Karhulla on asiaa

Joonas Hirn aloitti di­gi­toi­mis­to Karhu Helsingin toi­mi­tus­joh­ta­ja­na

Timo Salminen

Digitoimisto Karhu Helsinki Oy on saanut uuden toimitusjohtajan. Joonas Hirn on aloittanut tehtävässä 13.8.2018. Hirn on kutsuttu myös yrityksen osakkaaksi. Karhu Helsingin perustaja, pääomistaja ja pitkäaikainen toimitusjohtaja Timo Salminen siirtyy asiakkuusjohtajaksi ja jatkaa hallituksen puheenjohtajana.

– Joonas on paras mahdollinen ihminen johtamaan Karhu Helsinkiä kohti tulevaa. Hänellä on poikkeuksellinen kyky muuttaa puhuminen tekemiseksi ja tuloksiksi. Hän tuntee Karhun ennestään. Hänellä on myös vankka kokemus digitaalisten projektien ja alan asiantuntijoiden johtamisesta sekä asiakkaiden pitämisestä onnellisina, Timo Salminen toteaa.

Joonas Hirn on työskennellyt Karhu Helsingissä vuosina 2009–2017, sekä teknisenä asiantuntijana että asiakasvastuullisena.

– Karhulla on vahva osaaminen laadukkaiden verkkopalveluiden tuottamisesta ja on ilo palata asiantuntevaan joukkoon. Yrityksessä on aina ollut hyvä henki ja uskon sen näkyvän asiakkaille saakka. Lähden erittäin innoissani jatkamaan Karhun tarinaa toimitusjohtajan roolissa, kertoo Joonas Hirn.

Paremmat kasvun mahdollisuudet

Timo Salminen uskoo muutoksen palvelevan asiakkaita ja tarjoavan Karhu Helsingille hyvät edellytykset tulevaan kasvuun. Salminen keskittyy jatkossa yhä enemmän asiakastyöhön, määrittelyyn ja konseptointiin. Asiakkaille se merkitsee sitä, että Karhu Helsinki on entistä vahvempi kumppani digitaalisessa palvelumuotoilussa, strategiassa ja konsultoinnissa.

– Joonas tuntee sekä teknologian että asiakkaiden maailman – hänellä on kokonaiskäsitys Karhu Helsingin osaamisesta ja vahvuuksista. Viimeisimpänä Joonas toimi asiakaspalvelupäällikkönä digitaaliseen palvelumuotoiluun erikoistuneella Franticilla. Joonaksen johdolla Karhu Helsinki säilyy kaupungin sympaattisimpana digitoimistona, Salminen muistuttaa.

Joonas on paras mahdollinen ihminen johtamaan Karhu Helsinkiä kohti tulevaa. Hänellä on poikkeuksellinen kyky muuttaa puhuminen tekemiseksi ja tuloksiksi.

Karhu Helsinki on rakentanut suomalaisten yritysten digitaalista liiketoimintaa yli 20 vuotta. Yritys tuottaa verkkopalveluita ja digitaalista markkinointia, jotka kasvattavat asiakkaiden myyntiä ja alentavat kuluja. Karhu Helsingin tärkein työväline on Drupal. Osa Karhu Helsingin liikevaihdosta lahjoitetaan WWF:n työhön jääkarhun ja arktisen alueen suojelemiseksi.  

Karhu Helsingin luottokelpoisuus on paras mahdollinen: se on yltänyt Suomen Asiakastiedon Suomen Vahvimpien yritysten listalle jo yli 10 vuoden ajan. Karhu Helsingin asiakkaita ovat mm. Paulig, Unilever, Sodexo, SAK, Etteplan, Suomen Kennelliitto, Rocla, Olympiastadion, Ammattiliitto Pro, Citycon, Lumon, Suomen Kansallisooppera, Esperi, Suomen Palloliitto, Wihuri, Taloushallintoliitto ja Säteilyturvakeskus.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Joonas Hirn Karhu Helsinki Oy, p. 040-763 4142, joonas.hirn@karhuhelsinki.fi

Hallituksen puheenjohtaja Timo Salminen Karhu Helsinki Oy, p. 050-518 0085, timo.salminen@karhuhelsinki.fi

Tykkäsitkö tästä jutusta?

0
0
0
0
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Jaa juttu somessa
Tällä viikolla näitä luettiin eniten
  1. Terminaalimultiplekseri tmux – ystävä, johon voi luottaa
  2. Karhu Kaizen: Verkkopalvelun jatkuva optimointi datavetoisesti
  3. Miksi sähköposti menee roskapostiin?
Viime aikoina eniten reaktioita herättivät
Ota yhteyttä
Tilaa uutiskirje