Hakukoneiden käyttö on perustavanlaatuisessa muutoksessa. Hakukoneoptimointialaa seuraava amerikkalainen Search Engine Land uutisoi Rand Fishkinin tutkimuksesta, jonka tulosten perusteella jo yli puolet Google-haun käyttäjistä ei enää klikkaa hakutulossivulla mitään linkkiä.

Google vastaa itse – klikkausta ei silloin tarvita

Google-haun käyttö muuttuu, koska yhä useampi haun käyttäjä löytää vastauksen kysymykseensä suoraan hakutulosnäkymästä. Silloin ei ole tarvetta klikkaukselle. Google palvelee käyttäjäänsä entistä nopeammin ja kontrolloi myös tapaa, jolla käyttäjä vastaanottaa etsimänsä sisällön. Samalla Googlen valta suhteessa verkkosivujen ylläpitäjiin kasvaa.

Käyttäjien palveleminen nopeasti on Googlelle ensiarvoisen tärkeää. Käyttökokemus on nopea, kun vastaus löytyy jo suoraan hakutulossivulta.

Fishkinin tutkimusdata oli kerätty kesällä 2019. Vielä vuoden 2016 aineistossa yli 56 % Google-haun käyttäjistä klikkasi hakutuloksista eteenpäin – kolme vuotta myöhemmin enää alle puolet. Muutos on siis ollut varsin ripeää, joskin Google-hakutulosten rakennemuutosta seuraamalla olisin voinut ajatella kehityksen olleen tätäkin nopeampi.

Googlen rikastetut hakutulokset muuttavat haun käyttöä merkittävästi

Googlen hakutulosnäkymä kehittyy jatkuvasti. Yhä suuremman osan näkymän pinta-alasta valtaavat ns. rikastetut hakutulokset.

Googlen perinteinen ja kaikille tuttu halutulosnäkymä koostuu listauksesta linkkejä, otsikoita ja johdantotekstejä, jotka on noudettu käyttäjän tekemää hakua parhaiten vastaavilta verkkosivuilta.

Googlen perinteiset hakutuloksetGooglen perinteiset hakutulokset koostuvat otsikoista, linkeistä ja johdantoteksteistä

Googlen rikastetut hakutulokset: Omenapiirakan reseptiRuokaresepteillä on Googlen rikastetuissa hakutuloksissa oma esitystapansa. Kuva ja tähtiluokitus nostavat hakutuloksen huomioarvoa.

Googlen rikastetut hakutulokset: Omenapiirakan ravintoarvot

Omenapiirakan etsijälle Google tarjoilee myös ravintoarvotietoa

Googlen rikastetut hakutulokset: Madonnan kiertuaKun Google tulkitsee käyttäjän etsivän tietoa tapahtumasta, rikastettuihin hakutuloksiin voi nousta tapahtumakalenterimainen listaus. Sillä on useampia esitystapoja.

Googlen rikastetut hakutulokset: Vastaus kysymykseen "Mikä on elämän tarkoitus?"

Google on valmiina vastaamaan käyttäjiensä esittämiin kysymyksiin jo suoraan hakutulosnäkymässä. "Mikä on elämän tarkoitus?" on suosittu Googlelle esitetty kysymys.

Rikastetut hakutulokset muuttavat muotoaan riippuen siitä, mitä käyttäjä on hakemassa. Esimerkiksi tapahtumalippuja, hotelleja ja lintulajeja hakeville Google-käyttäjille tarjoillaan rakenteeltaan erilaiset hakutulosnäkymät. Myös haussa käytetty päätelaite – useimmiten puhelin tai tietokone – vaikuttaa näkymän rakenteeseen. Suomessa kaikki rikastettujen hakutulosten muodot eivät tätä kirjoitettaessa ole vielä käytössä. Google esittelee rikastettuja hakutuloksia galleriassa Developers-sivustollaan.

