaksi tai parhaimmillaan lähes vaivattomaksi. Tällöin projektitiimi soittaa yhteen parhaimmillaan kuin Wienin filharmonikot uudenvuoden konsertissa.
Karhun elämää: Lue lisää
Projektijohtamisen merkitys
Kirjassa kerrottiin myös, että kokeneet orkesterit pystyisivät tarvittaessa soittamaan konsertin ilman kapellimestaria. Samoin kokenut projektitiimi voi selviytyä pienemmästä projektista ilman projektipäällikköä. Erityisesti silloin, kun suunnitelmat on tehty huolellisesti ja roolit ovat selkeät. Johtamisen merkitys korostuu kuitenkin hetkissä, jolloin asioita ei pystytäkkään tekemään suunnitelman mukaan. Tällöin kapellimestari näkee koko teoksen kaaren, ja varmistaa että kaikki pysyvät mukana. Samalla tavalla projektipäällikkö auttaa tiimiä säilyttämään suunnan epävarmuuden keskellä. Johtamisen tehtävä onkin luoda selkeyttä ja turvaa, jotta asiantuntijat voivat keskittyä tekemään oman työnsä niin hyvin kuin mahdollista.
Lopulta klassinen musiikki ja projektityö eivät olekaan niin kaukana toisistaan. Molemmissa onnistuminen koostuu rakenteesta, rooleista ja luottamuksesta. Projektit eivät onnistu siksi, että suunnitelma on täydellinen, vaan siksi, että ihmiset onnistuvat yhdessä.
Johtamisen tehtävä onkin luoda selkeyttä ja turvaa, jotta asiantuntijat voivat keskittyä tekemään oman työnsä niin hyvin kuin mahdollista