Internet saapui koteihimme 90-luvulla, lapsenkengissään. Siitä lähtien kehitys on ollut huimaa, ja maailma yhä enenevissä määrin virtuaalinen. Kaikki eivät kuitenkaan ole päässeet mukaan. Keitä jätämme ulkopuolelle ja miten eriarvoisuutta voitaisiin korjata? Tämä on teemakirjoitukseni ensimmäinen osa.

Olemme puhuneet EU:n saavutettavuusdirektiivi WCAG:sta jo useampaan otteeseen, mutta tähän asti lähinnä yrityksiä koskevien velvoitteiden osalta. Vaikka tiukentunut lainsäädäntö vaikuttaa ensi alkuun negatiiviselta, ylimääräistä työtä aiheuttavalta tilanteelta, on direktiivin taustalla kuitenkin hieno tavoite siitä, että kaikki yhteiskunnan jäsenet pääsisivät osaksi digitaalista toimintaa.

YLE uutisoi vuonna 2017 Liikenne- ja viestintäministeriön vuonna 2021 päättyvästä toimenpideohjelmasta, jonka tavoitteena on suunnitella erityispalvelujen sijasta alusta alkaen kaikille sopivia palveluja. Toimenpideohjelman taustalla on kasvava ongelma, jota EU:n saavutettavuusdirektiivilläkin yritetään ratkaista: digitalisaation tuomien haasteiden vuoksi palvelujen ulkopuolelle on vaarassa jäädä yhä useampi, esimerkiksi aistivammaan tai ikääntymiseen liittyen.

Liikenne- ja viestintäministeriön hallitusneuvos Irja Vesanen-Nikitin kertoi artikkelissa toimenpideohjelman tarkoituksena olevan kaikkien liikenteen ja viestinnän digitaalisten palveluiden saaminen soveltuvaksi mahdollisimman monelle. Tämän vuoksi ohjelmassa käytetään Design for All -periaatetta: ratkaisuissa otetaan huomioon niiden henkilöiden tarpeet, joille palvelujen käyttäminen on kaikkein vaikeinta. ”Silloin puhutaan mm. kuuroista, kuulovammaisista, näkövammaisista, liikuntavammaisista ja iäkkäistä henkilöistä, ja samalla luodaan sellaisia palveluja, jotka sitten soveltuvat paremmin kaikille ja myös esimerkiksi eri kieltä käyttäville.”

Digitaalisten palvelujen saavutettavuuteen on siis jo reagoitu sekä EU- että valtiollisella tasolla, vaikka tuloksia joudutaankin vielä odottamaan. Mistä ilmiössä on tarkemmin ottaen kyse?

Käsitteet tutuiksi

Kun puhutaan arjen ja palvelujen yhdenvertaistamisesta, törmätään nopeasti erilaisiin käsitteisiin. Useimmille esteettömyys on tuttu käsite, ainakin ilmiönä: porrastetun sisäänkäynnin vieressä oleva luiska ja liikennevalojen äänimerkit ovat päivittäin arjessa vastaantulevia esimerkkejä esteettömyydestä.

Käytännössä esteettömyydessä on Invalidiliiton mukaan kyse ”ihmisten moninaisuuden huomioonottamisesta rakennetun ympäristön suunnittelussa ja toteuttamisessa. Se merkitsee palvelujen saavutettavuutta, välineiden käytettävyyttä, tiedon ymmärrettävyyttä ja mahdollisuutta osallistua itseä koskevaan päätöksentekoon”. Kuten sivuilla kerrotaan, esteettömyys on paljon muutakin, kuin liikkumisen esteettömyyttä: "[Esteettömyydessä] otetaan huomioon myös esimerkiksi näkemiseen, kuulemiseen, kommunikaatioon ja sähköiseen viestintään liittyvät asiat". Autismiliiton sivuilla muistutetaan, että esteettömyys voi olla fyysisen esteettömyyden lisäksi myös sosiaalista ja psyykkistä. ”Esteettömyys tarkoittaa sitä, että kaikilla on ominaisuuksistaan riippumatta mahdollisuus toimia ja osallistua tasavertaisesti muiden kanssa.”

