Karhulla on asiaa

Millainen on hyvä domain verk­ko­si­vuil­le – 11 va­lin­tak­ri­tee­riä

Timo Salminen 1

Domain-osoite, esimerkiksi karhuhelsinki.fi, on verkkosivujen tärkeä tunniste ja erotteleva tekijä. Domain vaikuttaa monin tavoin sivuston julkikuvaan, markkinointiin ja mm. näkyvyyteen hakukoneissa. Sopivan domain-osoitteen valinta on keskeinen osa toimivan verkkosivuston suunnittelua.

Useimpien verkkosivuilla domain-osoite on olemassa ja vakiintunut ja sitä ei ole tarpeen kyseenalaistaa. Mutta esimerkiksi uusia brändejä perustettaessa, organisaatiorakenteiden muuttuessa ja uusia yrityksiä aloitettaessa domain-osoitteen valinta verkkosivuille nousee merkittäväksi kysymykseksi.

Tässä kirjoituksessa kuvaan 11 valintakriteeriä, joita me Karhu Helsingissä käytämme domain-osoitteiden soveltuvuusarvioinnissa.

Valintakriteerien painoarvot vaihtelevat ja pitkän tähtäimen näkökulma on tärkeä

Kriteerien painoarvot vaihtelevat sivustoittain. Joskus osa kriteereistä voi olla hyvin vähämerkityksellisiä, kun taas jotkin ovat kriittisen tärkeitä. Joskus tulee myös vastaan tilanteita, joissa ongelmat yhdessä kriteerissä tekevät yksinään domainista käyttökelvottoman.

Kokemuksemme mukaan kriteerejä voi käyttää domainien arvioinnissa käytettävän pisteytyksen perustana. Ne auttavat tekemään lähtökohtaisesti laadullisesta arvioinnista määrämuotoisempaa.

Harvassa tapauksessa domain saa pisteet kaikista 11 kriteeristä, eikä se luonnollisesti ole tarpeenkaan. Mutta mitä useammasta kriteeristä domain selviää voittajana, sitä suuremmalla todennäköisyydellä se palvelee sivuston tunnisteena pitkällä tähtäimellä. Pitkän tähtäimen näkökulma on ylipäätään tärkeää domain-valinnassa. Domain-kriteerejä on syytä arvioida sekä tämän päivän että tulevien vuosien käytön näkökulmasta.

Domain-valinnan 11 kriteeriä

  1. Domain on jo käytettävissä tai helposti saatavilla
  2. Helppo hahmottaa visuaalisesti
  3. Helppo lukea
  4. Helppo sanoa ääneen
  5. Noudattaa yleisiä toimintakäytäntöjä
  6. Kertoo sivuston sisällöstä
  7. Hahmotettavissa kohderyhmään kuuluvan kävijän alkuperästä riippumatta
  8. Tukee brändiä
  9. Uskottava
  10. Ennestään tuttu
  11. Ennestään hakukoneissa esillä

Seuraavassa käyn läpi kunkin kriteerin ja sitä koskevia arviointiperusteita.

Kriteeri 1: Domain on jo käytettävissä tai helposti saatavilla

Tämä on usein se ratkaisevin domainien valintakriteeri. Jos domain on jo yrityksen nimissä tai helposti saatavilla, se etenee ylipäätään jatkoon ja lisäarviointiin. Jos domain on jonkun muun tahon rekisteröimä, sen saaminen omaan käyttöön tarkoittaa kokemuksemme perusteella useimmissa tapauksissa joko vaivannäköä tai merkittävää investointia – tai molempia.

Domain-kauppojakin tehdään paljon. Yksi tällainen sai vuoden 2021 lopulla paljon näkyvyyttä, kun liikenneministeri Timo Harakka myi omistamansa Meta.fi-domainin Metaksi nimensä vaihtaneelle Facebookille. Useimmat yritykset ja järjestöt suhtautuvat kuitenkin varovaisesti muiden rekisteröimien domainien ostamiseen.

