Karhulla on asiaa

Juhlimme 20-vuotista taivaltamme ja vaihdoimme nimemme

Karhu Helsinki

Työskentelemme yhdessä Suomen vanhimmassa digitoimistossa. Toimitusjohtajamme Timo perusti Verkkojulkaisut maaliskuussa 1996, jolloin ala on vielä ollut kokonaisuudessaan alkutaipaleella. Rohkeaa ja edelläkävijämäistä! Kevään aikana muhi myös päätös yrityksemme nimen vaihtamisesta ja synttärijuhlat olivat uuden nimen lanseeraukseen osuva ajankohta. Mitä useampi syy juhlia, sitä parempi!

Jo alkuvuodesta oli selvää, että tänä vuonna juhlitaan. Päätimme, että alkukesän pirskeisiin toimistollemme kutsuttaisiin kaikki asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme. Meillä on myös aina tapana pitää perheemme ja läheisemme mukana yhteisissä aktiviteeteissa, joten oma porukkamme olikin iso osa juhlakansaa.

Hei, me ollaankin nyt Karhu Helsinki! Asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme ovat ottaneet uuden nimemme erittäin positiivisesti vastaan.

Karhu Helsinki juhlaporukka

Illan väri oli sininen

Sain kunnian toimia juhlien suunnittelukomitean vetäjänä ja aloitin suunnittelun maaliskuussa. Halusin avuksemme juhlien ja tapahtumien ammattilasen ja valitsimme tapahtumamarkkinointiin ja tuotantoon erikoistuneen Sisters Inc.:n. Parin tapaamisemme jälkeen meillä oli yhteinen kuva siitä, millaisista bileistä on kysymys. Sisters Inc:lla on hyvät kontaktit artisteihin ja muihin esiintyjiin, joten luotimme heidän ammattitaitoonsa bilebändin ja DJ:n valinnassa. Illan bilebändi Dizzie Queens olikin aivan uskomattoman upea ja sai yleisön mukaan erinomaisesti ja DJ piti tunnelmaa yllä aina ilta myöhään asti.

Juhlapäivänä toimistomme kuhisi valomiehiä, äänentoiston asentajia ja artisteja. Nettisivuja koodattiin sinä päivänä vähän erilaisessa ympäristössä. Lopputulemana toimistomme oli muuttunut hämyiseksi, sinisävyiseksi juhlatilaksi. Sisustuksen kruunasi valaistut pystypöydät ja jakkarat, jotka loivat arkiseen tilaamme yökerhotunnelmaa. Baarimaisen fiiliksen toivat osaltaan Showbartendersin kaverit, jotka valmistivat kesäisiä drinkkejä ja esittelivät flööraustaitojaan yleisölle. Showbartenders oli meille vanha tuttu, sillä sama porukka oli toimistomme tupaantuliaisissa mukana pari vuotta sitten. Luonnollisesti olimme heihin erittäin tyytyväisiä.

Taivaalliset tarjoilut

Juhlien ruokapuolesta vastasi hovimuonittajamme ravintola Pompier. Pompierin sanoin kuvailemattomattoman herkulliset ruuat olivat jälleen kaikkien mieleen ja omaa luokkaansa. Pompierin molemmat ravintolat sekä Albertinkadulla että Esplanadilla ovat ehdottomia suosikkejamme, emmekä olisi voineet kuvitella juhlia ilman heitä. Parasta possua ikinä!

Juhliinsa tyytyväiset karhulaiset

Juhlat olivat erittäin onnistuneet. Kaikki vieraat ja oma väkemme olivat haltioissaan ja kiitoksia sateli. Vaikka juhlien järjestämiseen menee aina aikaa ja rahaa, tuovat ne yleensä niihin kuluneet resurssit takaisin positiivisen fiiliksen kera. Juhlat olivat etenkin omalle porukallemme tärkeät, sillä nimenvaihdoksen myötä jokaisen meistä tulee omaksua myös yrityksen uusi identiteetti. Juhlat olivat selkeä rajapyykki siihen, ettemme ole enää Verkkojulkaisuilla töissä. Olemme ylpeänä Karhu Helsinki.

 

Tykkäsitkö tästä jutusta?

0
0
0
0
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Jaa juttu somessa
Tällä viikolla näitä luettiin eniten
  1. Terminaalimultiplekseri tmux – ystävä, johon voi luottaa
  2. Karhu Kaizen: Verkkopalvelun jatkuva optimointi datavetoisesti
  3. Miksi sähköposti menee roskapostiin?
Viime aikoina eniten reaktioita herättivät
Ota yhteyttä
Tilaa uutiskirje