Karhulla on asiaa

Koira työpaikalla – Karhu Helsingissä toi­mis­to­koi­rat ovat ter­ve­tul­lei­ta

Ina Pekki 1

Karhu Helsingin toimistolla ei tavata pelkästään karhuja. Ajoittain paikan päällä voidaan bongata myös muita eläimiä: toimistokoiria.

Karhun työympäristössä koiria on tavattu jo kahden vuosikymmenen ajan, ja koirat ovat edelleen melko säännöllisiä vierailijoita toimistollamme. Tässä kirjoituksessa pohditaan koirien läsnäoloa työympäristössä ja mikä tärkeintä, esitellään meillä tavattavia nelijalkaisia työtovereitamme!

Koira mukaan toimistolle?

Omistajat tuovat koiransa mukanaan eri syistä, mutta Karhun toimiston poppoolle teettämäni kyselyn mukaan koira otettaisiin yleisimmin mukaan, ettei sen tarvitsisi olla yksin. Motivaationa oli myös muiden ilahduttaminen ja omien menojen helpottaminen.

Oli syy toimistokoiran mukaan ottamiselle mikä tahansa, työterveyslaitoksen erityisasiantuntija Sirpa Laakso sanoo, että toimistokoirat rikkovat perinteisesti vakavaa suomalaista työkulttuuria suloisuudellaan ja tuovat ilmapiiriin välittömyyttä. Töissä saa nauttia. Rennompi ilmapiiri voi auttaa tuottavuudessa, vaikka työaikaa kuluisikin myös karvaisten kavereiden paijailuun. Tärkeintä on, että koirien tuominen toimistolle on hyväksytty koko työyhteisössä.

Proikkari J-P ja Nomi-koira pitämässä joogataukoa toimistolla
Toimistokoirien kanssa voi vaikka venytellä! Proikkari J-P ja Nomi iltapäivän joogatuokiolla.

Mukavia muistoja

Tekemäni kyselyn mukaan koirat ovat yleisesti varsin tervetulleita toimistollemme. 25 vastaajasta huomattava osa koki koirien läsnäolon toimistolla oikein kivaksi ja mukavaksi harhautukseksi työarjen keskellä.

“Rankan ja synkän aamun pelasti toimistolla ollut toimistokoira.” 

Koirien kanssa onkin luotu mielekkäitä muistoja. Niiden kanssa on mietitty syntyjä syviä rapsutusten kera, niitä on kohdattu ensimmäistä kertaa vauhdikkaissa tunnelmissa ja ne ovat pelastaneet varsin huonoja päiviä. Kerran eräs asiakas toi toimistollemme koulutukseen mukanaan nuoren koiransa – paras koulutus koskaan!

“Välillä pärjäisi ilmankin koiria”

Lähes kaikessa on kuitenkin myös kehnommat puolensa – myös toimistokoirien vierailuissa. Esimerkiksi vahtiminen ja haukkuminen sekä ylipäätään liika huomionhakuisuus voivat haitata keskittymistä ja lisätä stressiä. Niin omistajan kuin työkavereiden. Onneksemme kyselyssä ei noussut esiin yhtäkään, joka koirien läsnäolon tuomitsisi, vaikka niistä ei olisikaan kovin kultaisia muistoja. Kukapa muistelisi lämmöllä hetkeä, kun jaloissa pyörivä pentu aiheutti teeveden kaatumisen tietokoneen päälle. 

Toimistokoira Della Karhu Helsingin toimistolla

Vellu, Siiri, Jaska, Betta, Frodo, Miro, Into…

Vaikka kommelluksia sattuu, vaikuttavat koirat silti olevan edelleen tervetulleita. Karhun toimistolla onkin vuosien varrella ehtinyt vierailla melkein 20 eri koiraa. Itse olen päässyt tutustumaan toimistomme hauvoihin vasta tämän vuoden puolella, mutta konkarimme Eeva koosti minulle listauksen vuosien varrella vierailleista koirista, joista usean on kuulemma voinut lahjoa puolelleen herkuilla.

