Vastuullista työtä

Karhu Helsinki on perustettu vuonna 1996 ja haluamme olla rakentamassa suomalaisesta internetistä parasta mahdollista vielä vuonna 2048. Emme tavoittele pikavoittoja, vaan haluamme olla luotettava kumppani ja työnantaja, jonka kanssa on hyvä olla.

Lähes kaikki työsuhteemme ovat vakinaisia ja kokoaikaisia. Emme käytä vuokratyövoimaa, alihankintaa hyödynnämme tarvittaessa kotimaisilta kumppaneiltamme. Pyrimme mahdollistamaan osa-aikaisen työskentelyn, jos se tukee elämän tasapainoa.

Työehdot ovat kohdallaan ja asioista sovitaan joustavasti. Ihmistemme hyvinvoinnin on osaltaan varmistamassa tavallista kattavampi työterveyshuolto ja liikunta- sekä kulttuuriedut. Panostamme paljon siihen, että 40 tuntia viikossa riittää työlle ja loppuaika on jotain ihan muuta. Työajat ovat joustavat ja etätöitä voi tehdä neljäkin päivää viikossa. Uskomme työyhteisössä nimenomaan yhteisön hyötyyn – siksi näemme toisiamme toimistolla vähintään kerran viikossa.

Asiakkaamme edustavat hyvin monenlaisia suomalaisia yrityksiä ja organisaatioita. Uhkapelien, pikavippien ja aikuisviihteen parissa sen sijaan emme työskentele. Pyrimme mahdollistamaan työskentelyn itselle sopivien asiakkaiden kanssa kunkin omat arvot huomioiden.

Asiakkaita, joiden tyytyväisyyden eteen teemme töitä