Kriteeri 2: Domain on helppo hahmottaa visuaalisesti

Verkkosivujen domain näkyy monessa paikassa. Se näkyy sivustolla vierailtaessa selainohjelman osoiterivillä. Se näkyy hakukoneen hakutuloksissa ja erilaisissa linkeissä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Useimmat yritykset myös hyödyntävät domain-osoitteita mainonnassaan. Kävijät kirjoittavat domain-osoitteita vähemmän kuin ennen, mutta niitä kohdataan edelleen paljon ja monessa yhteydessä.

Domain-osoitteelle on hyväksi, jos sen sisältö ja rakenne hahmottuu heti kun sitä katsoo. Tässä usein auttaa, jos domain on lyhyt, mutta pitkäkin domain voi olla helposti hahmotettava ja päinvastoin. Emme ylipäätään pidä pituutta tai lyhyyttä kovin merkittävänä domainin valintakriteerinä. Sen sijaan jos domainissa on monia sanoja peräkkäin tai jos se koostuu lyhenteistä, sen hahmotettavuus helposti kärsii.

Seuraavassa on todellisia ja todellisten domainien inspiroimia esimerkkejä

Domain-esimerkkiArvio
ajautotalo.fiEnsikatsomalta ei selviä, missä sanojen rajat kulkevat – hahmotettavuus on heikko
pekanauto.fiKohtuullisen hyvä hahmotettavuus, vaikka peräkkäin on kaksi sanaa. Jotkut voivat ensin hahmottaa sanan ”kana” domainin keskellä ja se voi hämmentää.
autotalo.fiSanat erottuvat hyvin toisistaan ja hahmotettavuus on hyvä
kat.fiHyvä hahmotettavuus vain jos kirjainyhdistelmä on kohderyhmälle valmiiksi tuttu. Jos se ei ole tuttu, monessa tapauksessa voi olla järkevämpää käyttä pidempää ja aukikirjoitettua domainia, esim. kallenautotarvike.fi

Kriteeri 3: Domain on helppo lukea

Tämä kriteeri yleensä toteutuu, jos kriteeri 2 toteutuu ja päinvastoin, mutta näin ei aina ole. Esimerkiksi yllämainittu kuvitteellinen ajautotalo.fi on kyllä varsin helppo lukea, kun sen on ensin hahmottanut silmissään. Toisaalta vaikkapa ison müncheniläisen oluthuoneen Hofbraeuhaus.de hahmottuu ao. kohteen domain-osoitteeksi suhteellisen nopeasti, mutta sen varsinainen lukeminen ei välttämättä onnistukaan yhtä helposti.

Kokemuksemme mukaan domainia on syytä arvioida erikseen ja kriittisesti sekä hahmotettavuuden että luettavuuden osalta. Näkemyksiä asiasta on myös hyvä kysyä useammalta ihmiseltä, koska eri ihmisten tavat hahmottaa ovat erilaisia.

Kriteeri 4: Domain on helppo sanoa ääneen

Domaineja sanotaan myös ääneen yllättävän usein, vaikkapa puhelimessa. Verkkosivujen osoitteet eivät välttämättä tule puhutuksi yhtä usein kuin sähköpostiosoitteet, mutta niidenkin sopivuus suuhun on yksi olennainen valintakriteeri. Usein yrityksen verkkosivujen domain on myös osa henkilöstön sähköpostiosoitteita.

Visuaalinen hahmotettavuus, luettavuus ja sanottavuus ääneen ovat kolme eri asiaa. Jokaista niistä tulee kokemuksemme perusteella arvioida erikseen.