Karhu Helsingin (silloinen Verkkojulkaisut) ensimmäiset toimistokoirat vuosituhannen alussa
(Erittäin) sekarotuinen Vellu, virallisesti Wellington, oli ensimmäinen toimistokoira (oikealla). Hänen seuraansa liittyi pian kuitenkin Siiri, hänkin sekarotuinen. Tarinan mukaan Vellu ei ottanut Siirin tuloa aluksi kovin hyvin, ja hänet jouduttiin laittamaan vessaan rauhoittumaan. Rauhoittumisessa kuitenkin kesti ja juuri silloin toimistollamme vierailleet asiakkaat saivat hieman ihmetellä kummallisia ääniä, jotka kantautuivat vessasta.

Kuka osaisikaan luonnehtia paremmin toimistokoiria, kuin niiden parhaat ihmisystävät? Pyysin koirien omistajia kertomaan lemmikeistään esimerkiksi luonteenpiirteitä, mikä niissä on parasta ja myös jotain jännittävää. Koirien esittelyt, kas näin:

Ada

Toimistokoira Ada työmatkalla Karhu Helsingin toimistolle

Rauhallinen ja kiltti koira. Rakastaa ruokaa, se on parasta maailmassa ja sen jälkeen tulee ”mamma”. Pitää aina huolen siitä, että mamma ei katoa minnekään. Edelleen reipas ja hyväkuntoinen, vaikka ikää on jo 12 vuotta.

Tosi helppo koira, johon voi luottaa täysin. Ihmisen paras ystävä. Osaa ottaa rennosti joka tilanteessa, myös julkisissa kulkuvälineissä.

Ada pelkää lattioita ja toimistolla vitsaillaan, että Adalla on koko ajan ”lattia on laavaa” -leikki meneillään.

Toimistolla Ada tykkää kierrellä keräämässä rapsuja karhuilta, mutta suurin osa päivästä kuluu ”omassa” eli halinallejen huoneessa matolla torkkuen. Toki herkkuja pitää käydä kerjäämässä toimiston ”herkkutädiltä” (VD-Emilia).  

Mila

Toimistokoira Mila viihtyy veden äärellä

11-vuotias teräsmummo, jolla riittää edelleen virtaa vaikka muille jakaa. Rakastaa agilitya ja kaikkea yhdessä tekemistä. Valikoi hyvin tarkasti, kenestä tykkää ja keneltä haluaa läheisyyttä ja rapsutuksia.

Milan kanssa parasta on yhdessä tekeminen, koska hän on niin täysillä mukana. Mila kuuntelee tarkasti ja hoksaa nopeasti uudet jutut.

Rakastaa ottaa kiinni ilmaan heitettäviä asioita. Esimerkiksi vesipisaroita, lunta, käpyjä tai leluja. Aina kun on vettä näkyvissä, Mila pyrkii rantaan vesipisaroiden toivossa. Osaa myös hypätä maasta suoraan syliin.

Toimistollakin Mila valikoi, kuka häntä saa rapsuttaa ja viihtyy enimmäkseen omassa huoneessa. Jos Milaa ei näy, niin hän on todennäköisesti herkkutäti-Emilian luona herkkujen toivossa.

Della

Toimistokoira Della työn touhussa Karhu Helsingin toimistolla

Pieni ja suloinen, hyvin energinen 2-vuotias neiti. Rakastaa kaikkia ihmisiä, erityisesti lapsia. Tulee hyvin toimeen myös muiden koirien kanssa. Myös Della on ahne ja ruoka motivoi opettelemaan uusia juttuja. Kiihtyy nollasta sataan hetkessä.

Dellassa on parasta se, miten sosiaalinen Della on ja tykkää kaikista. Sen kanssa on helppo mennä kaikkialle.

