Yksi sivustouudistuksen yhteydessä tehtävistä askareista on vanhojen polkujen ja näitä vastaavien uusien polkujen keruu talteen. Tehtävä on varsin työläs ainakin, jos kiire painaa päälle ja työ on jäänyt viimeiseksi tehtäväksi. Tämä lista on kuitenkin todella tärkeä, sillä se on silta vanhan ja uuden sivuston välillä.

Listan pohjalta luodaan sivustolle uudelleenohjaukset. Uudelleenohjaus on kuin postin muuttoilmoitus – se vie vanhaan osoitteeseen pyrkivän liikenteen uusille poluille oikeaan paikkaan. Vanhat sivuston kävijät pääsevät yhä etenemään samoilla, ehkä tallessa olevilla linkeillä uudistetulle sivustolle ilman katkoksia. Toisaalta myös hakukoneiden syövereistä löytyvät vanhan sivuston osoitteet sujahtavat edelleen oikeaan paikkaan uudelle sivustolle. Uudelleenohjausta ei siis kannata laiminlyödä, mutta mitä on hyvä pitää mielessä uudistuksen yhteydessä?

Kerää osoitteet talteen jo sisältöä syöttäessäsi sisältökartan avulla

Yksi yksinkertainen konsti on kerätä tavara talteen jo siinä vaiheessa, kun sisältöä syöttää. Samalla pysyt itse kärryillä siitä, mitä sivuja on jo viety uudelle sivustolle ja mitkä sivut odottavat vielä syöttämistä. Tässä tapauksessa kannattaa rakentaa hierarkia taulukkoon, jonne lisää niin vanhan kuin uuden sivun osoitteen. Hierarkian voi toteuttaa taulukkona kahdella eri tavalla: uuden tai vanhan sivuston perusteella.

Uuden sivuston hierarkian kokoaminen excel-taulukkoon auttaa uuden sivuston rakenteen hahmottamisessa varsinkin, jos se poikkeaa paljon vanhasta. Sisällönsyöttöä on helpompi hahmottaa ja jaotella, kun osiot ja rakenteet on kerätty taulukkoon ja ne ovat yhtäaikaisesti nähtävillä. Keskeinen etu on myös se, että taulukko saadaan nivottua osaksi muuta sisällön ja sivukartan suunnittelua. Tulevan sivuston rakenteen mukaisesti tehty taulukko täytyy tietysti tehdä ajoissa ja yhdessä sivustoa rakentavan tahon kanssa. Tämän rakenteen haaste on myös se, että jossain vaiheessa tulisi vanha sivusto käydä läpi ja tarkistaa, ettei sisällönsyötöstä ja ohjauslistalta ole unohtunut mitään osiota, jota uuteen hierarkiaan ei siirretä.

Vanhan sivuston rakenteen perusteella tehty kartta ehkäisee edellä mainitsemaani ongelmaa. Kun lähtötilanne on se, että vanha rakenne kirjataan sellaisenaan ylös, ei mitään todennäköisesti jää huomioimatta sisältöä syöttäessä ja ohjaukset kerätään talteen. Kun sivuston domain on siirretty osoittamaan uuden sivuston ip-osoitteeseen, ei vanhalle sivustolle enää välttämättä pääse käsiksi ja sieltä siirtämätön materiaali on hukkunut. Uuden sivuston hierarkian tulee tosin olla melko selkeä, jotta tätä taulukointimuotoa voidaan käyttää sisällönsyötössä hyödyksi. Vanhan rakenteen mukainen taulukko onkin hyödyllinen lähinnä silloin, kun syöttö on tehty ja sisältökartta suunniteltu uudelle sivustolle. Silloin ainoa tehtävä on kerätä vanhan sivuston url-osoitteet talteen ja tarkistaa ettei mitään jää syöttämättä.

 

Valtatie

Ohjataan vain parhaat päältä – mutta onko se hyödyllistä?