Näkövammainen henkilö ylittämässä katua, jossa ylityskohta on merkitty kohoumilla kadun pinnassa

Toinen tärkeä yhdenvertaistamisen termi on saavutettavuus. Invalidiliitto kertoo saavutettavuudesta seuraavaa: ”Esimerkiksi palvelut, viestintä ja verkkosivut pitää toteuttaa niin, että ne soveltuvat kaikille. Saavutettavuutta on myös ihmisten moninaisuuden huomioon ottava ilmapiiri ja asenteet”.

Saavutettavuus on siis termi, jolla tarkoitetaan samoja asioita, kuin esteettömyydellä, mutta sitä käytetään yleensä puhuttaessa jostain muusta, kuin fyysisestä ympäristöstä. Invalidiliiton sivuilla kerrotaan: ”Esteettömyyttä ja saavutettavuutta käytetään usein sanaparina. Esteettömyydellä tarkoitetaan lähinnä fyysistä ympäristöä, kuten rakennuksia, ulkoalueita ja julkisia liikennevälineitä. Saavutettavuudella tarkoitetaan ’aineetonta’ ympäristöä, kuten tietoa, verkkosivuja, palveluja ja asenteita. Yhteistä molemmille termeille on, että niin fyysisen ympäristön kuin vaikkapa verkkosivujen ja palvelujen pitäisi olla kaikille sopivia ja kaikkien saatavilla riippumatta ihmisen toimintakyvystä”.

Kehitysvammaliiton Papunet-verkkosivusto antaa esimerkiksi saavutettavasta palvelusta verkkopankkisivuston, jonka verkkopankkia kaikki ihmiset voivat käyttää ilman muiden apua; siis vaikkapa maksaa laskunsa ja hakea asuntolainaa. Kuulostaa ainakin omaan korvaani ihan kohtuulliselta toiveelta.

Käytännössä kyse on siitä, että minkä tahansa tahon viestintä tavoittaa kaikki kohderyhmään kuuluvat ihmiset, näiden fyysisistä, sosiaalisista tai psyykkisistä ominaisuuksista riippumatta. Kuten Invalidiliitto toteaa blogissaan, saavutettavuus onkin noussut esteettömyyden rinnalle tärkeäksi teemaksi viime vuosien aikana, ja sen merkitys on entisestään lisääntynyt digitalisaation myötä. Liitto tiivistää asian erinomaisesti: ”Saavutettavat palvelut, viestintä ja verkkosivut ovat yhtä tärkeitä asioita kuin se, että rakennukseen pääsee sisälle”.

Esteettömyys ja saavutettavuus käytännössä

Henkilö, jolle esteetön arki ei ole välttämätön, ei välttämättä edes noteeraa fyysisessä ympäristössämme olevia, esteettömyyttä edistäviä asioita, jotka kuitenkin ovat niitä tarvitseville ihmisille suorastaan elinehto. Lyhytkasvuiset henkilöt esimerkiksi kokevat päivittäin haasteita valintamyymälöissä ja erilaisilla automaateilla asioidessaan, raportoi Invalidiliitto. Esteettömistä ratkaisuista invalideille varatut pysäköintiruudut lienevät kaikille tuttuja, sillä ne ovat osa yhteistä tilaa, jota muiden ei ole lupa käyttää. Suurin osa ratkaisuista käy kuitenkin kaikille, kuten invavessa, tai on erityinen, mutta huomaamaton, kuten näkövammaisia palvelevat braille-merkit hississä numeroitujen nappien vieressä.

Ilman pyörätuoliluiskaa pitäisi pyörätuolissa oleva ihminen kantaa rakennukseen sisälle, joten sisäänpääsy ei onnistuisi ilman muiden apua. Liikennevalojen äänimerkit taas varmistavat, ettei sokea ihminen kävele vahingossa auton alle. Kenellekään ei liene epäselvää, että tällaisia ratkaisuja tarvitaan, vaikka ne näennäisesti palvelevatkin vain tiettyjä ihmisryhmiä. Tarkemmin tarkasteltuna voi kuitenkin huomata, että luiskia hyödyntävät myös esimerkiksi lastenvaunujen kanssa kulkevat, ja äänimerkeistä hyötyvät myös moitteettoman näkökyvyn omaavat ihmiset, kun pitkässä ylityksessä voi valon tuijottamisen sijaan katsoa eteensä. Sama pätee saavutettavuuteen: selkeällä kielellä kirjoitetut ohjeet ovat avuksi kaikille niitä tarvitseville ja helposti ymmärrettävällä tavalla jäsennelty sivuston rakenne säästää nettinatiivinkin käyttäjän harmailta hiuksilta.

