Blogissamme on vierailevana kirjoittajana yhteistyökumppanimme AddSearchin toimitusjohtaja Antti Ala-Ilkka. AddSearch on kotimainen hakuteknologiayritys, jonka sivustohaun olemme havainneet toimivaksi ratkaisuksi useammissa projekteissamme.

Haku jyrää! Google on määrittänyt tapamme käyttää nettiä, mutta verkkosivujen sisäiset haut olivat pitkään paitsiossa. Yritykset miettivät, miksi hakuun pitäisi panostaa, kun sama tieto löytyy kuitenkin Googlen kautta. Tämä ajatusmalli istui loistavasti Googlen tavoitteeseen, jossa verkossa navigointi tapahtuisi hakukonejätin sivustolla ja kävijät ohjattaisiin osuvimmalle, tai eniten maksavalle, sivustolle sulavasti ja hienovaraisesti.

Sivustohaun rooli ja tarpeellisuus ymmärretään paremmin kuin ennen

Viime vuosina yritysten ymmärrys haun roolista on kasvanut merkittävästi, kun konversio-optimointi on arkipäiväistynyt ja kävijöistä halutaan pitää parempaa huolta. Jos yrityksen sivustolle saapunut vierailija ei löydä etsimäänsä, palaa hän Googleen, jossa kilpailijoiden sivustot ovat yhden klikin päässä.

Vaivalla hankituista kävijöistä halutaan pitää kiinni, eikä kukaan tykkää vuotavasta suppilosta.

Samalla, kun yritysten ymmärrys haun roolista on kasvanut, myös käyttäjien odotustaso haun toimivuuden suhteen on noussut räjähdysmäisesti. Suuret verkkokaupat ja kuluttajapalvelut ovat totuttaneet käyttäjät Google-tasoiseen hakukokemukseen sivuston tai palvelun sisällä. YouTuben, Spotifyn ja Netflixin sisällöt etsitään palveluiden omilla hakukoneilla, ei Googlesta. Sama vaatimustaso on levinnyt kaikkialle nettiin: käyttäjät haluavat löytää etsimänsä sisällön sivuston ​​haun kautta nopeasti. Huono haku johtaa nopeaan turhautumiseen.

Pureudun tässä kirjoituksessa kolmeen aihepiiriin, joista hyötyvät sekä sivustohakuun panostavat organisaatiot että näiden kävijät.

1) Asiakaskokemuksen parantaminen

Asiakas- ja käyttäjäkokemus ovat arvoja itsessään, mutta investointeja on vaikea perustella pelkällä fiiliksen parantumisella. Hyvä haku voidaan mitata bisnesmetriikoilla: käyttäjien poistuma pienenee, vierailuajat kasvavat ja konversiot paranevat. Asiakaspalvelusivustoilla kävijöiden tyytyväisyys ja omatoimisuus nousevat, sillä ongelmiin löytyy ratkaisu helposti ja nopeasti. Yrityksiltä säästyy asiakaspalveluresursseja, kun puhelin ei soi jokaisesta ongelmasta kävijöiden itsepalveluasteen noustessa.

Erikseen on korostettava toimivan haun merkitystä mobiililaitteissa: laajojen sivustojennavigointi kännykällä on vaikeaa, eikä “hampurilaisvalikkoa” ole tarkoitettu suurille sisältömäärille. Hyvin toimiva haku on mobiilisivuston navigointiväline: haluttu sisältö löytyy ennakoivan haun avulla parilla kirjaimella ja käyttäjäkokemus voittaa valikot ja linkit sekä osuvuudessa että nopeudessa.

2) Haun analytiikan hyödyntäminen

Sivustohaun analytiikka paljastaa yksityiskohtaista tietoa kävijöiden tarpeista. Suosituimmat hakusanat kertovat kysynnästä ja trendeistä, mutta ne saattavat myös viitata siihen, että kyseinen sisältö on turhan piilossa sivustolla. Klikkausprosentti (CTR) kertoo yksittäisten hakusanojen toimivuudesta ja on lyömätön työkalu hakutulosten järjestyksen muokkauksessa ja hakutulosten optimoinnissa.

Yksi hyödyllisimmistä tilastoista on hakusanat, jotka eivät palauta yhtään hakutulosta. Käyttäjät yrittävät löytää jotain, mitä sivustolla ei ole tarjolla. Verkkokaupoissa tämä kertoo piilossa olevasta kysynnästä, jossa potentiaaliset asiakkaat etsivät tuotteita ja palveluita, joita ei ole saatavilla. Sisältöpainotteisilla sivustoilla tilasto kertoo kävijöistä, jotka yrittävät etsiä tietoa ja ratkaisuja, siinä kuitenkaan onnistumatta. Eräs AddSearchin matkailualan asiakas huomasi suuren hakumäärän “lastensänky” ja “pinnasänky” -tyylisillä hakutermeillä, mutta heidän sivustoltaan puuttui täysin perheiden majoitukseen liittyvä sisältö. Näin sivustohaun analytiikka voi syöttää sisällöntuottajille ideoita ja tietoa sisällön toimivuudesta ja kävijöiden tarpeista.