Useimmissa tapauksissa kriteerit 2 ja 3 täyttävät domainit saavat pisteet myös tästä neljännestä kohdasta, mutta on myös poikkeuksia. Yksi esimerkki ovat väliviivoja sisältävät domainit. Vaikkapa tjp-kampaamo.fi on helppo hahmottaa ja lukea, mutta jos haluaa varmistaa kuulijan ymmärtävän kirjoitusasun oikein, tulee se lausua tee-jii-pee-väliviiva-kampaamo-piste-fi, eikä silti voi olla varma, kuuleeko vastapuoli kirjaimet oikein vai meneekö kenties osoitteeseen dib-kampaamo.fi.

Kun domainin laatua arvioi, kannattaa sanoa se muutamaan kertaan ääneen ja miettiä, miltä se puhuttuna kuulostaa. Tästä kriteeristä saavat pisteet vain selkeimmät domainit.

Mikäli domain on helppoa hahmottaa, lukea ja sanoa ääneen, se on yleensä myös helppo kirjoittaa. Olemme kuitenkin kohdanneet myös domaineja, joissa hankala kirjoitettavuus on noussut omaksi haasteekseen. Yksi kansainvälinen esimerkki on verkkokauppa Boozt.com, jonka domain-osoite kirjoitetaan eri tavalla kuin lausumisasun perusteella voisi ajatella.

Kriteeri 5: Domain noudattaa yleisiä toimintakäytäntöjä

Domainien osalta kannattaa hyödyntää niitä tapoja ja käytäntöjä, jotka ovat yleisesti tuttuja ja laajassa käytössä.

Käytännöt ohjaavat esimerkiksi domain-päätteen valintaa. Suomalaisessa yrityksessä sivuston domainiksi valitaan yleensä joko fi- tai com-päätteinen osoite. Jos toiminta on pääasiassa kotimaassa, fi-osoitteen valinta noudattaa yleisimpiä käytäntöjä. Com-osoitteesta puolestaan tulee mielikuva kansainvälisyydestä. Muiden päätteiden – vaikkapa net, info tai aero – käyttäminen on harvinaisempaa ja yleisten käytäntöjen vastaisina ne helposti herättävät kävijöissä hämmennystä ja epäilyksiä. Myös hyvin pitkien tai ääkkösiä sisältävien domainien käyttö voi tuntua monesta vieraalta.

Jos domain-valinnassa on tekemässä sen luonteista ratkaisua, jota kukaan ei koskaan aiemmin ole tehnyt, kannattaa todennäköisesti pysähtyä miettimään hetkeksi. Domain-asioissa ratkaisut ovat yleensä toimivimpia, kun moni muu on päätynyt vastaavanlaisiin aiemmin.

Kriteeri 6: Domain kertoo sivuston sisällöstä

Tämä kriteeri on monitahoinen, eikä se toteudu läheskään aina. Mikäli sivusto ja sen omistaja eivät ole kohderyhmälleen tai suurelle osalle siitä ennestään tuttuja, yleisten asiasanojen käyttö domain-osoitteessa voi olla hyödyksi. Esimerkiksi kuvitteelliset osoitteet Annanleipomo.fi, Pekankalakauppa.fi tai Genesis-verokonsultit.fi kertoisivat konkreettisella tavalla sivuston sisällöstä, vaikka domainin kohtaava ihminen ei olisi aiemmin kuullut asianomaisista yrityksistä. Jos domain kertoo myös palvelun sisällöstä, se on monen uuden kävijän näkökulmasta kutsuvampi kuin ei-mitään-tarkoittava domain.

Tunnetumpien organisaatioiden domainit voivat kertoa sisällöstä, vaikka ne eivät sisältäisikään yleisiä asiasanoja. Jos arvioidaan tunnettujen brändien domaineja kuten Adidas.fi tai Facebook.com voidaan sanoa, että useimmille kävijöille ne kertovat ainakin jotain myös sivuston sisällöstä.

Domainin ei ole välttämätöntä kertoa sivuston sisällöstä, mutta mikäli se tekee niin, kuuluu sen näkemyksemme mukaan saada yksi lisäpiste tämän kriteeristön perusteella.

