Karhulla on asiaa

Ke­sä­ter­vei­set: Vuosi viisaampia verk­ko­pal­ve­lui­ta

Teemu Suominen, toimitusjohtaja

Teemu Suominen 1

Karhulla taloudellinen kausi kulkee heinäkuusta kesäkuuhun. Nyt kun 2024–2025 tilikautemme on päättymässä, on hyvä vilkaista peräpeiliin päättyvän kauden saavutuksia sekä pohtia odotuksia kesällä alkavalle uudelle kaudelle.

Yleisesti Suomessa yritysten ja yhdistysten investointihalukkuus digitaalisten palvelujen kehitykseen on ollut varsin varovaista. Omien digitaalisten kanavien merkitys ymmärretään, mutta johtuen taloudellisesta epävarmuudesta investointipäätöksiä harkitaan ja venytetään pitkälle. Tämän epävarmuuden vallitessa on ollut kuitenkin hienoa nähdä, että useat asiakkaamme luottavat siihen, että tietoon perustuvalla yhteistyöllä voimme luoda todellista, mitattavissa olevaa arvoa, joka tuo investoinnin usein takaisin moninkertaisena. Tutkitulla tiedolla perusteltu kehitys ja tarkasti arvioitu saavutettava lisäarvo helpottavat päätöksentekoa.

Viisaampia verkkopalveluita tiedon voimalla

Uuden strategiamme myötä muodostetun lupauksen rooli on ollut keskeinen tällä kaudella. Verkkopalvelujen kehitystä ohjaavia tutkimuksia ja analyysejä on toteutettu runsaasti, ja olemme parantaneet ymmärrystämme siitä, mitkä tekijät toistuvat hyvän ja huonon käyttäjäkokemuksen taustalla. Tämä tieto on meille arvokasta, mutta ennen kaikkea se on teidän asiakkaiden ääni, joka ohjaa palvelukehitystä haluttuun suuntaan.

Tietoon perustuvan kehityksen arvokkuus piilee siinä, että se vähentää arvausten ja mutujen roolia. Usein verkkopalvelujen kehittämisessä tehdään päätöksiä ilman riittävää tietoa ja dataa. Päätökset liian usein muodostuvat sen perusteella, kenellä on painavin ääni kokouksessa.

Kun kehittämistyötä ohjaa data ja asiakaspalautteet, pystymme tarkastelemaan palveluja objektiivisesti ja havainnoimaan, mikä oikeasti toimii ja mikä ei. Tämä mahdollistaa sen, että voimme keskittyä juuri niihin asioihin, jotka tuottavat suurimman arvon. Käytännössä tämä tarkoittaa nopeampia kehitysprosessseja, parempaa asiakastyytyväisyyttä ja lopulta myös parempia liiketoimintatuloksia.

Huolenpitopalvelu – joustavuutta ja selkeyttä palvelumalliin

Karhu Huolenpito on meille enemmän kuin vain tukea sivuston päivittämisessä. Se on jatkuvaa yhteistyötä, joka varmistaa, että te asiakkaanamme saatte proaktiivisesti tietoa sivuston parantamiseksi, tarvittaessa pikaisesti mihin tahansa asiaan apua ja neuvontaa sekä koulutusta sivustonne osalta.

Tänä vuonna muokkasimme huolenpitopalveluamme entistä joustavammaksi ja loimme eritasoisia palvelukokonaisuuksia valittavaksi asiakkaiden eri tarpeisiin. Nämä muutokset ovat olleet tervetulleita, ja olemme saaneet asiakkailtamme paljon positiivista palautetta siitä, että olemme pystyneet tuomaan enemmän joustavuutta heidän arkeensa sekä selkeyttämään palvelukokonaisuuksia.

Mittasimme loppukeväästä Huolenpidon asiakastyytyväisyyttä NPS-kyselyllä, ja on ilo nähdä, että asiakkaiden antama arvosana on noussut huimaan 83:een. Kiitos teille kaikille, että olette olleet mukana tässä kehityksessä ja antaneet meille mahdollisuuden viedä huolenpitoamme entistäkin paremmaksi.

Odotukset syksyyn ja vuodelle 2026 – kohti entistä viisaampia ratkaisuja

Karhussa olemme myös sisäisesti tehneet merkittäviä rakenteellisia muutoksia ja vahvistaneet data- ja analytiikkaosaamistamme.  Alkuvuodesta muutimme organisoitumistamme, jossa kasvatimme yksittäisten kehitystiimiemme kokoa, jotta voimme paremmin turvata asiakkaidemme käytössä olevat resurssit sekä tuuraukset poissaolojen aikana.

Muutosten toteutuminen ja uusien vastuiden haltuunotto on vaatinut paljon kaikilta Karhuilta ja haluan antaa suunnattomat kiitokset tästä tiiviistä puserruksesta kevään aikana kaikille. Nämä muutokset mahdollistavat sen, että voimme palvella asiakkaitamme entistä nopeammin ja kehittää verkkopalveluja entistä vahvemmin tutkittuun tietoon pohjautuen.

Odotukset syksylle ja vuodelle 2026 ovat positiiviset. Edellä mainitut muutokset ja panostukset osaamisessa mahdollistavat sen, että voimme entistä vahvemmin tuottaa tietoon perustuvia palveluja asiakkaillemme. Vaikka taloustilanne on edelleen epävarma, on nähtävissä, että sekä kuluttajat että yritykset alkavat hieman nostaa jalkaa jarrulta ja investointihalukkuus kasvaa. Tämä on rohkaiseva merkki siitä, että uskalletaan katsoa pidemmälle tulevaisuuteen ja panostaa digitaalisten palvelujen kehittämiseen.

Syksyn osalta myös Drupal julkaisujärjestelmän osalta tapahtuu kehitystä. Drupal-sivustoja viedään uuteen Drupal 11 -versioon, joka tuo mukanaan helpompia tapoja Drupalin käyttöönottoon ja tarjoaa entistä enemmän valmiita ratkaisuja erilaisiin käyttötapauksiin. Teknologiajohtajamme Kimmo Tapala on juuri kirjoittamassa yksityiskohtaisempaa artikkelia Drupalin kehitysnäkymistä ja Drupal 11 hyödyistä, joten tähän aiheeseen seuraa pian jatkoa blogissamme.

Mustavalkoinen piirroskuva karhu heiluttaa

Toivotan kaikille rentouttavaa, nautinnollista ja aurinkoista kesää! Haluan kiittää sydämellisesti asiakkaitamme kuluneesta kaudesta ja arvokkaasta yhteistyöstä. Yhdessä olemme edenneet kohti entistä viisaampia verkkopalveluja.

PS. Lomat hiljentävät tahtiamme keskikesän ajaksi, mutta Huolenpitomme päivystää myös heinäkuussa: palvelemme hätätapauksia varten arkisin klo 9–16. Kesä- ja elokuussa palvelemme kaikkien palvelujemme osalta normaalisti.

Tykkäsitkö tästä jutusta?

0
0
1
0
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Jaa juttu somessa
Tällä viikolla näitä luettiin eniten
  1. Verkkosivun kävijäpolun 8 sudenkuoppaa – käyttäjätutkimuksilla tunnistettuja kehittämisen paikkoja verkkopalveluissa
  2. B2B-verkkosivuilta parempi konversio – 8 tutkittua tapaa tehostaa liidien generointia
  3. Google Analyticsin termit suomeksi
Viime aikoina eniten reaktioita herättivät
Ota yhteyttä
Tilaa uutiskirje