Googlen hakutulokset: Omenapiirakka

Verkkosivujen merkitys ei pienene – niiden on kehityttävä Googlen mukana

Kannattaako yrityksen enää panostaa verkkosivuihinsa, jos kävijä löytää vastauksen kysymykseensä jo Googlen hakutuloksista? Kyllä kannattaa, ja tilanne vaatii uudenlaisia panostuksia.

Valtaosa Googlen rikastetuissa hakutuloksissa näytetystä tiedosta tulee verkkosivustoilta eikä Googlen omista palveluista. Google ainoastaan suorittaa sisällön viime vaiheen tarjoilemisen käyttäjälle. Rikastetuissa hakutuloksissa esitetään sisältöä myös mm. Googlen My Business -palvelusta, jonne yritykset voivat päivittää tietojaan.

Jotta sisällön nostaminen rikastettuihin hakutuloksiin onnistuu, verkkosivujen ylläpitäjien pitää panostaa entistä enemmän sivustonsa tekniikkaan ja varmistaa, että Googlen käyttäjiä kiinnostava sisältö on ajantasaisena ja oikeassa muodossa tarjolla.

Miten rikastetuissa hakutuloksissa pääsee näkyviin?

Google saa nostettua hakutulosnäkymään verkkosivujen sisältöä, kun se on esitetty sivustolla oikeanlaisena rakenteisena datana. Google tarjoaa dokumentaation, jonka perusteella verkkosivujen tekniikan saa tukemaan sisällön kanavointia rikastettuihin hakutuloksiin. Tämä työ vaatii yleensä teknistä osaamista, mutta kun se on tehty kerran, tietosisältö kanavoituu Googlelle aina kun sitä päivitetään.

Esimerkiksi päätyövälineessämme Drupal-julkaisujärjestelmässä mitkä tahansa hakutuloksiin soveltuvaa dataa sisältävät vakiomuotoiset sisältökentät voidaan varustaa Googlen tunnisteilla. Kun tunnisteet on lisätty, esimerkiksi reseptisivun valokuva tai hotellin esittelysivun tähtiluokitus nousevat hakutuloksiin automaattisesti. Eri sisältötyypeissä Google tukee erilaisia rikastussisältöjä. Rikastettujen hakutulosten esitystapa on Googlen päättämä ja tulosten muotoilut ovat usein muutoksessa. Verkkosivujen ylläpitäjällä on vain rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa siihen, mitä sisältöä Google nostaa esiin ja miten.

Rikastettuihin hakutuloksiin kannattaa haluta

Rikastetut hakutulokset kiinnittävät Googlen käyttäjän huomion. Ne ovat perinteisiä hakutuloksia visuaalisempia ja helpommin silmäiltäviä.

Google-haun käyttäjä klikkaa helpommin reseptisivun linkkiä, kun mukana on kuva. Hotellin tähtiluokitus kiinnittää yhtä lailla hänen huomionsa. Rikastettu hakutulos vie yleensä voiton, jos sen alapuolella on perinteinen tekstimuotoinen hakutulos.

Näkyvyys haussa on arvokasta, eivät vain klikkaukset

Monelle yritykselle on toisarvoista, välittyykö heidän sisältönsä asiakkaalle verkkosivuilta vai suoraan Googlen hakutulosnäkymästä. Esimerkiksi ravintolaa palvelee hyvin se, että asiakas löytää päivän aukioloajan suoraan Googlesta. Samoin vaikkapa teollisuusyritys hyötyy siitä, että asiakas löytää heidän puhelinnumeronsa verkkosivustolla vierailematta.

Nopeus on tämän päivän laadukkaan digitaalisen asiakaskokemuksen kulmakivi. Rikastetut hakutulokset tarjoilevat sisältöä salamavauhdilla. Siksi Google todennäköisesti kasvattaa jatkossa panostuksiaan niihin.

 

Me digitoimisto Karhu Helsingissä olemme mielellämme avuksi asiakkaidemme hakukonenäkyvyyden vahvistamisessa. Jos haluatte laajentaa digitaalista näkyvyyttänne rikastettujen hakutulosten voimalla, olettehan meihin yhteydessä.