Kriteeri 7: Domain on hahmotettavissa kohderyhmään kuuluvan kävijän alkuperästä riippumatta

Domainia valittaessa on hyvä arvioida, mikä sivuston nykyinen ja mahdollinen tuleva kohderyhmä on. Kohderyhmän kielellinen alkuperä vaikuttaa olennaisesti siihen, miten domain-osoitteita hahmotetaan. Jos sivuston kohderyhmä on laaja ja kansainvälinen, domain-valinta muuttuu vaativammaksi.

Yksi hahmotettavuuteen vaikuttava tekijä on domainpääte, esim. .fi tai .com. Kansainvälinen kohderyhmä ei välttämättä esimerkiksi tunne eurooppalaisia domainpäätteitä, jolloin vaikkapa fi-päätteinen osoite ei ole uskottavin tai toimivin mahdollinen.

Kaikkien maailman ihmisten ei tarvitse hahmottaa valittua domainia. Riittää että se on selkeä kyseisen sivuston kohderyhmän – sekä nykyisen että tulevan – silmissä.

Myös domain-osoitteen kielellinen sisältö on hyvä arvioida. Esimerkiksi jos kohderyhmä on puhtaasti kotimainen tai vaikkapa saksan- tai ranskankielinen, voi englanninkielisten sanojen sisällyttäminen domainiin olla kehno idea. Suomenkielisiä sanoja useimmat sisällyttävät domaineihin vain varoen ja niiden osalta on hyvä huomioida myös se, että Suomessa sijaitsevista kävijöistä kasvava osuus on ei-suomenkielisiä.

Olennaista on nimenomaan se, kuka on sivuston kohderyhmää. Domainin ei tarvitse olla ymmärrettävä kaikkien maailman ihmisten silmissä, kunhan se palvelee nimenomaan kyseisen sivuston kohderyhmään kuuluvia ihmisiä.

Kriteeri 8: Domain tukee brändiä

Domain on tärkeä markkinoinnin ja viestinnän instrumentti ja sen tulee olla linjassa yrityksen brändin, imagon ja tarinan kanssa. Useimpien yrityssivustojen domain-osoitteena toimii brändinimi sellaisenaan, vaikkapa bmw.com tai valmet.com.

Usein tulee vastaan myös tilanteita, jossa on tarpeen miettiä brändin roolitusta domain-osoitteessa. Brändinimi voi olla osa domain-osoitetta tai yritys voi valita domainin, jossa brändi ei näy lainkaan. Sellaista tilannetta tulee välttää, jossa domain ja brändinimi ovat ristiriidassa tai niiden suhde on epäselvä.

Parhaassa tapauksessa domain on brändinrakennuksen työkalu. Aina domainia ei tarvitse kuitenkaan ajatella siitä näkökulmasta. Muun muassa erilaisilla kampanjasivustoilla näkee esimerkkejä domaineista, jotka on nimetty kampanjaviestiin pohjautuen, eikä niissä näy varsinainen brändi lainkaan. Esimerkiksi ihanitsetehty.fi on Dansukkerin kampanjasivusto.

Kriteeri 9: Domain on uskottava

Domain on yksi yrityksen keskeisistä tunnisteista ja uskottavuus on siksi tärkeää. Kohderyhmän jäsenet arvioivat sivuston sekä sen omistavan yrityksen laatua ja uskottavuutta osittain domainin perusteella.

Tämä kriteeri on läheistä sukua kriteereillä 5 ja 8. Kun domain valitaan yleisiä käytäntöjä noudattavaksi, se on suurella todennäköisyydellä myös uskottava. Mitä poikkeavampia ja erottuvampia ratkaisuja haetaan, sitä suuremmalla todennäköisyydellä uskottavuus kärsii. Toisaalta jos domain tukee yrityksen brändiä, on se varsin todennäköisesti myös uskottava ja päinvastoin.