Della tykkää ilmoittaa, että hän on tulossa. Esimerkiksi kotoa ulos lähdettäessä tulee aina väkisin ilmoitushaukahdus, että täältä tullaan!

Toimistolle tullessa Della säntää heti moikkaamaan kaikki. Kiertelee pitkin päivää omatoimisesti rapsuteltavana ja leikitettävänä, mutta väsyn yllättäessä hakeutuu yleensä halinallejen huoneeseen lepäämään. Lounaalla käydään usein yhdessä koiraystävällisissä ravintoloissa.

Hellyyttävä kolmen poppoo Ada, Mila ja Della asustelevat Web Developerimme Marillan hellässä huomassa. 

Nomi

Toimistokoira Nomi Karhu Helsingin toimistolla

Nomi on luonteeltaan vinttikoiramaisen hillitty, mutta utelias. Kaikkia ihmisiä on hyvä nuuhkaista pitkällä kuonolla ainakin kerran. Kuljemme toimistolle useimmiten sporalla, ja usein Nomi haluisi haistella kaikki ohi menevät ihmiset. Mieluiten niin, että kuono koskettaa juuri ja juuri. Joidenkin ihmisten sitten yrittäessä rapsuttaa, Nomi onkin jo kääntynyt muualle. Hän kuitenkin tykkää rapsutuksista ja usein bongaa kadulta tai ihmisjoukosta toiset koiranomistajat. Koiriin Nomin suhtautuminen on joko välinpitämätön, kiinnostunut tai välttelevä. Isoja ja pelottavan oloisia kartetaan, samankokoiset ja erityisesti toiset vinttikoirat tai sen tyyppiset rodut kiinnostavat, ja pienet koirat usein ohitetaan huomiotta.

Parasta Nomissa on kiltteys, rauhallisuus, ihmisläheisyys ja mukavuudenhalu, joka on hyvin tyypillistä tälle rodulle. Jos sataa, hän ei menisi ulos koko päivänä. Myös paria milliä syvemmät vesilätäköt on syytä kiertää. Sisällä Nomi lähinnä röhnöttää sohvalla. Pehmeää on aina syytä olla pepun alla! Vapaana ollessaan hän saattaa paahtaa hetken täysiä vauhtia ja sen jälkeen lähinnä nuuskutella. Parasta mitä Nomi tietää, on vieheen perässä juokseminen. Silloin muutoin hiljainen koira avaa sanaisen arkkunsa.

Nomin tämänhetkisestä olemuksesta ei voisi päätellä, millainen kaheli hän oli pentuna. Nuorilla whippeteillä ei tunnu olevan itsesuojeluvaistoa tai jarrua. Onneksi mitään pahempaa ei ole sattunut tähän mennessä. Nyt menokin on järkevämpää, eikä liian korkealle tai ahtaista paikoista yritetä mennä.

Nomi viihtyy toimistoaukioloaikojen ulkopuolella Art Department -tiimin Visual Designer Emilian luona.

Dali

Toimistokoira Dali suloistuttaa Karhu Helsingin toimistolla
Allekirjoittaneen kommentti: Dalilla on tapana varastella kenkiäni ja joskus nukkua niiden päällä. Superhellyyttävää!

Luonteeltaan Dali on utelias, reviiriään ahkerasti puolustava ja rakastava. Hänelle on tärkeää tietää, missä kaikki lauman jäsenet milloinkin ovat, mutta hän päivystää reviiriään mielellään omassa rauhassa. Dali rakastaa herkkuja, pussailua ja juoksemista.

Parasta Dalissa on hänen ääntelynsä, erityisesti röhkivä possuääni. Äiti kutsuu tätä rakkausääneksi, sillä Dali röhkii silloin, kun hän on antaumuksella puhdistamassa läheisen ihmisen kasvoja, nenää ja korvia myöten. Pussailu on hänelle toimenpide, joka suoritetaan huolellisesti; tarvittaessa hän pitää kohteena olevaa ihmistä hellästi paikoillaan.

