Blogi on tehokas väline verkkosivujen hakukoneoptimointiin. Omilla verkkosivuillamme kuusi kymmenestä suosituimmasta laskeutumissivusta on tyypillisellä viikolla blogikirjoituksia. Kokemukset ovat samansuuntaisia useiden asiakkaidemme sivustoilla.

1. Valitse aihe, jonka ytimessä on hakutermi

Blogin käyttö hakukoneoptimointiin edellyttää, että hakukonenäkökulma on mukana aiheiden suunnittelussa. Blogia kirjoitetaan lukijalle, mutta kun hakukone otetaan huomioon, blogi voi tavoittaa huomattavasti suuremman joukon lukijoita.

Kun valitset blogiaiheita, mieti ensisijaisesti, mikä puhuttaa kohderyhmääsi nyt ja lähitulevaisuudessa. Asetu sitten asiakkaasi tai muun kohderyhmäläisesi housuihin ja arvioi, minkälaisia hakuja hän voisi tehdä tästä kiinnostavasta aiheesta.

Esimerkiksi me olemme suosineet viimeisen vuoden ajan blogikirjoituksien aiheissa EU:n tietoturva-asetus GDPR:ää ja hakukoneoptimointia, joiden tiedämme puhuttavan asiakkaitamme.

Blogin aihevalinnoissa kannattaa hyödyntää hakukoneoptimoinnin asiantuntijaa. Me Karhu Helsingissä autamme blogikirjoittajia osana jatkuvaa hakukoneoptimointia.

2. Otsikoi niin, että lukija ja hakukone ymmärtävät

Otsikko on blogikirjoituksen tärkein yksittäinen osa hakukoneoptimoinnissa. Se ratkaisee, kiinnostuuko kävijä lukemaan kirjoitusta. Siksi sen painoarvo myös hakukoneessa on suuri.

Otsikko kertoo lukijalle, mitä kirjoitus käsittelee – helpommin sanottu kuin tehty

Moni blogikirjoitus kaatuu siihen, ettei lukija ymmärrä otsikon perusteella, mitä elämänaluetta kirjoitus käsittelee. Jos se jää epäselväksi, klikkaukset jäävät saamatta. Maailma on niin täynnä tietoa, etteivät ihmiset käy tutkimassa, mitähän täältä voisi löytyä.

Blogeissa kohtaa jatkuvasti mysteeriotsikointia, jonka perusteella vain kirjoittaja itse tietää, mistä on kirjoitettu. Mysteeriotsikot ovat usein lyhyitä, kuten nämä esimerkit:

Mysteeriotsikko Ymmärrettävämpi otsikkoversio
Tunnelmia vuoden suurimmasta tapahtumasta Markkinoinnin viikko – tunnelmia ja 7 konkreettista opetusta
Eväitä parempaan työhön koulutuksella Työturvallisuuskortti: koulutus, jonka hankkiminen on kannattanut
Kuka on kenenkin asiakas? Asianajotoimistossa asiakkaan rooli on joskus epäselvä – tällaisia haasteita siitä voi seurata

Suosittelen asiakkaillemme yleensä 5-12 sanan mittaisten otsikoiden käyttöä. Niitä lyhyemmällä otsikolla on vaikeaa viestiä sekä kirjoituksen aihetta että herättää kiinnostusta. Pitkä otsikko ei kuitenkaan automaattisesti ole parempi kuin lyhyt, vaan sisältö ratkaisee. Jos otsikko on liian pitkä, se ei välttämättä näy kokonaan esim. sosiaalisen median jaoissa, jolloin se ei enää toimi liikenteen lähteenä optimaalisesti.

Otsikko on usein ainoa asia, jonka perusteella kävijä päättää, tuleeko hän lukemaan kirjoituksen. Esimerkiksi hakutuloksissa tai sosiaalisen median jaoissa näkyy otsikko, mutta ei välttämättä muuta sisältöä.

3. Otsikon tulee herättää kiinnostus

Kiinnostava otsikko kerää klikkauksia. Kun kirjoitus saa klikkauksia, se nousee paremmin esiin hakukoneissa. Siksi kiinnostuksen herättäminen on avain hakukonenäkyvyyyteen.

Mieti jälleen kohderyhmääsi. Minkälaisen uuden näkökulman tai millaisia vastauksia voit tarjota heille. Nosta niistä tehty kiteytys otsikkoon. Kirjoitus jota olet lukemassa on otsikoitu tällä periaatteella. Jos olet päässyt lukemisessa näin pitkälle, otsikko on tehnyt tehtävänsä.