Kriteeri 10: Domain on ennestään tuttu

Domain-osoitetta kannattaa vaihtaa vain, jos siihen on vahvat perusteet. Se että domain-osoite on kävijöille ennestään tuttu parantaa sen uskottavuutta ja lisää todennäköisyyttä sille, että kävijät löytävät sivustolle.

Jos vakiintunutta domainia muutetaan, se voi luoda epäuskoa ja turvattomuuden tunnetta osassa kävijöitä. Jos domainin muuttaminen on välttämätöntä, siitä on hyvä viestiä kävijöille ja kertoa muutoksen syistä.

Kriteeri 11: Domain on ennestään hakukoneissa esillä

Domainin tuttuus kävijöille on yksi asia, mutta sisältöjen näkyminen sen alla hakukoneissa on siitä osittain erillinen asia. Nykyisin verkkosivustot määritetään yleensä näkymään kävijöille ja hakukoneille yhdellä pääasiallisella osoitteella (esimerkiksi nokia.com), jonne voidaan sitten ohjata kävijöitä erilaisilla edelleenohjaavilla lisäosoitteilla (esim. nokia.fi).

Verkkosivujen sisällöt nousevat näkyviin hakukoneisiin pääasiallisella osoitteellaan (Nokia-esimerkissä tuolla nokia.com-osoitteella) ja erityisesti tuon pääasiallinen osoitteen vaihtamista tulisi välttää. Kun sisällöille on saatu rakennettu näkyvyyttä hakukoneissa tietyllä domain-osoitteella on osoitteen vaihtaminen aina jonkinasteinen riski. Edelleenohjaavien osoitteiden (esim. nokia.fi) vaihtaminen on vähemmän riskialtista, koska niillä ei ole olennaista merkitystä hakukoneiden kannalta.

Jos sivuston domain vaihtuu, on keskeisen tärkeää, että vanhaa osoitetta hyödyntävät kävijät ohjataan uudelle sivustolle automaattisesti ja mielellään suoraan sellaiselle sivulle, jota he olivat vanhalta sivustolta hakemassa.

Miten kriteerejä voi hyödyntää arviointipisteytyksessä

Jos verkkosivustolla ollaan valitsemassa uutta domain-osoitetta, yllä mainittuja 11 kriteeriä voi hyödyntää domainien laadun arvioinnissa. Jos domain-osoitteeksi on tarjolla useampia kandidaatteja, kullekin niistä voi laatia kriteeripohjaisen pisteytyksen. Olemme arvioineet domaineja antamalla kullekin niistä jokaisen yhdentoista kriteerin osalta pisteitä seuraavasti:

✅  = Kriteeri täyttyy, 1 piste

❌  = Kriteeri ei täyty, -1 piste

〰️  = Siltä väliltä, 0 pistettä

💣  = Vakavia ongelmia, -3 pistettä

Tällaisella pisteytyksellä parhaat domainit pääsevät 8–11 pisteeseen ja kehnommat jäävät lähelle nollaa tai painuvat miinuksen puolelle.

Domaineja pisteytettäessä on tärkeää pitää mielessä myös laadullisen arvionnin näkökulma ennen lopullisten päätösten tekemistä. Vaikka pisteet näyttävät hyvältä, domain ei välttämättä silti ole pitkällä tähtäimellä paras mahdollinen – ja päinvastoin.

Toivomme, että tästä kriteeristöstä on apua domain-osoitteen valinnassa. Meillä Karhussa niistä on ollut apua, kun olemme tehneet domain-valintoja osana uusien verkkopalveluiden konseptisuunnittelua.

Tykkäsitkö tästä jutusta?

0
1
0
0
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Jaa juttu somessa
Tällä viikolla näitä luettiin eniten
  1. Terminaalimultiplekseri tmux – ystävä, johon voi luottaa
  2. Karhu Kaizen: Verkkopalvelun jatkuva optimointi datavetoisesti
  3. 9 tärkeintä Google Analytics -mittaria
Viime aikoina eniten reaktioita herättivät
Ota yhteyttä
Tilaa uutiskirje