Jätämme jäähyväiset Google Optimize-työkalulle
Karhulla on asiaa

Jäähyväiset Google Optimize -työkalulle

Riku Jokinen 6

Google ilmoitti tammikuun 2023 loppupuolella päätöksestään lakkauttaa etenkin A/B -testauksessa käytetyn, ilmaisenakin saatavilla olleen työkalun, Optimizen. Sekä maksuton että maksullinen versio Google Optimizesta lopettaa toimintansa 30.9.2023. Päätös oli sikäli erikoinen, että Optimizella on ollut aktiivinen käyttäjäkunta koko viisivuotisen olemassaolonsa ajan, eikä Google esitellyt suoraa korvaavaa palvelua – ainakaan vielä. Googlen aikomuksena on tuoda Optimizen toimintoja osaksi uutta analytiikkatyökaluaan Google Analytics 4.

Mikä ihmeen Optimize ja A/B-testaus?

A/B-testauksella verkkosivukontekstissa viitataan sivun elementtien satunnaistestaukseen, jossa kahta tai useampaa versiota sivustosta näytetään samanaikaisesti eri vierailijoille. Esimerkiksi toimintaan kehoittavan, ns. Call-to-Action -painikkeen väri tai teksi voisi olla tällainen testi. Näin voidaan saada vihiä siitä, millainen versio samasta asiasta ajaa parhaiten kohti sivun tavoitteita. Kyseistä testaustapaa varten on olemassa useita työkaluja, joista Googlen Optimize on ollut yksi suosituimmista.

Google omien sanojensa mukaan pitää ajatusta verkkosivujen käytettävyyden parantamisesta yhä tärkeänä, mutta kokee Optimizen olevan kyvytön vastaamaan käyttäjien muuttuvaan tarpeeseen. Jos käytät parhaillaan Optimizea, testaaminen on yhä täysin mahdollista aina syyskuun 2023 loppuun asti. Tätä ennen tosin kannattaa ladata mahdollisesti kerrytetty data omaan talteen, koska niihin pääsy päättyy myös samaisena ajankohtana.

A/B-testausmahdollisuus todennäköisesti Google Analytics 4:n palettiin

Googlen halukkuus tuoda A/B-testaus Google Analytics 4:ään on sinällään hyvä uutinen. Samalla tulee kuitenkin väistämättä miettineeksi, kuinka valmis ratkaisu Googlella mahtaa olla heti Optimizen käytön loputtua. Parhaillaan käynnissä oleva siirtymäaika vanhan Universal Analyticsin (UA) käytöstä Google Analytics 4:ään (GA4) ei herätä tässä asiassa luottamusta, sillä uudessa analytiikkatyökalussa on yhä puutteita aiempaan versioon tottuneille. Siirtymä UA:sta GA4:ään tulisi tehdä 1.7.2023 mennessä, ja monet vanhaan versioon tottuneet käyttäjät ovat suhtautuneet muutokseen nihkeästi. Google on kovasti huomautellut eri foorumeissa tulevasta pakkomuutoksesta, johon Optimizen palvelun päättyminen ja siirtyminen jossain muodossa GA4:n osaksi on yksi lisä. Googlen ratkaisu ei tosin välttämättä tulekaan olemaan uusi, oma toiminnallisuutensa, vaan integraatio kolmannen osapuolen työkaluihin.

Vaihtoehtoja Google Optimizelle on useita

Jos Googlelle haluaa kääntää selkänsä, vaihtoehtoja Optimizelle on olemassa todella paljon. Yksi tunnetuimmista on Visual Website Optimizer (VWO), joka on herännyt nopeasti mainonnassaan naaraamaan entisiä Optimizen käyttäjiä omaan leiriinsä.

VWO kertoo olevansa Parempi Google Optimize

VWO:sta on saatavilla ilmainen testiversio. Hyppy maksulliseen on kuitenkin pienemmille organisaatioille melko suuri, sillä alin kuukausimaksullinen tilaus on 200 dollaria kuussa. Jos optimointitarpeet ovat maltillisia tai ei ole varma hyödyistä, ilmaisella tilillä pääsee hyvin alkuun.

VWO ei ole yksin Optimizen haaskalla, sillä Optimizely tarjoaa alennuskoodia Optimizesta omaan palveluunsa siirtyville käyttäjille. Tuskin kärsit lukuhäiriöstä, sillä todella on kyse eri palveluista, vaikka niiden nimet ovatkin lähes identtiset. Optimizely tunnettiin vielä tammikuussa 2021 entisellä nimellään Episerver, ja heidän ns. päätuotteensa on kokonaisvaltainen digitaalinen palvelualusta, mukaanlukien julkaisujärjestelmä (CMS). Optimizelyn A/B-testaus on puhtaasti maksullinen tuote, eivätkä he anna verkkosivuillaan osviittaa hinnasta.

Matomo puolestaan ei varsinaisesti ole puhtaasti A/B-testauksesta tunnettu työkalu, mutta mahdollisuus testeihin siitäkin löytyy. Matomossa kyseinen toiminto on maksullinen lisäosa, jos muuten käyttää Matomon ilmaisversiota. Jos sen sijaan on valinnut datan säilytysvarastoksi Matomon pilvipalvelun, A/B-testaus kuuluu pakettiin.

HubSpot on arvioinut testityökaluja blogikirjoituksessaan, jossa arvatenkin sattumalta parhaaksi on arvioitu HubSpotin oma ratkaisu. Lopputulema vaihtoehdoista lieneekin se, että palveluntarjoajia on valtavasti. Hyppy uuteen palveluun ei todennäköisesti ole kitkaton, joten suositeltavaa on miettiä ensin oman organisaation tarpeita ja lähteä vasta tämän jälkeen testaamaan palveluita.

Karhun kokemusten mukaan hyvin monilla verkkosivustoilla on ainakin joskus tehty testejä Google Optimizella. Tieto palvelun päättymisestä on vähintäänkin hyvä paikka tarkistaa, löytyykö oman sivuston Google Tag Managerista Optimizen seurantakoodi testauksien jäljiltä. Jos halukkuuta A/B-testien tekemiseen yhä on, kannattaa Optimizesta ottaa oma data talteen ja ryhtyä miettimään omia tarpeitaan uudelle työkalulle. Tässä pohdinnassa Karhu voi hyvin olla mukana, joten ota ihmeessä yhteyttä.

Tykkäsitkö tästä jutusta?

3
2
1
0
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Jaa juttu somessa
Tällä viikolla näitä luettiin eniten
  1. Nix pelastaa legacy-projektit
  2. Karhut esittäytyvät: Tuomas Sauliala
  3. Googlen ilmaiset koulutukset
Viime aikoina eniten reaktioita herättivät
Ota yhteyttä
Tilaa uutiskirje