4. Otsikkoon tarvitaan ruokaa hakukoneelle

Kun blogikirjoitus on otsikoitu lukijan lisäksi hakukonetta ajatellen, sen mahdollisuudet näkyvyyteen moninkertaistuvat. Tällainen on oma kokemukseni. Otsikko voi ratkaista, nouseeko kirjoitus hakukoneessa kärjen tuntumaan vai aivan huipulle.

Hakukoneystävällinen blogikirjoituksen otsikko on tällainen

  • Se sisältää termin, jota kohderyhmäsi voisi etsiä hakukoneesta
  • Termi on kokonaisena ja sellaisessa muodossa, jossa kohderyhmäsi tyypillisesti hakee sitä
  • Hakutermi on otsikossa mahdollisimman alussa
  • Otsikko (ja sen myötä koko kirjoitus) keskittyy yhteen teemaan

Näistä kaikista näkyy esimerkki alempana olevassa taulukossa.

Hakukoneiden huomioiminen ei tee otsikoista huonompia, vaan yleensä päinvastoin. Kun hakutermi näkyy heti, myös kirjoituksen aihe tulee lukijalle saman tien selväksi.

Tässä esimerkkejä otsikoista, joiden erot hakukonenäkyvyydessä ovat merkittäviä.

Otsikko, jossa hakutermin sijoittelua voi parantaa Otsikko, jossa hakutermi on hyvin esillä
Tietosuoja puhututtaa nyt yrityksissä – varaudu uusiin eurooppalaisiin säännöksiin EU:n tietosuoja-asetus GDPR tulee – näin yrityksesi varautuu
Koiranpennun oikeanlainen ruokinta: opettele se ennen kuin pentu saapuu kotiin Koiranpennun ruokinta: Opettele se jo ennen kuin pentu saapuu kotiin
Helppo tapa tehdä hymystäsi kauniimpi – uutta tekniikkaa hampaiden valkaisuun Hampaiden valkaisu uusilla tekniikoilla kaunistaa hymyn entistä helpommin
Terassin, puutarhakalusteiden ja muiden ulkopintojen öljyäminen – lue helpot vinkit Puutarhakalusteiden öljyäminen kannattaa tehdä nyt – katso 5 vinkkiä
Blogikirjoitus, joka näkyy hakukoneissa

5. Käytä aikaan sidottuja viittauksia harkiten

Hyvin tehty kirjoitus kerää sivustolle kävijöitä hakukoneesta vuosien ajan. Niiden todellinen arvo liikenteen kasvattajana tulee esiin vasta ajan kanssa. Meillä Karhu Helsingissä monet suosituimmista laskeutumissivuista ovat yli vuoden ikäisiä blogikirjoituksia.

Mieti blogia kirjoittaessasi, miltä teksti vaikuttaa lukijasta 1-2 vuoden kuluttua. Onko sisältö edelleen kiinnostavaa? Voitko kirjoittaessasi tehdä jotain, mikä tekee tekstistä ajattomampaa?

Jos tekstissäsi on termejä kuten ”ensi tiistaina”, ”vuoden 2017 alussa” tai ”viime tammikuussa”, lukija mieltää tekstin vähemmän ajattomaksi, erityisesti jos lukija huomaa kirjoituksen julkaisuajankohdasta, ettei se ole aivan tuore. Usein tällaiset aikaan sidotut termit voi jättää pois ilman, että viesti kärsii.

Hyvä teksti elää netissä ja hakukoneissa pitkään. Kirjoittaja ei voi tietää, koska lukija tekstiin törmää: huomenna, ensi viikolla tai vaikkapa kuukauden päästä. Aikaan sidotut ilmaukset vaativat lukijan selvittämään julkaisupäivän tai -vuoden, jotta tietää, mistä tiistaista olikaan kyse: onko se jo mennyt vai vielä tulossa? 

Kaikkien blogikirjoitusten ei tarvitse olla ajattomia. Silloin tällöin on hyvä kirjoittaa nopeatahtista analyysiä päivänpolttavista teemoista. Vaikkapa ”Puutarhanhoidon trendit 2019” voi toimia blogin aiheena ja otsikkona hyvin, jos on syytä olettaa, että kohderyhmäsi käyttää sitä hakuterminä. Vuosiluvun sisältävät hakutermit ovat mm. Googlen trenditilastojen perusteella suosittuja.

6. Vastaa kävijän kysymyksiin - mieti ensin, mitä ne voisivat olla

Hakukoneen käyttäjän mielessä on usein kysymys, johon hän hakee vastausta. Blogikirjoittajan on hyvä miettiä, mitä kysymyksiä kohderyhmän edustajan päässä pyörii. Mitä useampaan kysymykseen blogikirjoitus vastaa, sitä paremmat edellytykset sillä on näkyä hyvin hakukoneessa.