Arkisessa ympäristössäni olen noteerannut aiemmin mainittujen ratkaisujen lisäksi myös nämä: metrolaiturin kohoumat lattiassa, matalampi irtotuotevaaka korkean rinnalla, madallettu kynnys, bussin stop-napin alhainen sijainti, kuvalliset ohjeet. Ja tietysti kaikkien rakastama hissi. Noteeraamatta on jäänyt varmasti lukemattomia muita – ja nämä ovat vasta pysyviä, fyysisiä esteettömyyden ratkaisuja. Esteettömät ratkaisut eivät pääsääntöisesti kiinnitä huomiotani, koska en tarvitse niitä. Sama pätee tietysti tilanteissa, jossa jokin paikka on esteellinen: en tiedosta ongelman olemassa oloa, koska se ei ole ongelma minulle. Kun puhutaan viestinnän ja palvelujen saavutettavuudesta, törmätäänkin lähinnä ongelmiin, sillä yhteiskunnassamme emme ole vielä riittävän laajasti tietoisia ongelmallisista tilanteista ja käytännöistä, jotta niitä voitaisiin ratkaista ja tilannetta parantaa. Kuten luettelemani fyysisen esteettömyyden ratkaisut, myös saavutettavuus vaatii konkreettisia toimia ja aktiivista huomioonottamista kaikilta toimijoilta.

Lähikuva henkilöstä painamassa braille-merkein varustettua hissin painiketta

Oikeusministeriön alainen Yhdenvertaisuusvaltuutettu julkaisi vuonna 2016 tulokset kyselytutkimuksestaan, jonka avulla selvitettiin vammaisten henkilöiden kokemuksia arjessa tapahtuvasta syrjinnästä. Saavutettavuudelle on tutkimuksessa oma osionsa, ja tilanne näytti Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan kovin karulta: ”Yhdenvertaisuusvaltuutetulle tehdyistä kanteluista on noussut esiin laajempana teemana sähköisen asioinnin ja sähköisten palveluiden esteettömyyteen liittyvät kysymykset. Asiantila näyttää yksioikoisesti sellaiselta, ettei palveluiden digitalisaatiossa paneuduta tai kiinnitetä huomiota erilaisten vammaisryhmien erityistarpeisiin palveluiden tarjonnassa”.

Tutkimuksessa selvisi, että tarvittavan tiedon saaminen verkosta koettiin vaikeaksi. Lisäksi monilla oli vaikeuksia verkkopalveluihin rekisteröitymisen ja tunnistautumisen kanssa. Verkkopalvelujen yleisiksi ongelmiksi koettiin ”esteellisyys näkövammaisten apuvälineillä sekä selkokielisyyden ja käyttäjäystävällisyyden puute”.

Tutkimuksessa nostettiin esiin myös konkreettisia esimerkkejä digitaalisten palveluiden esteellisyydestä. Tässä niistä muutama:

  • ”Monissa hotelliketjuissa huoneen varaaminen edellyttää päivämäärän valitsemista kalenterivalikosta, joka ei kuitenkaan ’näy’ näkövammaisen apuvälineillä. Samoin esimerkiksi teatterilippuja varattaessa on usein valittava paikka graafisesta paikanvalintakartasta, jota ei apuvälineiden kanssa pysty käyttämään, koska paikkoja ei ole nimetty niin, että tietäisi, minkä paikan on valinnut.”  
  • ”Lento- ja junamatkustamiseen liittyvät varaukset eivät onnistu verkossa, vaan aina pitää soittaa pyörätuolipaikan ja avustajan paikan varatakseen. Jos matkustaisin linja-autolla, sekin vaatisi puhelinsoiton. Teatteriin ja vastaaviin pitää useimmiten soittaa.”
  • ”Monilla sivuilla on erilaisia ’liuku-toimintoja’. Isomman otsikon alla on muita valikoita, jotka ovat erittäin herkkiä, joskus vie kauan (esim. nettiostokset) ennen kuin saan haluamani valikon auki käsivammastani johtuen.”