Dali täytti juuri 24.10. yhden vuoden. Hänellä on useita erilaisia ääniä: haukkuminen liittyy aina reviirin puolustamiseen, toisinaan hän ensin varoittaa tunkeilijaa matalasti murisemalla. Näin hän toimii esimerkiksi nähdessään ikkunasta epäilyttävää liikehdintää naapurin pihalla. Lepäämään mennessään hän huokaisee tai tuhahtaa kuuluvasti.

Muista tarpeistaan hän ilmoittaa inisemällä, vinkumalla ja vastaavilla ääniefekteillä “juttelemalla”. Se on niin hauskan kuuloista, että usein hän saa vastaukseksi naurua tai vähintäänkin leveän hymyn. Dali on aina tiennyt, kun hänelle nauretaan, ja siihen hän vastaa tuimalla katseella. On varmasti turhauttavaa, kun ihmiset eivät aina ymmärrä, mitä hän haluaa, eivätkä aina osaa ottaa häntä riittävän vakavasti.

Pentuna hän oli aina aivan hiljaa, ja ilmoitti ulkona haluavansa takaisin sisään lämpimään nostamalla tassunsa lempeästi ulkoiluttajan jalkoja vasten. Tällä hetkellä hän käy läpi murrosikää, mikä on ilmeentynyt hetkittäisenä stressaantumisena. Häntä kuitenkin ymmärretään, ja tähän vastataan viemällä huomio lempeästi muualle. Dalin ollessa erityisen levoton, menen hänen kanssaan makuuhuoneeseen ja nukumme yhdessä pienet päiväunet tai pidämme muuten vain pienen lepohetken, jonka aikana hän rauhoittuu.

Dalista kirjoitti suloisesti huolenpidon tiimimme Jasu.  

Noki

Karhu Helsingillä vieraileva toimistokoira Noki

Kuvassa ei ole moppi eikä koira – se on puli! Noki on koirana äärimmäisen seurallinen ja haluaakin olla kaikessa tekemisessä mukana eikä näytä välittävän, jos sotkeutuu ihmisten jalkoihin. Rapsutuksia, lepertelyä tai ylipäätään huomiota ei voi koskaan saada liikaa! Noki pitää laumastaan huolta paimentamalla, mikä ilmenee haukkuna, jota sirkkeliksikin luonnehdimme perheen kesken. Noki on myös aikamoinen sähläri eikä oikein osaa innostuessaan ottaa rauhallisesti. Vähän höhlästä ja paimentavasta luonteestaan huolimatta on hän varsin lojaali ja hellyyttävä pakkaus, ja on tuonut vipinää arkeen jo seitsemän vuoden ajan. Parasta Nokissa on se, että hänet saa aina halutessaan kainaloon tuhisemaan!

Nokin laumaan kuuluu allekirjoittanut blogitekstin kirjoittaja.

Karhujen ja toimistokoirien joukkoon lisää eläinystäviä?

Kyselyssä tuli myös toiveita siitä, että vanhojen ja uusien toimistokoirien lisäksi töissä voitaisiin tavata kissoja tai pupuja. Kenties, jos joskus tulevaisuudessa kirjoitamme tälle jatko-osan, jossa seikkailee koirien lisäksi joitain erikoisempiakin olioita.

Päivitys 20.6.2024: Olimme esillä lemmikkiystävällisenä työpaikkana MTV3:n Huomenta Suomessa. Katso haastattelumme ja tutustu uusiin blogikirjoituksen jälkeisiin toimistokoiriin Bobaan ja Hiloon Katsomon kautta tallenteelta!

Tykkäsitkö tästä jutusta?

1
0
0
0
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Jaa juttu somessa
Tällä viikolla näitä luettiin eniten
  1. Nix pelastaa legacy-projektit
  2. Karhut esittäytyvät: Tuomas Sauliala
  3. Googlen ilmaiset koulutukset
Viime aikoina eniten reaktioita herättivät
Ota yhteyttä
Tilaa uutiskirje