Karhu Helsingissä olemme saavuttaneet hyviä tuloksia mm. käyttämällä blogissa väliotsikoina kävijää kiinostavaksi olettamiamme kysymyksiä. Väliotsikon alla oleva teksti vastaa kysymykseen. Tällainen esitystapa myös parantaa kirjoituksen silmäiltävyyttä, joka on hakukoneoptimoinnin ja hyvän käytettävyyden tärkeä osa-alue.

Esimerkkejä kysymyksistä, joita kohderyhmäsi edustaja voi kysyä hakukoneelta

  • Paljonko asia X maksaa
  • Minkälainen on hyvä asia X
  • Miten erotan hyvän ja huonon asian X toisistaan
  • Mitä asia X:n valinnassa kannattaa ottaa huomioon
  • Kuinka kauan asian X saaminen kestää
  • Asia X:ään liittyvät suurimmat sudenkuopat
  • Mitä huomioitavaa asiassa X on pitkällä tähtäimellä
  • Miten asiaa X voi edistää itse: konkreettiset vinkit
  • Mitä eettisiä näkökohtia liittyy asiaan X
  • Mikä asiassa X on ajankohtaista juuri nyt ja lähitulevaisuudessa
  • Mistä ja miten asian X voi hankkia

7. Kirjoita blogiin vähintään 500 sanaa tai paljonkin enemmän

Tekstin määrän rooli hakukoneoptimoinnissa herättää ikuista keskustelua, eikä absoluuttista totuutta ole.

Blogikirjoitusta kannattaa jatkaa niin pitkään, kuin lukijan kannalta merkityksellistä asiaa riittää. Tyhjänpäiväinen tekstisisältö ei tuo pitkäaikaisia voittoja hakukoneissa. Tärkeintä on, että sisältö on laadukasta, kiinnostavaa ja uniikkia. On kuitenkin niin, että näkyvyys hakukoneissa on helpompaa saavuttaa, kun tekstiä on riittävästi.

Suosittelemme asiakkaitamme kirjoittamaan blogikirjoituksia, joissa on vähintään 500 sanaa. Sen vähemmällä tekstimäärällä on kokemuksemme mukaan ollut haastavaa nousta hyvään näkyvyyteen tai käsitellä mitään aihetta siinä määrin syvällisesti, mitä blogin lukija olettaa.

Eräissä kansainvälisissä kartoituksissa blogikirjoitusten keskimääräinen pituus on arvioitu hieman yli 1 000 sanaan.

Maksimitekstimäärää ei ole. Korkeatasoinen blogikirjoitus voi pitää lukijan otteessaan jopa yli 2 000 sanan verran. Pidemmät kirjoitukset toimivat hyvin myös hakukoneissa.

Tekstin määrää voi mitata mm. Microsoftin laskentatoiminnolla. Verkossa toimiva Word Counter on oma suosikkini. Sanamäärän lisäksi siitä selviää, mikäli tekstissä tulee toistettua joitain ilmaisuja liikaa. 

8. Taklaa blogilla myös vaikeita aiheita ja hakutermejä

Yksi blogin hienouksista on se, että siellä voidaan tavoittaa hakukoneista kävijöitä myös termeillä, joiden ei muutoin pitäisi näkyä sivustolla lainkaan.

Hinta-aiheet ovat esimerkki. Useimmat yritykset eivät halua olla ”halpoja”, mutta juuri sellaisia tuotteita ja palveluita asiakkaat usein haluavat löytää hakukoneesta.

Tätä kirjoitettaessa yksi hieno, vaikkakaan ei suoraan blogimuotoinen, esimerkki vaikean hakutermin taklaamisesta löytyy rengasyhtiö Vianorin sivuilta. Heidän sivunsa teemasta halvat renkaat pärjää Googlessa mainiosti. Sivulla kävijälle kerrotaan asiallisesti, miksi halvan renkaan hankinta ei välttämättä ole hyvä idea. Sivulla Vianor tavoittaa juuri oikeanlaista kohderyhmää profiloitumatta kuitenkaan halpojen renkaiden myyjänä.

Meillä digitoimisto Karhu Helsingissä on paljon kokemusta toimivien blogien määrittelystä, suunnittelusta ja rakentamisesta. Ota yhteyttä ja jutellaan aiheesta lisää.

Lisää blogeista voit lukea näistä artikkeleistamme:

Yrityksen oma media puhuttelee, kun se ei tuijota omaan napaan

Blogin kirjoittaminen – trendejä ja tilastoja

Yritysblogi, sen perustaminen ja kasvattaminen – oman median haasteita ja ilon aiheita

Mitä blogin pitämisellä voi saavuttaa