Vahvaa sähköistä tunnistautumista vaativilla sivustoilla yleinen ongelma oli se, että tunnistautumisen alkuvaiheessa esitettävät painikkeet eivät ole luettavissa vammaisten henkilöiden käyttämillä apuvälineillä, joten edes mobiilivarmenteen omistaminen ei takaa palvelujen käytettävyyttä (verkkopankkitunnusten ongelmista hieman alempana). Eräs tutkimukseen osallistunut vastaaja kuvailee tilannetta seuraavasti: ”Esimerkiksi kun maksaminen edellyttää siirtymistä palveluntarjoajan sivustolta omaan verkkopankkiin, pankkeja ei ole nimetty tekstivastineilla, vaan pelkkä graafinen logo näyttää pankin. Myös linkit ovat nimettömiä tai toteutettu ei-standardikomponenteilla, jolloin apuväline ei osaa kertoa oikeita asioita”.

Edellä kuvatut, ensisilmäyksellä inhimilliset ongelmat vaikuttavat myös yritykseen: jokainen maksamisvaiheessa keskeytynyt ostoskori on vähemmän rahaa yrityksen kassassa. Kun osa asiakkaista joutuu varaamaan lippunsa asiakaspalvelun kautta puhelimitse, myös yritykseltä kuluu turhaan resursseja; verkkovaraamisen tarkoitus vesittyy. Uskon, että olemme kaikki samaa mieltä siitä, että tällaiset ongelmat ovat helposti ratkaistavissa ja niiden ratkaiseminen olisi eduksi sekä käyttäjille että yrityksille itselleen. Tässä tiivistyy saavutettavuuden sanoma.

Saavutettavat palvelut, viestintä ja verkkosivut ovat yhtä tärkeitä asioita kuin se, että rakennukseen pääsee sisälle.

Henkilö kauhistelee tietokoneen ääressä, päässään paperipussi johon on piirretty surullinen naama

Esteettömyys on myös jokapäiväisiä valintoja

Aiheeseen perehtyessäni luin useista tapauksista, joissa esteettömyyttä on puitu ihan eri näkökulmasta – erillisinä mukautuksina yksilöitä varten. Tällainen esteettömyys on ehkä paras esimerkki jokapäiväisistä ratkaisuista, joihin voidaan vaikuttaa heti.

Eräässä tapauksessa käräjäoikeus tuomitsi koulutusta tarjoavan yrityksen, joka oli peruuttanut kuuron henkilön opiskelupaikan saatuaan tietää tämän tarvitsevan viittomakielen tulkkausta. Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä kommentoi tapausta seuraavasti: ”tarvittavat mukautukset olisivat olleet vähäisiä ja helppo toteuttaa, mutta niitä ei ollut edes selvitetty ennen opiskelupaikan perumista”. Toisessa tapauksessa lentoyhtiö oli pakottanut liikuntavammaisen henkilön maksamaan täyden hinnan kolmesta vierekkäisestä istumapaikasta, vaikka toinen tämän jaloista oli liikuntavamman vuoksi jäykistetty niin, ettei sitä pystynyt taivuttamaan.

Ongelmia on myös sähköisten palveluiden käytettävyydessä: eräässä tapauksessa pankki oli kieltäytynyt toimittamasta verkkopankkitunnuksia näkövammaiselle, sillä tämän puoliso olisi avustanut verkkopankin käytössä. Yhdenvertaisuusvaltuutetun tekemän kyselytutkimuksen perusteella tilanne on varsin yleinen: monilla vammaisilla ihmisillä ei ole verkkopankkitunnuksia joko siitä syystä, että niitä ei vammaisuudesta johtuen yksinkertaisesti heille myönnetä, tai sen vuoksi, että avainlukukortista ei ole saatavilla pistekirjoituksella tehtyä versiota. Laskujen maksamisen ja muun verkkopankissa asioinnin lisäksi tämä aiheuttaa ongelmia myös niin kutsuttua vahvaa sähköistä tunnistautumista hyödyntävissä verkkopalveluissa.