Yksi oikotie työhön on kerätä Google Analytiikasta 100 vanhan sivuston suosituinta sivua ja tehdä uudelleenohjaus vain niille. Tämä saattaa säästää toki aikaa, mutta riski on suuri, ettei lista kuitenkaan kata kaikkea oleellista ja Sivua ei löydy -tulokset kasvavat julkaisun jälkeen. Sisällön suunnittelussa tästä voi olla hyötyä, koska listaa voidaan hyödyntää samalla oleellisimman materiaalin jaottelun suunnittelussa uudelle sivustolle. Ohjausten kannalta kannattaa kuitenkin verrata listaa ja sivuston hierarkiaa ennen siirtoa, jotta mitään tärkeää ei jää ohjaamatta.

Älä unohda piilotettuja ohjauksia

Piilotetuilla ohjauksilla tarkoitan niin sanottuja markkinointiohjauksia – yksinkertaisia lyhytosoitteita, joilla ohjataan käyttäjä tietylle sivulle, jolla on pidempi url-osoite. Tällaisia voidaan käyttää vaikkapa markkinoinnissa, jossa printtimediassa tai televisiomainonnassa halutaan ohjata käyttäjä sivulle yksinkertaisen osoitteen kautta, joka on helppo käsin napsutella selaimen osoiteriville.

Koska markkinointiosoitteita ei voida päätellä sivuston hierarkiasta, tulee ne toimittaa aina erikseen, vaikka uudelleenohjaukset keräisi sivuston uudistuksesta vastaava taho. Varsinkin tärkeimmät markkinointiohjaukset olisi hyvä listata talteen jo niiden luomisvaiheessa, jotta ne ovat helposti käsillä sivustouudistuksen yhteydessä tai ihan vain, jotta voidaan tarkistaa pitävätkö kohteet myöhemmin paikkansa. Kaikkia vanhoja osoitteita ei toki tarvitse ohjata, mutta tuoreimmat tai usein käytetyt ohjaukset on hyvä siirtää uudelle – ainakin, jos markkinoinnin kohde siirretään ja liikenne sivulle on yhä toivottua.

Vältä kohdeosoitteiden muokkaamista ohjausten teon jälkeen

Kun sivustouudistus on valmis, domain käännetty uudelle sivustolle ja osoitteet uudelleenohjattu, on optimaalinen tilanne se, että liikenne löytää uudelle sivulle helposti ja vaivatta. Näin käyttäjät välttyvät ikäviltä Sivua ei löytynyt -tuloksilta. Nyt kannattaakin harkita tarkasti, muokkaako uusien sivujen polkuja. Jos polku muuttuu, muuttuu myös sille sivulle tehty ohjaus täysin hyödyttömäksi.

Joillain sivustoilla saattaa olla käytössä moduuli, joka tekee automaattisesti uudelleenohjauksia, mikäli sivun polku muuttuu. Tässä tapauksessa ongelmaa ei ole, mutta vanhan sivun osoitteen matka uuteen paikkaan toki muuttuu pidemmäksi. Jos tällaista moduulia ei ole käytössä, ei uudelleenohjaus välttämättä päivity automaattisesti tahoon, johon se on lisätty, joten ohjaus tulisi päivittää manuaalisesti. Sisällön tulisi olla mahdollisimman viilattua jo julkaisuvaiheessa, mutta kaikkea ei toki voi ennakoida. Näissä tapauksissa kannattaakin ainakin varmistaa sivuston tekniseltä taholta, miten ohjaukset on tehty.

Ikuisesti tätä ei kuitenkaan tarvitse välttää, sillä jossain vaiheessa vanhoista linkeistä ei enää todennäköisesti tule liikennettä sivustolle. Kriittisin vaihe on juuri sivuston siirron jälkeen ennen kuin hakukoneet ehtivät ryömiä uuden sivuston polkuja pitkin.

Kuulostaako hankalalta? Ei hätää - ota meihin yhteyttä niin autamme mielellämme.