Innostutko edistyksellisten digipalveluiden rakentamisesta mielenkiintoisille yrityksille Fiskarsista Pauligiin ja Sellosta Oopperaan? Ovatko erityisesti WordPress-taidot hyppysissäsi? Tule mukaan Karhulle vajaan 20 web-kehittäjän ja 20 muun asiantuntijan mukavaan joukkoon!

Me Karhulla uskomme helppokäyttöisiin digitaalisiin palveluihin. Niillä luomme kasvua asiakkaillemme ja koko Suomelle. Teemme halutuimpia digitaalisia palveluita ja onnellisia ihmisiä. Meillä päivät eivät toista itseään ja panostamme henkilöstön osaamisen kehittämiseen. Tuemme kaikkien kehittymistä sekä sisäisin että ulkoisin lisäkoulutuksin ja varaamme sille myös aikaa. Projektien kautta pääset työskentelemään useiden eri asiakkaiden kanssa sekä käyttämään taitojasi laajasti ja oppimaan uutta.

Teemme töitä tiimeissä, joissa kehittäjät työskentelevät tiiviisti yhdessä projektipäälliköiden kanssa. Tiimityöskentelemisen taito onkin meillä tärkeä, sillä oman tiimin lisäksi pääset projektien parissa tekemään yhteistyötä halutessasi myös esimerkiksi hakukoneoptimointi- ja saavutettavuusasiantuntijoiden kanssa. Emme lähetä sinua yksinäisenä konsulttina asiakkaalle, vaan työt tehdään yhdessä oman tiimin kanssa toimistoltamme tai etänä. 

Kehittäjämme kommentoivat: 

  • ”Huolenpito-tiimimme on huippu juttu, koska he vastaavat mm. asiakkaiden puheluihin, jotta me voimme keskittyä ydintekemiseen.”
  • ”Meillä voi vaikuttaa siihen, kuinka paljon on asiakkaiden kanssa tekemisissä.”
  • ”Projekteissa työskenteleminen pitää työn monipuolisena ja vaihtelevana.”
  • ”Meillä kunnioitetaan toisia ja meillä jokainen voi olla oma itsensä.”
  • ”Meillä työskenteleminen on joustavaa ja voit helposti yhdistää työn ja vapaa-ajan sekä perhe-elämän.”
  • ”Meillä on mukava ilmapiiri ja työkaverit.”

Haluamme tarjota työntekijöillemme joustavan työpaikan ja positiivisen sekä avoimen työyhteisön – sen mahdollistamme kaikki yhdessä. Meillä työt tehdään työaikana, josta normaalioloissa 80 % voit tehdä etänä - muuten töitä ei viedä kotiin. Uskomme, että yhteisöllisyydessä on voimaa, siksi kannustamme kohtaamaan työkavereita välillä ihan kasvotusten.

Ihmistemme hyvinvoinnin on osaltaan myös varmistamassa tavallista kattavampi työterveyshuolto, joka sisältää mm. vuosittaiset hammastarkastukset. Virkistäytymistä tuemme sekä henkilökohtaisella että tiimien yhteisellä budjetilla ja vauhdikkaampikin vapaa-aika on vakuutettu tapaturmien varalta. Juuri remontoitu ja monenlaiseen työskentelyyn suunniteltu toimistomme sijaitsee Helsingin ytimessä Bulevardilla. 

Mitä on luvassa?

Olet kokenut WordPress-kehittäjä, jolle Gutenberg on jo tuttu ja valmisteemojen vaihe ohitettu. Arkesi koostuu web-kehityksestä yhdessä muun projektitiimin kanssa keskisuurissa ja isoissa verkkosivustoprojekteissa. Rakennat räätälöityjä WordPress-teemoja, plugineita ja Gutenberg-lohkoja. Saman projektin parissa työskentelee tyypillisesti 1-3 kehittäjää, projektipäällikkö ja esim. SEO- tai saavutettavuusasiantuntija.