Tapaukset osoittavat, kuinka huonosti ymmärrämme esteettömyyden tarpeita ja ilmiöitä, ja kuinka vaikeaksi elämä voi tulla silloin, kun päätäntävaltainen taho kieltäytyy tekemästä yksinkertaisiakin ratkaisuja yksilöiden hyväksi. Tämän kirjoituksen takana on toive siitä, että tietoa lisäämällä tehdään muutosta, yksilö kerrallaan. Kaikkea ei kukaan voi osata tai ymmärtää, eikä tarvitsekaan – aina voi kysyä neuvoa asiantuntijoilta. Ensin tulee kuitenkin tiedostaa oma tietämättömyys.

Kaikki lähtee asenteista

Yhdyn Yhdenvertaisuusvaltuutetun mielipiteeseen siitä, että vammaisten henkilöiden noin 80 prosentin tasolla oleva työttömyys on ongelma, johon tulisi puuttua. Hälyttävää on, että Yhdenvertaisuusvaltuutetun tekemän selvityksen mukaan näiden työelämän ulkopuolella olevien vammaisten koulutustaso vastasi monilta osin väestön yleistä koulutustasoa. Mistä korkea työttömyysprosentti siis johtuu? Suurelta osin asenteista.

Kirjoituksessaan aiheen parissa työskennellyt Heidi Sipilä kertoo työttömyyteen kasvamisen alkavan pahimmillaan jo leikki-iässä, koska integroituminen vammattomien ihmisten yhteiskuntaan jää kesken. En osaa edes kuvitella, millaista olisi ollut kasvaa sen ajatuksen kanssa, etten voi koskaan olla aktiivinen osa yhteiskuntaa – etten kelpaa tällaisena osallistumaan. Kun sitten tällaisesta ympäristöstä ponnistaa henkilö, joka kaikesta huolimatta haluaa opiskella ja tehdä töitä, tulisi hänellä ilman muuta olla samanlaiset mahdollisuudet, kuin muillakin. Sipilän mukaan työnantajien asenteet ovat kuitenkin merkittävä syy huonoon työllistymiseen: ”pyörätuoli, opaskoira tai tulkki ei ole tervetullut työpaikalle, vaikka sitä käyttäisi henkilö, jolla on yrityksen tarvitsemaa osaamista ja ammattitaitoa tehtäviin”.

Pyörätuolissa istuva nainen pitää luentoa tussitaulun edessä

Kun pelkkä töihin pääseminen on vamman kanssa eläville näin hankalaa, voin vain kuvitella, kuinka vaikeaa työpaikan virtuaalisiin järjestelmiin on saada mukautuksia. Jo aiemmin mainittu Yhdenvertaisuusvaltuutetun tutkimus vahvistaa epäilykseni: myös työelämässä törmättiin ongelmiin käytössä oleviin tietojärjestelmiin liittyen. Vastaajat kokivat työn organisoinnin heikoksi ja nostivat esiin epäselvyydet kohtuullisten mukautusten toteuttamisessa sekä IT-tuen osaamisvajeen. Lisäksi uusien järjestelmien perehdyttäminen koettiin liian vähäiseksi. Kun uusia järjestelmiä, palveluja ja verkkosivuja rakennetaan, tulisikin ottaa huomioon asiakkaiden lisäksi myös yrityksen oma henkilöstö, joiden työpanoksella palvelut ja verkkosivut pyörivät ja palvelevat loppukäyttäjiä. Vähintäänkin tulisi varmistaa, että tarjolla on riittävästi apua ja tukea sitä tarvitseville.

