Karhulla on asiaa

Drupal 7 sai lisää elinaikaa vuodelle 2022 – Drupal 8 -sivustoille ver­sio­päi­vi­tys vuonna 2021

Timo Salminen

Kansainvälinen Drupal-yhteisö ilmoitti kesällä 2020, että Drupal-julkaisujärjestelmän version 7 tuki jatkuu marraskuuhun 2022. Aiemmin ilmoitettu tuen päättymisajankohta oli marraskuu 2021. Drupal-yhteisö haluaa näin tuoda helpotusta sivustojen omistajien tilanteeseen, jota COVID-19-pandemia on vaikeuttanut.

Kansainvälisen Drupal-yhteisön sivustolla asiasta kerrotaan seuraavasti: https://www.drupal.org/psa-2020-06-24

Drupal 7 pysyy hyvässä käyttökunnossa, mutta uudistusprojektien suunnittelua kannattaa viedä eteenpäin

Tuen lisäajan ansiosta Drupal 7 -sivustojen käyttöä voi huoletta jatkaa vuonna 2021. Me Karhu Helsingissä jatkamme luonnollisesti myös sivustojen Huolenpitoa normaalisti. On kuitenkin tärkeää huomioida, että Drupal 7 -järjestelmän varsinainen kehitys päättyy vuonna 2021.

Uudistuksen suunnittelu on edelleen tärkeää, mutta sen aikataulu väljeni aiemmasta. Suosittelemme, että päätökset ja budjetointi Drupal 7 -sivustojen uudistuksista tehdään kuitenkin viimeistään vuoden 2021 loppuun mennessä. Useilla Drupal 7 -sivustoilla on mittavia uudistustarpeita, jotka eivät liity versiopäivitykseen. Näissä tapauksissa uudistushankkeiden suunnittelua ja toteutusta kannattaa jatkaa entiseen tapaan.

Drupal 7 -sivustot on välttämätöntä rakentaa teknisesti uusiksi, kun versio päivittyy, koska Drupalin tekniikka modernisoitiin laajamittaisesti, kun versio 8 julkaistiin. Uudessa tilanteessa Drupal 7 -sivustot on valtaosassa tapauksista järkevää uudistaa suoraan Drupal 9 -versioon.

Drupal-yhteisön käyttötilastojen perusteella yli puolet maailman reilusta miljoonasta Drupal-sivustosta käyttää versiota 7, joten lisäaika voi monessa yrityksessä tulla tarpeeseen erityisesti pandemian hankaloittaessa toimintaa.

Voittoa tavoittelematon Drupal-yhteisö kaipaa tukea

Drupal 7 -tuen jatkaminen tarkoittaa merkittävää työmäärän lisäystä voittoa tavoittelemattomalle Drupal-yhteisölle. Yhteisö toivoo, että Drupalia käyttävät yritykset osallistuvat talkoisiin taloudellisella tuella. Lahjoituksen voi tehdä osoitteessa https://www.drupal.org/security-team/donate

Me Karhu Helsingissä olemme tukeneet Drupal-yhteisöä jo koronapandemian käynnistyttyä osana #DrupalCares-ohjelmaa. Olemme Drupal-yhteisön Supporting Partner.

Drupal 7  sai lisää elinaikaa vuoteen 2022, Drupal 8 -sivustoille versiopäivitys vuonna 2021

Drupal 8 -sivustot on tarpeen päivittää käyttämään Drupalin versiota 9

Drupal-yhteisö suosittelee, että uuden sukupolven teknologiaan perustuvat Drupal 8 -sivustot päivitetään Drupal 9 -versioon marraskuun 2021 loppuun mennessä. Versiopäivityksen odotetaan onnistuvan sujuvasti olemassa oleville sivustoille, koska Drupal 8 ja 9 ovat teknisesti samankaltaisia eikä suuria muutostyötarpeita ole odotettavissa.

Tiedotamme Drupal 8 -sivustoja omistaville asiakkaillemme tarkemmin versiopäivityksestä ja sen työmäärästä syksyn 2020 aikana. Samalla esitämme ehdotuksemme siitä, millä aikataululla päivitys voitaisiin tehdä. Päivitykset ajoittuvat pääosin vuodelle 2021.

Olemme valmiina vastaamaan kysymyksiin ja tarkennustoiveisiin.

Tykkäsitkö tästä jutusta?

0
0
0
0
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Jaa juttu somessa
Tällä viikolla näitä luettiin eniten
  1. Terminaalimultiplekseri tmux – ystävä, johon voi luottaa
  2. Karhu Kaizen: Verkkopalvelun jatkuva optimointi datavetoisesti
  3. Miksi sähköposti menee roskapostiin?
Viime aikoina eniten reaktioita herättivät
Ota yhteyttä
Tilaa uutiskirje