Karhulla on asiaa

Suo­ma­lais­ten netinkäyttö 2016: Koko kansan tavoittaa pian vain mobiilissa

Timo Salminen

Googlen Barometer-tilastot tarjoavat kiinnostavan katsauksen suomalaisten netinkäyttöön. Vuoden 2016 luvut kertovat konkreettisesti mobiilinetin voittokulun jatkuvan.

Kaikilla nuorilla on älypuhelin, mutta ei enää tietokonetta

Googlen tilastoja tuotetaan ikäryhmittäin. Tutkimus perustuu noin tuhannen 16-vuotiaan ja sitä vanhemman haastatteluun. Nuorimpien eli 16-25-vuotiaiden luvut ovat kiinnostavimpia, koska ne näyttävät suunnan koko kansan käyttäytymisen kehitykselle. 

internet-paatelaitteiden-kaytto-suomi-2016-2Mitä internet-päätelaitteita suomalaiset käyttivät vuonna 2016

Kaikki nuoret suomalaiset käyttävät nettiä ja heistä 92 % päivittäin. 99 % nuorista käyttää nyt älypuhelinta, jolla voi ottaa yhteyden internetiin. Sen sijaan tietokoneiden käyttö tippuu vuosi vuodelta. Enää 92 % nuorista on tietokoneen äärellä. Vielä neljä vuotta aiemmin prosentti oli täysi sata. Tämä lienee ensimmäinen kerta Suomen historiassa, kun tietokoneiden käyttö on kääntynyt laskuun. Kehitys on verkkaista, mutta suunta selvä. Jatkossa vain tietokoneille tarkoitetuilla nettipalveluilla ei tavoita enää kaikkia suomalaisia netin käyttäjiä.

Tietokoneiden käytön kehitys ikäryhmässä 15-26-vuotiaat

 

Tämä lienee ensimmäinen kerta Suomen historiassa, kun tietokoneiden käyttö on kääntynyt laskuun.

Suomalaisten netinkäyttö, kehitys

Koko kansa: into kaikenlaisiin digilaitteisiin on vielä kasvussa

Koko väestön tilastot vuodelta 2016 näyttävät sekä tietokoneiden, tablettien että älypuhelimien suosion olevan vielä kasvussa. Älypuhelin on nyt 73:lla, tietokone 86:lla ja tabletti 43:lla prosentilla suomalaisista. Mitä varttuneempaa ikäryhmää katsotaan, sitä aiemmassa vaiheessa on digilaiteinnostuksen kasvu.

Älypuhelimien käytön kehitys ikäryhmässä 15-26-vuotiaat

Nuorten tabletin käytön nousu ja romahdus

Tablettien käytön kehitys alle 25-vuotiaiden ikäryhmässä muistuttaa vuoristorataa. Käyttö kasvoi rajusti vuoteen 2015 asti, jolloin 46 % suomalaisista nuorista käytti tablettia. Heistä kolmannes on sittemmin jättänyt tabletin pöytälaatikkoon, koska tänä vuonna prosentti on enää 31 %. Seuraamillamme verkkosivustoilla on kuluvan vuoden analytiikassa näkynyt nopea tasaantuminen tablettikäytössä. Nuorten lukujen perusteella odotettavissa on pian laskua. Myös tablettien myyntiluvut Suomessa tukevat tätä ennustetta.

Tablettien käytön kehitys ikäryhmässä 15-26-vuotiaat

Kaikki suomalaiset ovat nyt netissä

Käytännössä kaikki aktiiviset, yli 16-vuotiaat suomalaiset ovat nyt netissä. 90 % kansasta käyttää nettiä ja 77 % heistä päivittäin. Lähes jokainen suomalainen yritys ja järjestö voi tavoittaa kohderyhmänsä digitaalisilla palveluilla. Päivä päivältä tärkeämmäksi tulee se, että palvelut eivät vain toimi, vaan tarjoavat sulavan käyttökokemuksen sekä älypuhelimella, tabletilla että tietokoneella.

Karhu Helsinki on digitoimisto. Suunnittelemme ja rakennamme laadukkaita digitaalisia palveluita, joita on ilo käyttää niin mobiilissa kuin tietokoneella.

Tykkäsitkö tästä jutusta?

0
0
0
0
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Jaa juttu somessa
Tällä viikolla näitä luettiin eniten
  1. Terminaalimultiplekseri tmux – ystävä, johon voi luottaa
  2. Karhu Kaizen: Verkkopalvelun jatkuva optimointi datavetoisesti
  3. Grand One 2024 – digimarkkinoinnin trendit
Viime aikoina eniten reaktioita herättivät
Ota yhteyttä
Tilaa uutiskirje