Liikenne- ja viestintäministeriön toimenpideohjelmassa, johon johdannossa viittasin, todetaan digitaalisuuden edistämisen olevan ”yksi hallitusohjelman keskeisistä tavoitteista”. Ohjelmassa tiivistetään koko projektin tausta-ajatus seuraavasti: ”Uusien digitaalisten palvelujen tulisi jatkossa helpottaa mahdollisimman monen kansalaisen arkea riippumatta heidän toimintarajoitteestaan, eivätkä ne saisi lisätä syrjäytymistä”. Kuten ohjelmassakin todetaan, tämä on erityisen ajankohtaista nyt, kun yhteiskuntamme väestö ikääntyy ja kansainvälistyy hurjaa tahtia. Taustalla on myös lainsäädännöllinen näkökulma: ohjelma edistää YK:n vammaisia henkilöitä koskevan yleissopimuksen sekä kansallisen yhdenvertaisuuslain velvoitteiden toteutumista, ottaen huomioon myös perustuslain perusoikeuksien – kuten yhdenvertaisuuden ja sananvapauden – toteutumisen.

Valtion toimijoiden esimerkki ei kuitenkaan yksinään riitä. Voidaanko puhua yhteiskunnan tasavertaisuudesta, mikäli yksityinen sektori jättää yhä kasvavan osan väestöstä digitaalisuuden ulkopuolelle? Millaista sinun elämäsi olisi nykyaikana, mikäli käytettävissäsi oleva digitaalinen tieto palveluineen rajoittuisi julkisten organisaatioiden tarjontaan? Kuten Autismiliitto toteaa sivuillaan, esteettömyys on kaikkien yhteinen asia, jonka saavuttaminen edellyttää yhteistyötä ja kaikkien osapuolten tasavertaisuutta toisiinsa nähden. Esteettömyyttä ja saavutettavuutta ei voida ajatella ”erityiskohteluna”, johon panostetaan, mikäli resursseja jää yli ”keskivertokansalaiselle” kohdennetusta palvelusta. Vaikka tässä kirjoituksessa lähestyin aihetta enimmäkseen vammaisten ihmisten kokemuksien kautta, koskettaa aihe myös lukuisia muita ihmisryhmiä. Kun palvelut rakennetaan alusta asti kaikille, ne palvelevat kaikkia.

Seuraavissa osissa perehdyn aiheen tiimoilta lainsäädäntöön sekä konkreettisiin toimiin, joilla verkkosivujen saavutettavuutta voidaan lisätä. Mukaan tulee paljon puhuttu EU:n saavutettavuusdirektiivi WCAG, joka tällä hetkellä velvoittaa vain julkista sektoria. Tarkastelen aihetta business-näkökulmasta ja kerron myös oman työyhteisöni kokemuksista saavutettavien sivustojen rakentamisessa.

Muutokset tuntuvat aina raskailta, etenkin silloin, kun on kyse ajattelutavan muutoksesta. Uskon kuitenkin vakaasti siihen, että pienikin muutos on askel oikeaan suuntaan, nollaa parempi. Jostain pitää aloittaa.


Kirjoittaja on pääkaupunkiseudulla vammattomana syntynyt ja kasvanut, äidinkielenään suomea puhuva, parhaassa työiässä oleva nainen, joka toivoo maailmasta kaikille parempaa paikkaa.

Nuori tyttö seisoo jakkaran päällä ja katsoo kaukoputkella kaukaisuuteen

Kirjoituksen seuraava osa: Saavutettavuusstandardi WCAG ja digitaalisten palveluiden uusi aamunkoitto

Lisää luettavaa saavutettavuudesta:
Saavutettavuusdirektiivin ja digipalvelulain valvonta käynnistyi vuoden 2020 alusta
Saavutettavuusdirektiivi vaikuttaa syyskuusta 2019 eteenpäin julkaistaviin verkkopalveluihin
Saavutettavuusauditointi

Lähetä meille viesti

Form first
Form second
Checkboxes

Kun tilaat uutiskirjeemme, saat sen sähköpostiisi 4-6 viikon välein. Jos toivot yhteydenottoa, voimme olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse.
Lomakkeen lähettämällä hyväksyt tietosuojaselosteemme.

Tilaa blogimme sähköpostiisi tai kysy lisää