Projektimme ovat yhdessä asiakkaidemme kanssa harkiten määriteltyjä ja saman sivuston parissa työskentelet yleensä useamman kuukauden. AD:mme ovat web-suunnittelun ammattilaisia ja leiskoihin käyttämämme työkalu on Adobe XD. Versionhallintaan käytämme Gitiä ja paikalliset kehitysympäristöt rullailevat Docker-konteissa. Hosting-ympäristömme on tarkkaan mietitty, eikä aikasi kulu rutiineihin varmuuskopioiden tai sovelluspäivitysten parissa. 

Olet rakentamassa upeita digitaalisia palveluita, jotka inspiroivat niin käyttäjiä kuin asiakkaitamme. Odotamme, että seuraat alan kehitystä aktiivisesti, mutta et ole koko ajan hyppäämässä uusimman ja kiiltävimmän tekniikan hypejunaan. Toivomme, että olet tuomassa esille uusia ideoita sekä ratkaisuja työn ja teknologian kehittämiseksi. Työskentelet omatoimisesti ja haluat ottaa vastuuta, mutta toimit tehokkaasti myös osana tiimiä ja kuuntelet herkällä korvalla muidenkin näkemyksiä. Autat myös mielelläsi muita. Kaiken tämän tueksi meillä on kattava perehdytysohjelma, jossa keskitymme mentorointiin. 

Mitä odotamme sinulta...

...6 kuukauden kuluttua

  • Olet saanut kattavan perehdytyksen siitä, miten Karhulla rakennamme laadukkaita ja helppokäyttöisiä WordPress-sivustoja
  • Olet rakentanut 1-2 ensimmäistä verkkosivustoa tai -palvelua osana tiimiämme
  • Olet tehnyt kehitystoimenpiteitä kolmeen aiemmin rakennettuun palveluun
  • Olet voittanut vähintään yhden kierroksen Heckmeck-pelissä toimiston peli-illassa

...12 kuukauden kuluttua

  • Olet rakentanut 4-7 verkkosivustoa tai -palvelua osana tiimiämme
  • Osallistut aktiivisesti rakentamiesi palveluiden jatkokehittämiseen
  • Olet osallistunut piparkakkutyöpajaan pikkujoulujen tiimellyksessä    

Kuukausipalkkasi työsuhteen alussa on 3400 € –  4100 € osaamistasostasi riippuen. 

Meillä kunnioitetaan toisia ja meillä jokainen voi olla oma itsensä.

Näin haet:

Hakemuksessasi meitä kiinnostaa aikaisemmat kokemuksesi kehittäjänä sekä sinä ihmisenä. Kerro rohkeasti kokemuksestasi ja avaa syitä, miksi haluat Karhulle töihin. Meille olennaisinta ei ole pitkä kirjelmä – jos meille herää kysyttävää, olemme kyllä yhteydessä sinuun. Liitäthän mukaan linkin versionhallintaan (esim. GitHub), jos olet julkaissut sellaisessa koodia.

Lähetä hakemuksesi viimeistään 7.11.2021 CV:n ja palkkatoiveen kera täältä. Halutessasi voit hakea meille myös videolla (liitä linkki hakutekstiin) tai tekstiviestillä (katso yhteystiedot alta).

Jäitkö miettimään? Lisätietoja saat kehittäjien esihenkilöltä Camilla Kuntsilta (camilla.kuntsi@karhuhelsinki.fi – 040 536 2705). Aloitamme haastattelut heti sopivan kandidaatin löydyttyä. Hakuajan päätyttyä olemme yhteydessä kaikkiin hakijoihin ja valinnat pyrimme tekemään 30.11.2021 mennessä. 

Tervetuloa mukaan!

Käy kurkkaamassa myös blogejamme WordPressistä sekä tutustuen yhteen kehittäjistämme, Javieriin

Lähetä meille viesti

Form first
Form second
Checkboxes

Kun tilaat uutiskirjeemme, saat sen sähköpostiisi 4-6 viikon välein. Jos toivot yhteydenottoa, voimme olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse.
Lomakkeen lähettämällä hyväksyt tietosuojaselosteemme.

Tilaa blogimme sähköpostiisi tai kysy lisää