Toimiva sivustohaku on huolenpitoa vaivalla hankituista asiakkaista.

Sivustohaku, AddSearch, Karhu Helsinki

3) Sivuston käyttökokemuksen personointi

Moderni haku tuo mukanaan työkalut verkkosivujen personointiin. Eri kävijöille voidaan tarjota yksilölliset hakutulokset kiinnostuksen kohteiden tai aikaisemman käytöksen perusteella. Samaa personoitua sisältöä voidaan näyttää myös muualla sivustolla sisältönostojen muodossa ilman, että käyttäjä ymmärtää personoidun sisällön tulevan hakukoneen kautta.

Personointi voi pohjautua joko erilaisiin kohderyhmiin tai se voi olla täysin yksilöllistä kävijän taustan ja toiveet huomioiden.

Yritykset, jotka palvelevat erilaisia kohderyhmiä, voivat tarjota eri hakutulokset esimerkiksi kuluttaja- ja yritysasiakkaille tai eri paikkakunnilta tuleville kävijöille. Hyvänä esimerkkinä toimivat teleoperaattorit, joiden sivustoilla on sekä tuotteita että tukimateriaalia erikseen yrityksille ja kuluttajille. Myös teleoperaattorin nykyisiä asiakkaita ja potentiaalisia asiakkaita kiinnostavat eri sisällöt, joten sekin voidaan huomioida hakutulosten personoinnissa.

Yksittäisten käyttäjien taustan ja toiveiden huomioiminen voi olla vielä huomattavasti hienojakoisempaakin. Eräs AddSearch:n asiakas rakensi reseptihaun, joka huomioi käyttäjän ruokavalion, suosikkiraaka-aineet ja allergiat. Hakusana “Pasta” tuottaa eri hakutuloksia kasvissyöjälle, kanan ystävälle ja keliaakikolle. Jos hakutulokset tulisivat ilman personointia, sopisivat ne kelvollisesti vain hyvin pienelle joukolle sivuston kävijöitä.

Reseptisivuston haku voi tarjota kasvissyöjälle erilaista pastaa kuin kanan ystävälle. Verkkokaupassa se voi tarjoilla sisältöä vaikkapa perustuen ostoskorissa jo oleviin tuotteisiin.

Verkkokauppaympäristössä yksilöllinen personointi voi tarjota vaikka asennusohjeita tai lisäpalveluita hakevalle juuri hänen laitteeseensa sopivat osumat. Jos ostoskoriin on lisätty iPhone, voidaan “suojakuori”-haulla näyttää juuri kyseiseen puhelinmalliin sopivat kuoret. Hyvällä hakukoneella kävijän ei tarvitse kahlata läpi turhia hakutuloksia vaan vastaus kysymykseen on suoraan silmien alla.

Näin varmistat, että sivustohaku on onnistunut investointi

  1. Valitse hyvä hakuteknologia ja osaava kumppani
  2. Mieti, minkälaisia kävijöitä sivustollasi vieraillee ja mitä he mahdollisesti etsivät
  3. Määrittele tavoitteet hakuprojektille: Haluatko ensisijaisesti lisämyyntiä, asiakaspalvelunparantamista tai jotain muuta?
  4. Mieti, miten haluat painottaa hakutulosten järjestystä. Esimerkiksi tuotteiden arvosteluita ja saatavuustietoja voidaan hyödyntää tulosten järjestämisessä
  5. Käytä haun toiminnallisuuksia ja käyttöliittymiä, jotka tukevat tavoitteitasi. Kaikkia ominaisuuksia ei kannata ottaa väkisin mukaan
  6. Muista, että parhaimmillaan haku on osa jatkuvaa liiketoimintaa: Seuraa analytiikkaa ja optimoi hakutuloksia ja sivustosi sisältöä tukemaan liiketoimintaasi

AddSearch on suomalainen hakukoneteknologiaa kehittävä yritys. Palvelemme lähes kahta tuhatta asiakasta yli 50 eri maasta. Asiakkaamme ovat kaikenkokoisia organisaatioita PK-yrityksistä maailman suurimpiin korporaatioihin ja julkishallinnosta yliopistoihin. Asiakkaitamme ovat mm. S-ryhmä, Tulli, Sydneyn kaupunki ja Britannian korkein oikeus.